Tanskan lähetystö palaa Beirutissa. Ulkoministeriö kehottaa suomalaisia pitämään maailmalla matalaa profiilia ja välttämään tilanteen kärjistämistä.
Huntingtonilaisessa kulttuurien yhteentörmäyksessä on fanaatikkoja joka laidalla. Yksien mielestä sananvapautta puolustetaan käyttämällä se 150-prosenttisesti seurauksista välittämättä. Toiset hyödyntävät sitten onnettoman tilanteen 200-prosenttisesti ja sysäävät liikkeelle väkivallan kierteen.
Joskus 1970-luvun alussa olin koululaisena hiihtolomilla Siuntiossa parantolassa, jonka oleskelutilan seinällä roikkui kellastunut kyltti: “Keskustelu uskonnosta ja politiikasta sekä kortinpeluu kielletty.” Varmaankin sillä tavoin vältettiin monta loukkaantumista ja kulttuurien yhteentörmäystä ahtaissa tiloissa.
Kun nyt elämme koko ajan kutistuvalla planeetalla, on parasta oppia olemaan kuvittelematta omaa perinnettämme ainoaksi oikeaksi. Toisten tunteiden loukkauksista seuraava vihan lietsonta “tanskalaisia” kohtaan ei periaatteessa poikkea kristalliyön 1938 tapahtumista Saksassa. Pieni välikohtaus sai aikaan
pogromin kaikkia juutalaisia kohtaan.
Moni muistaa Kari Suomalaisen viimeisten aikojen ylilyönnit 1990-luvun alkupuolella. Pilapiirrosten toistuva aihe olivat “neekerit” ja maahamme tunkeutuneet muut vieraat elementit. Olin mukana muutaman oikeusoppineen kanssa tekemässä oikeusministeriölle tutkintapyyntöä siitä, olivatko nämä karikatyyrit rikoslaissa kiellettyä kansanryhmän syrjintää. Syytekynnys ei ylittynyt, mutta episodi sai Hesarin hankkiutumaan eroon Karista nopeammin. Emme saaneet tästä pelkästään myönteistä palautetta vaan meitä arvosteltiin terävästikin sananvapauden tukahduttamisyrityksistä.
Maailma tarvitsee maltillisuutta ja harkintaa. Uhraamatta sananvapautta voimme pidättäytyä pilkkaamasta toisten jumalia ja profeettoja. Suomittaviksi riittää vääriä profeettoja, jotka käyttävät eri jumalia tunnustavien ihmisten ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä omien häikäilemättömien valtapyyteidensä edistämiseen. Mutta se onkin politiikkaa eikä uskontoa.
Miljoonat ja taas miljoonat nuoret ovat vailla tulevaisuuden näkymiä muslimimaailmassa ja maahanmuuttajina länsimaissa. Kansankiihottajien on helppo viljellä salaliittoteorioita, kun ihmisiltä puuttuu koulutusta. Suuri terrorismin vastainen sota on kärjistänyt läntisen ja muslimimaailman välejä vaarallisella tavalla.
Tiibetin hengellinen ja poliittinen johtaja Dalai vierailee Suomessa 11.7.2006 ja puhuu yleisölle Finlandia-talossa. Me järjestäjät – mm. Kepa ja Suomalais-tiibetiläinen kulttuuriseura – olemme toivoneet puheen aiheeksi uskontojen välistä dialogia.