Lapsivaikutukset pitää tutkia

Sanotaan, että sellainen yhteiskunta, joka ottaa huomioon lapset, on yleisemminkin tavoittelemisen arvoinen. Tietääkseni silti missään ei ole otettu käyttöön erityistä “lapsivaikutusten” arviointia. Ympäristövaikutusten selvittäminenhän on meistä jo maailman luonnollisin asia. Tätä kautta ympäristönäkökulma onkin hiipinyt yhä useamman päättäjän takaraivoon ilman, että siitä pitää erikseen muistuttaa.[:] Suomi ja kaikki muut EU-maat ovat sitoutuneet YK:n lasten oikeuksien sopimukseen, mutta tämäkään ei ole tuottanut päätöksentekoon lapsinäkökulmaa. Erityisesti lamavuosina olisi tarvittu lapsinäkökulmaa ja vaikutusten arviointia, kun lastensuojelumenoja karsittiin, vaikka maalaisjärjelläkin tajusi, että laskut lankeavat myöhemmin korkojen kanssa maksettaviksi. Nyt on myös todettu, että muiden kansalaisten tavoin lapsetkin saavat varsin eritasoisia palveluja. YK:n lasten oikeuksien komitea on ilmaissut huolensa lasten oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Sen mielestä tarvitaan koordinoitua lapsipolitiikkaa, ehkä myös lapsiasiamiestä. Ajatusta voi lämpimästi kannattaa. Köyhyys ja ajautuminen yhteiskunnan ulkokehille heikentää Suomessakin lasten elämää. Ruokajonot eivät ota lyhentyäkseen, ja viidennes Euroopan lapsista elää köyhyysrajan alapuolella. Köyhyys tuo tunnetusti mukanaan monenlaista muuta ongelmaa. Ennaltaehkäisevä toimeentulotuki, sosiaaliset luotot ja muut kunnalliset tukimuodot pitäisi ottaa nykyistä laajemmin käyttöön. Onneksi eduskunta on tiedostanut lasten ja nuorten mielenterveyden järkkymisen ja osoittanut siihen edes hiukan lisää varoja. Jatkuvasti kiristyvä kilpailu aikuisten maailmassa on yksi lasten pahoinvoinnin tärkeä syy. Nuoret vanhemmat eivät välttämättä uskalla käyttää laissa turvattuja äitiys- tai vanhempainlomaoikeuksiaan pelätessään henkilökohtaisen kilpailukykynsä romahtavan. Aborttitilastoissa on havaittu outo piikki kolmikymppisten naisten kohdalla. Selitys lienee sama kuin edellä. Työelämän villiin menoon pitää puuttua lujasti. Olen Euroopan parlamentissa vastuussa tasa-arvodirektiivin muutoksesta, jolla pyritään tiukentamaan suhtautumista raskauden perusteella tapahtuvaan epäsuoraan syrjintään. Lapset tarvitsevat toki rajoja, nukkumaanmenoaikoja ja muuta huolenpitoa.

Hyvää tarkoittavien lastensuojelujärjestöjen pitäisi myös muistaa se, että lapsi on pieni kansalainen, jolla on hämmästyttäviä kykyjä ottaa osaa päätöksentekoon. Olen ihastunut norjalaisiin demokratiakokeiluihin, jossa jo suuressa joukossa kuntia lapset otetaan mukaan päätöksiin. Tästä ei pahemmin keskusteltu Suomessa kunnallisvaalien edellä. Sillä tavalla lyötäisiin nimittäin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lasten mielipiteiden mukaan suunniteltu fyysinen ympäristö olisi takuulla aika mukava meille kaikille. Autot pois keskustasta! Näpit irti viheralueista, koulut kuntoon! Toinen seuraus olisi se, että lapsista varttuisi aloitekykyisiä, itsetunnoltaan vahvoja aikuisia, joilla on myös hyvä “yhteiskunnallinen lukutaito”. Tällainen kehitys saattaisi häpeään myös 18 vuoden äänestysikärajan. Lapsen asemaa parantaisi epäilemättä, että aivan alkuun hänelle kuuluvaa ääntä käyttäisi vanhempi. Sosiologit puhuvat sivilisaatiokriisistä. Kulttuurin parhaat perinteet eivät enää välity sukupolvelta toiselle. Hyvinvoinnin hinta on kova, kun yhteisö on särkynyt monen ihmisen ympäriltä. Yhteisö on saatava takaisin. Se ei tapahdu heilauttamalla taikasauvaa kerran. Se tarkoittaa sitkeää arjen näkökulmaa päätöksentekoon. Pihapiirejä ja kortteliklubeja on vahvistettava, koulujen ja seurakuntien yhteistyötä tuettava, vanhempia otettava mukaan päiväkodin toimintaan, asuinalueita on suunniteltava kaikenlaisten ihmisten yhdessä asuttaviksi. Hyvä lapsille, hyvä meille kaikille.

Turun Sanomien kolumni 27.10.2000

Facebook
Twitter
WhatsApp