Kunnon keskiaikaista laatua

Kestävä kehitys edellyttää, että tämän sukupolven ratkaisut kestävät myös jälkipolvien kriittistä tarkastelua. Kun tarkastelen viime vuosien asuntorakentamisen tuotoksia ja kuuntelen asukkaiden murheellista kertomusta lasten sairastumisesta astmaan, huokaan syvään. Kunnollista keskiaikaista laaturakentamista ei enää osata. Tulipalot, sodat tai vaikkapa kunnallispolitiikka taloudellisine kytköksineen ovat tuhonneet suuren osan vanhasta rakennuskannasta, ja sitä myötä myös hyvän rakennustavan. [:] Erityisen epäsuotuisaa “kehitys” on ollut 1950-luvulta alkaen, kun muun muassa siirryttiin kosteusominaisuuksiltaan kehnoihin eristeisiin, etenkin vuorivillaan. Rakennusteollisuus ei tänä päivänä juuri tuota esimerkiksi vuosisatoja sitten valmistettujen kattotiilien tasoista materiaalia. Rakennuttajat tuottavat nyt niin huonoa laatua, etteivät lehtitietojen mukaan kehtaa edes itse esitellä sitä. On häpeä, että Suomessa rakentamisen laatu on niin voimakkaasti sidoksissa voitontavoitteluun ja suhdannekiertoon. Emme ole enää kovin kaukana Berliinin sadan vuoden takaisesta käytännöstä. Asunnot vuokrattiin halvalla köyhemmille ihmisille siksi aikaa, että seinät kuivuivat. Nehän olisivat luovuttaneet herrasväen sisäilmaan kovin epäterveellistä kosteutta! Vaikka 1960- ja 1970-lukujen talojen homekeskustelu on ollut vilkasta, tehdään suomalaisessa rakentamisessa entistä pahempia virheitä. Kansantalouden tappiot ovat huikeita. Epäilemättä rakentamisorganisaatiossa on myös helppo peittää jäljet ja häivyttää vastuu. Viime viikonloppuna Helsingin Jollaksessa järjestettiin Luonnonmukaisen rakentamisen messut, jossa esiteltiin ekologisesti kaikin puolin terveitä rakennusmateriaaleja ja -tapoja. Mahdollisuuksien mukaan hyödynnetään yksinkertaisia, helposti saatavilla olevia, jopa satoja vuosia käytössä testattuja materiaaleja, kuten savea, joka ei luo kasvupohjaa homeelle. Rakennuksen vähäinen energiankulutus on itsestään selvä tavoite, ilman 1970-luvun lyhytnäköisesti ja väärin toteutetun tekniikan tuottamia talosairauksia. Tuuli-, aurinko- ja maaenergian hyödyntäminenkin helpottuu, kun usko niihin yleisimminkin vahvistuu.

Kaikki tämä vaatii tietenkin vankkaa taitoa ja tietoa. Koulutus onkin yksi luonnonmukaisen rakentamisen pullonkaula. Tarvitaan kiireesti luonnonmukaisen rakentamisen valtakunnallinen koulutusohjelma. Päätöksentekopuolella on pahasti asenteissa vikaa, kun Teknillisen korkeakoulun luomurakentamista tutkiva yksikkökin joutuu itse hankkimaan oman rahoituksensa. Terveelliset, ympäristöystävälliset ja energiaa säästävät materiaalit ja tekniikat saadaan käyttöön, jos verotuksen painopistettä onnistutaan siirtämään työvoiman verottamisesta ympäristö- ja energiaveroihin. Luonnonmukaista rakentamista tukee toisaalta valtiovallan selvä kiinnostus puurakentamisen paluuseen. EU:ssa keskustellaan kyllä paljon elintarvikkeiden pakkaus- ja alkuperämerkinnöistä, mutta tuskin lainkaan rakennusmateriaaleista, jotka vaikuttavat usein enemmän ihmisten hyvinvointiin. Vaarallisimpien lahonsuojakemikaalien kielto lisäisi ilman muuta lämpökäsitellyn puun käyttöä, joka on uudehko ja lupaava suomalainen keksintö. Messuilla palkittiin vuoden luonnonmukainen rakennustuote, kevyt, purutäytteinen seinälevyelementti. Kun lapsi on kyllästynyt legopalikoihinsa, hän voisi aivan mainiosti ryhtyä harjoittelemaan luomumajan rakentamista. Kaupungistuneessa yhteiskunnassa käytännössä vain harva kykenee osallistumaan rakentamiseen. Ymmärrystä rakennetusta ympäristöstä tulisi kasvattaa jo peruskoulusta alkaen. Näin ihmisille palautuisi kyky arvioida ammattirakentajien työtä kriittisesti, mikä lisäisi arkielämän hyvinvointia ja toisi myös valtavia kansantaloudellisia säästöjä kestävämpänä rakentamisena. Tänä kesänä olen päässyt itsekin rakentamaan. Eristin pienen kesämajan pellavaeristelevyillä, jotka käyttäytyivät kuin pehmein villapaitani ja, toisin kuin vuorivilla, palaavat aikanaan sovinnolla luontoon. Sekoittelin myös savesta, hiekasta ja vedestä seinämateriaaleja. Ties vaikka vielä joskus rakentaisin oikean talon, luonnonmukaisesti.

Turun Sanomien kolumni 25.08.2000

Facebook
Twitter
WhatsApp