Kolumni Maaseudun Tulevaisuudessa 20.1.2010: Tätä kirjoittaessani seuraan viimeisen komissaariehdokkaan työhönottohaastattelua. [:]Kuulustelupenkissä on Ruotsin ehdokas, Eurooppa-ministeri Cecilia Malmström.
Tunnelma on käsin kosketeltava: ehdokas herättää luottamusta. Entisenä eurokansanedustajana hänet tunnetaan, ja Ruotsin puheenjohtajakaudella hän toimi erittäin pätevästi. Järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta, rajavalvonnasta ja maahanmuutosta vastaavana komissaarina Malmström ilmoittaa noudattavansa kaikessa kansalaisten perusoikeuksia, jopa ilman poikkeuksia.
Yhtä käsin kosketeltava tunnelma oli, kun kuultavana oli Bulgarian ehdokas Rumiana Jeleva. Ehdokas ja hänen epäselvät yritys- ja omistuskytköksensä herättivät yleisesti myötähäpeää. Hänen vastuualueikseen oli tulossa muun muassa humanitäärinen apu. Mitähän olisi kuultu, jos tilaisuus olisi pidetty pari päivää myöhemmin, heti Haitin maanjäristyksen jälkeen, sitä en edes uskalla ajatella. Financial Times -lehdessä Jeleva oli ainoa ehdokas, jonka arviointitulos oli vain yksi piste viidestä.
Mitä sitten hyvältä, neljän pisteen ehdokkaalta vaaditaan – täydellistä komissaaria ei tietenkään ole? Hyvällä ehdokkaalla on visio, näky siitä, mihin hän omaa vastuualuettaan ja koko unionia haluaa viedä. Yleensä hän on kokenut poliitikko, joka tietää miten EU saadaan toimimaan omien tarkoitusperien toteuttamiseksi. Mitään ei saa aikaan ilman merkittäviä sosiaalisia taitoja. Vaikuttavaa on ehdokkaan poliittinen sormituntuma ja luovuus.
Olen nähnyt Malmströmin lisäksi muitakin erinomaisia ehdokkaita, erityisesti mieleeni jäi sisäisen turvallisuuden komissaari Malmströmin “vastapuoli” oikeuskomissaariehdokas, Luxemburgin ehdokas Viviane Reding. Kumpikin on muun ohella kokenut europarlamentaarikko, tehtävä, joka selvästi kasvattaa juuri poliittista luovuutta.
Ihmisoikeusasioiden vastaavana parlamentissa tekemään läheistä yhteistyötä ulkopolitiikan korkean edustajan, Britannian Catherine Ashtonin kanssa. Hän ei häkellyttänyt taidoillaan tai tiedoillaan, mutta osoitan häntä kohtaan ymmärrystä siksi, että hänen niskassaan ovat helposti unionin 27 ulkoministeriä. Tehtävä on rakennettu miltei mahdottomaksi. Silti on sanottava, että jäsenmaat eivät ole halunneet unionille vahvaa ja visionääristä ulkoministeriä, vaan aikovat pitää ohjakset käsissään. Parlamentti voi osoittautua Ashtonille merkittäväksi tueksi.
Nyt alkaa poliittisten ryhmien pohdinta siitä, voidaanko komissio kokonaisuudessaan ja yhdellä äänestyksellä vahvistaa ensi viikon tiistaina ylimääräisessä täysistunnossa, kuten oli tarkoitus. Komission puheenjohtaja Barroso tietää varmasti, että parlamentti on tosissaan ja että sillä on perusteita vaatia vaihdoksia.
Riskinä on nyt poliittinen peli, jossa päitä on pudotettava “tasapuolisuuden” nimissä kummankin suuren eurooppalaisen puolueen riveistä. Jos tasapuolisuuden vaatimus olisi liian ilmeinen, parlamentti vesittäisi omaa saavutustaan, sillä työhönottohaastattelut ovat ainoa vaihe, jossa komission nimityksessä on avoimuutta. Vertaus paavin valintamenettelyyn ei ole kaukaa haettu.
Kollega Liisa Jaakonsaari ehdotti komissaarikuulemisten lomassa, että myös Suomessa ministeriehdokkaat joutuisivat vastaavaan haastatteluun eduskunnan valiokuntien edessä. Ajatusleikki on suorastaan herkullinen, kun tietää, miten hallitus kotimaassa muodostetaan.
Ministeriehdokkaita nostetaan esiin mitä erilaisimmin perustein. Hallitusohjelmakeskustelu käydään tiukasti suljettujen ovien takana, ja pienimmästäkin vuodosta seuraa ikävyyksiä. Kansalaisilla ei siis ole mitään mahdollisuuksia laittaa puolueita vastuuseen hetki aikaisemmin vaaleissa antamistaan lupauksista.
Jo Ruotsissa blokkipolitiikan ansiosta tilanne on aivan toinen, sillä ryhmittymät joutuvat kilpailemaan vaaliohjelmillaan äänestäjien suosiosta.
HEIDI HAUTALA
Kirjoittaja on europarlamentaarikko (vihr.).