Kuinka moni tietää, mitä todella tarkoittaa nälästä kärsiminen? Maailmassa on edelleen yli 800 miljoonaa kroonisesti aliravittua ihmistä, vaikka vuosituhattavoite nälästä kärsivien osuuden puolittamisesta on melkein saavutettu. Myös vajaaravitsemus on edelleen suuri ongelma. Sen vuoksi Etiopia menettää noin 16,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan joka vuosi.
Samaan aikaan maapallolla on 1,4 miljardia ylipainoista ihmistä ja kolmasosa tuotetusta ruoasta heitetään roskiin. Maailmassa olisi ruokaa tarpeeksi, mutta se jakautuu epätasaisesti. Tilannetta pahentaa se, että maailman väestön kasvaessa ruoan tarpeen on arvioitu kasvavan 60 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Ruokaturvaa heikentävät maa- ja vesivarantojen hupeneminen ja ilmastonmuutoksen vaikutukset.
Vähintään tänään Maailman ruokapäivänä pitäisi pysähtyä miettimään, miten yhtälö ratkaistaan ja oikeus ruokaan taataan kaikille. Maapallolla ei ole resursseja siihen, että kaikki siirtyisivät eläinproteiineja yhtä paljon kuluttavalle linjalle kuin teollistuneissa maissa.
Osallistuin Milanossaruokaturvaa käsittelevään konferenssiin, jossa pohdittiin sitä, miten saavutetaan juuri sovittu kestävän kehityksen tavoite poistaa nälkä ja vajaaravitsemus kokonaan vuoteen 2030 mennessä.
Ensinnäkin, ruoka pitää nähdä ihmisoikeuskysymyksenä. Kaikilla tulee olla oikeus ja pääsy tasapainoiseen ravitsemukseen. Tämä toteutuu vain muuttamalla ruoantuotanto ja muu toimintamme ympäristön näkökulmasta kestävämmäksi. Jos tähän ei päästä, yhä suurempi osa maanviljelysmaasta uhkaa muuttua viljelyskelvottomaksi ja kalastusvedet uhkaavat saastua.
Toiseksi, kehitysmaiden ruokaturvan tukemisessa erityispainoarvoa on annettava naisille. Kokemuksen mukaan maaseudun naisiin panostaminen vähentää aliravitsemusta ja lisää ruuan tuotannon tehokkuutta.
Kolmanneksi, naisille on taattava maanomistusoikeudet, jotka monilta pienviljelijöiltä puuttuvat. Maaoikeuskysymykset ovat avainasemassa ruokaturvan saavuttamisessa. EU:n ja muiden maiden on pysäytettävä maakaappaukset, joissa suuret ulkomaiset maatalousyritykset ostavat tai vuokraavat pitkäaikaisilla sopimuksilla kehitysmaista valtavia maa-alueita koneelliseen maataloustuotantoon vientiä varten. Näin ovat esimerkiksi kiinalaiset toimineet Afrikassa. Pahimmassa tapauksessa paikalliset pienviljelijät ja alkuperäisyhteisöt häädetään mailtaan ja elinkeinojensa ääreltä ja metsiä hävitetään. Alueella tuotettu ruoka viedään muihin maihin ja paikalliset asukkaat päätyvät ruoka-avun kohteiksi.
Euroopan parlamentti on vaatinut kaikkia toimijoita, niin valtioita kuin yrityksiä, sitoutumaan YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön maanhallintaohjeistukseen. Koska vapaaehtoisuus ei riitä, me mepit olemme kannattaneet sitovaa sääntelyä. EU:n ei tulisi millään toimillaan, ei kauppapolitiikallaan eikä kalastuspolitiikallaan, heikentää ruokaturvaa, päinvastoin.
