///Turun Sanomat
Kirjailijat ja kirjastoväki ovat seuranneet levottomina, kuinka EU-komissio vaatii Suomelta selvitystä lainaus- ja vuokrausdirektiivin toimeenpanosta. Kulttuurillemme elintärkeiden mutta pienilevikkisten, ehkä myös vähemmistökielisten teosten tekijät ovat aivan erityisesti pelänneet menettävänsä nykyiset kirjastoapurahansa.[:]
Kirjastoapurahat ovat vaatimaton korvaus siitä, että teoksia voi Suomessa lainata kirjastosta ilmaiseksi. Niitä jaetaan vuosittain noin 2,5 miljoonaa euroa. EU vaatii, että korvausperusteeksi tulevat lainauskerrat, eikä vain Suomessa vaan kaikkialla EU:ssa vaikuttavien kirjailijoiden teoksista. Pelätään, että suurin osa korvauksista menisi siten esimerkiksi J. K. Rowlingille, Harry Potterin luojalle.
Olen oppinut olemaan valppaana joka kerran, kun komissio vaatii kansallista syrjimättömyyttä ja toimivia markkinoita. Yleensä se tietää kulttuurisen monimuotoisuuden päänmenoa.
Ryhdyin selvittämään asiaa eduskuntakyselyllä ja kätilöimällä pienen seminaarin, jossa kauno- ja tietokirjailijoiden edustajat, kirjastoihmiset ja muut kiinnostuneet pohtivat tilannetta.
Opetusministeriön virkamiehet ovat väittäneet meidän asiaa ihmetelleiden sotkeneen asioita ja ymmärtäneen väärin, mutta nyt ymmärrän, että ministeriö se itse vasta sotkun onkin saanut aikaan. Se on nimittäin kaiken aikaa väittänyt EU:lle, että lainauskorvaukset on Suomessa toteutettu kirjastoapurahoilla.
Niitä jaetaan vuosittain kirjailijoille ja kääntäjille sen johdosta, että heidän kirjoittamiaan tai kääntämiään kirjoja pidetään maksuttomasti käytettävissä yleisissä kirjastoissa. Kirjastoapurahoja myönnetään harkinnan mukaan, eikä mitään subjektiivista oikeutta niihin ole. Ne ovat puhtaasti kulttuurin tukea.
EU:n kanteen uhasta ajateltiin aivan ilmeisesti selvittävän poistamalla apurahalaista velvoite Suomessa asumiseen, mutta jättämällä siihen edelleen vaatimus, että hakijan on rikastutettava kulttuurielämää maassamme. Tuskinpa J. K. Rowling vaivautuisi näin pienille raha-apajille. Kirjailijoiden tuki voisi näin jatkua lähes entiseen malliin.
Karmeampi totuus näyttää tällä välin kuitenkin valjenneen opetusministeriölle: kirjastoapurahoilla ei ole kerrassaan mitään tekemistä EU:n lainaus- ja vuokrausdirektiivin edellyttämän lainauskorvauksen kanssa. Lainauskorvaus ei ole kulttuurin tukea vaan tekijänoikeudellinen korvaus. Sitä pitää todellakin maksaa lainauskertojen mukaan.
Kulttuuriministeri Tanja Karpela vastasi kyselyyni hiukan vältellen: tuoretta tekijänoikeuslakia tullaan esittämään muutettavaksi siten, että korvausoikeuteen yleisölle lainaamisesta säädetystä poikkeuksesta poistetaan yleiset kirjastot. Toisin sanoen, kun yleisestä kirjastosta lainaa teoksen, tekijälle rapsahtaa korvaus.
Eri tahoilla on liikkunut tietoa siitä, että asia olisi hoidossa ja valtion ensi vuoden budjettiin olisi jo varattu kolme miljoonaa euroa näitä uusia lainauskorvauksia varten. Vahvistusta ei asialle saa, koska tietoa varjellaan opetusministeriössä kuin valtionsalaisuutta.
Voin hyvin kuvitella, miksi voin nähdä mielessäni, kuinka valtiovarainministeri räjähtää todetessaan, että kulttuuriministerin pyytämät kolme miljoonaa euroa eivät riitä edes alkuun eri kirjallisuuden lajien ja kääntäjien kesken.
Jos asia etenee EU-tuomioistuimeen, lainauskorvausoikeuden voidaan hyvinkin todeta syntyneen jo Suomen ottaessa EU:n lainsäädännön omakseen vuonna 1994. Kyse on silloin isoista summista. Enkä näe mitään syytä, miksi jokin oikeudenomistajataho ei veisi oikeuden taannehtivuutta tuomioistuimen tutkittavaksi.
Tekijänoikeuslakia muutettiin vuosikausien massiivisen valmistelun jälkeen viime syksynä. Miten on mahdollista, että kun EU:n vaatimus on ollut kauan tiedossa ja oikeudellisenkin kiistan kohteena useita vuosia, yksi ja sama ministeriö ei selvittänyt lainauskorvausasiaa juurta jaksain vaan pani päänsä pensaaseen? Ei sitten ole ihme, että eduskunnassa säädetään 400 lakia vuodessa, ja kaikki valittavat, että kiireen takia niiden kielikin on kelvotonta.
On aika myöntää, että kulttuurielämää ei Suomessakaan rikastuteta enää ilmaiseksi.
