Kuntalehti 03/98 Samaan aikaan toisaalla: MAI-SOPIMUS Keskustelu valtiollisen itsemääräämisoikeuden menettämisestä on rajoittunut Suomessa pitkälti EU-jäsenyyteen. Kunnissa tiedetään, että unionin rahoituksesta on apua työllisyystalkoissa, mutta että direktiivit lisäävät myös byrokratiaa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että samaan aikaan toisaalla on otettu melkoisia askeleita kohti maailmanlaajuista säätelyä, josta tulee päällystakki vielä EU:nkin ylle. Siellä synnytetään vähin äänin maailmantalouden perustuslakia. [:] Neljättä vuotta sitten eduskunta siunasi sopimuksen, jolla perustettiin maailmankauppajärjestö WTO. Suomi sitoutui yhdellä allekirjoituksella oikeudellisesti velvoittavaan järjestelmään, joka määrää, missä määrin kansainvälistä kauppaa saa rajoittaa vetoamalla ympäristö-, terveys- tai työsuojeluhaittoihin. Protektionismi onkin WTO:n vainon tärkein kohde. Jos valtio ei kykene todistamaan suojelun tarvetta tieteellisesti, on rajoitus purettava rankaisun uhalla. Tällaista kiistaa on käyty muun muassa EU:n oikeudesta estää kasvuhormoneilla tuotetun lihan tuonti alueelleen. Näin sementoitiin maailmantalouden perustuslaki vapaan tavarakaupan osalta. Tämän katsantotavan mukaan pääomien liikkeillä on silti vieläkin liikaa esteitä. Siksi 29 OECD-maan ja EU:n komission kauppapolitiikasta vastaavat virkamiehet ovat askarrelleet vuodesta 1995 alkaen maailmantalouden perustuslain jatko-osan parissa. Ns.MAI-sopimuksella aiotaan suojata ulkomaiset investoinnit syrjinnältä. Niille taataan kotimaisiin sijoituksiin nähden tasavertainen kohtelu. Paljolti tämä on jo toteutunutkin lukemattomilla kahdenvälisillä sopimuksilla ja kilpailuttamalla julkisia hankintoja. Mutta MAI tekee investointien syrjimättömyysvaatimuksesta ylikansallisesti velvoittavan oikeusjärjestyksen omine tuomioistuimineen. Miksi tällaisen, seurauksiltaan arvaamattoman järjestelyn sitten annetaan syntyä? Yleisen uskomuksen mukaan kansallisten rajojen poistaminen piristää entisestään taloudellista toimeliaisuutta ja investointeja, jotka puolestaan luovat työpaikkoja ja yleistä vaurautta. “Työpaikaton kasvu” on kuitenkin havaittu tosiasiaksi. Investoinnit poikivat yritysvoittoja, eivät työpaikkoja. Verotus kannustaa karsimaan työtä ja lisäämään muiden tuotannontekijöiden osuutta. Kierteen katkaisemiseksi tarvitaan maailmanlaajuinen uusi yhteiskuntasopimus. Mutta kuka sen saisi aikaan? Uuden, uljaan investointisuojan mukana yhtiöille tulee oikeus syyttää valtiota omaisuutensa pakkolunastuksesta. Pakkolunastukseksi voidaan kuvitella vaikkapa se, että viranomainen ei myönnä ulkomaiselle yhtiölle ympäristölupaa alalle, jolla jo on kotimaisia yrittäjiä. Ainakin aiempaa tiukemmat lupaehdot voitaisiin tulkita pakkolunastukseksi, vaikka ympäristölupalainsäädännölle on tyypillistä, että uusia laitoksia kohdellaan ankarammin kuin vanhoja. Myös kaavoituksen alalta on helppo keksiä esimerkkejä. Kuinka monta supermarkettia moottoritien risteykseen joudutaan kaavoittamaan syrjimättömyyden nimissä? Merkitseekö hyvän ympäristön vaatimus MAI:n maailmassa mitään? Entä jos Eurajoki tai Äänekoski suostuvat lopulta ottamaan vastaan kotimaiset ydinjätteet, mutta myöhemmin tuleekin tarjouspyyntö Saksasta? Silloin ei ehkä auta sekään, että ydinenergialaki kieltää ulkomaista alkuperää olevan ydinjätteen varastoinnin Suomeen. Laki olisi mitä ilmeisimmin MAI:n vastainen. Siksikö Suomi kuuluu jättäneen neuvotteluissa ydinenergian käyttöä koskevan kansallisen varauman? Vielä ei tiedetä tarkkaan, millä tavalla MAI kohtelee valtion “alapuolella” olevia itsehallinnollisia yksiköitä kuten vaikkapa osavaltioita tai kuntia. Suomalaisilta kunnilta saattaa lohjeta valtaa paljon Helsinkiä ja Brysseliä edemmäs. Neuvottelijat aikovat ratkaista herkimmät kysymykset kansallisilla varaumilla. Ranskan kulttuuriväki vaatii varaumaa tajuttuaan, että Ranskan valtion tuki elokuvalle olisi avattava myös Hollywoodille, jota Ranskassa pidetään “eurooppalaisen” kulttuurin perivihollisena. Euroopan parlamentissa on havaittu, että MAI tekisi tyhjäksi unionin koossapitävän voiman: EU:n moninaiset tukimuodot joutuisivat suureksi osaksi pölkylle, koska ne suosivat omia vieraiden kustannuksella. Uskokoon ken tahtoo, että varaumat ovat pitkäikäisiä. Todennäköisesti niistä tulee siirtymäaikoja ja tilapäisiä poikkeuksia perussääntöön, joka edellyttää ulkomaisen ja kotimaisen muodostumista taloudellisessa mielessä täydellisiksi synonyymeiksi. Kansallisia rajoja ei kannata haikailla takaisin. Tavaroiden ja pääomien vapaan liikkuvuuden maailman perustuslakiin tuleekin sinetöidä ympäristön, terveyden ja työvoiman korkean suojelutason vaatimukset niin, että niiden ylitse ei ole käveleminen. Sopimuksiin pitää kirjata myös ns. varovaisuusperiaate, jonka mukaan taloudellista toimintaa saa rajoittaa, jos muutamakin asiantuntija epäilee sen uhkaavan edellä lueteltuja inhimillisesti arvokkaita vaatimuksia. Niinikään uusi globaali perustuslaki ei saa kumota valtioiden välisiä kansainvälisiä sopimuksia kestävästä kehityksestä. Kansalaisilla saisi mieluusti olla jonkinlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin. Tällä hetkellä kaikki tämä on auki. Keskustelu MAI:sta ryöpsähti julkisuuteen, kun eräs amerikkalainen kansalaisaktivisti sattui näkemään vieressään lentokoneessa istuneen virkamiehen pitelemän sopimusluonnoksen. Siitä lähtien kansalaisjärjestöt ovatkin pitäneet melua asiasta. Suomen neuvottelijat ovat yrittäneet todistella järjestöjen huolenaiheet turhiksi tai ainakin liioitteluksi. Samalla he ovat kuitenkin joutuneet myöntämään, että vasta niiden varoitukset ovat saaneet neuvottelijat ottamaan esiin velvoittavien ympäristö- ja työklausuulien tarpeen. Uuden, uljaan maailman valutyö tapahtuu valitettavasti melkein kokonaan virkamiestyönä. Kansanedustuslaitokset saavat aikanaan eteensä MAI-sopimuksen ota tai jätä -periaatteella. Kun takana on valtava määrä vaikeasti koossapysyviä neuvotteluita ja kompromisseja, voi olla jo liian myöhäistä vaikuttaa. HEIDI HAUTALA