Heidi Hautala puhui Kirkon ulkomaanavun Tekoja-kampanjan päätösseminaarissa 5.10. Puheessaan hän korosti ruokaturvan vaativan kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Esimerkiksi Afrikan sarvessa ruokaturva saadaan pysyvästi paranemaan vain jos puututaan myös muihin aluetta vaivaaviin ongelmiin kuten konflikteihin sekä oikeusvaltion ja demokratian puutteeseen.[:]

Check against delivery 

Hyvät kuulijatKirkon Ulkomaanapu on nostanut Tekoja-kampanjassaan esiin yhden tämän hetken merkittävimmän haasteen kehityspolitiikassa, eli ruokaturvan.

Maatalous ja ruokaturva ovat palanneet vahvasti kansainvälisen kehityspolitiikan keskiöön. Maataloustuotteiden äkillinen ja raju hintapiikki 2007-2008 ja nyt uudelleen nousuun lähteneet ruuanhinnat, sekä tietysti Itä-Afrikan tilanne ovat herättäneet kansainvälisen yhteisön huomaamaan ruokaturvan tärkeyden. Samalla on vahvistunut käsitys siitä, että maailman ruokaturvattomuutta ei ratkaista yksin – siihen tarvitaan laajapohjaista yhteistyötä niin avunsaajamaiden, kansalaisjärjestöjen, avunantajien, yksityisen sektorin kuin YK-organisaatioiden kanssa.

Maailman ruokaturvakomitean perustaminen on tärkeä askel tässä työssä. Se on yritys saada kansainvälisen yhteisön toiminta nälkäisten määrän vähentämiseksi ja ensimmäisen MDG:n saavuttamiseksi koordinoiduksi ja tehokkaaksi. Suomi on komitean perustamisesta lähtien sitoutunut sen työhön ja kehittämiseen.

Olen saanut kuulla jonkin verran kritiikkiä siitä, ettei Suomen nykyisen hallitusohjelman kehityspoliittisessa osiossa lainkaan mainita ruokaturvaa. Voin kuitenkin vakuuttaa, etteivät nämä kysymykset voi jäädä huomiotta. On mielestäni selvää, ettei kehityspolitiikkaa voida toteuttaa ilman, että ruokaturva ja maaseudun kehittäminen ovat siinä mukana. Maailmassa on miljardi nälkäistä, eikä köyhyyttä ei pystytä vähentämään, ellei maailman kasvavan väestön ruoan saantia pystytä varmistamaan.

Ruokaturva otetaan ilman muuta huomioon myös tulevassa kehityspoliittisessa ohjelmassa. Suomen painotuksena ovat olleet – ja tulevat jatkossakin olemaan – erityisesti köyhien maiden pienviljelijöiden tuotannon ja toimeentuloedellytysten parantaminen. Naiset ovat kehitysmaiden maatalouden tukipilari, joiden koulutukseen ja resursseihin investoiminen tuottaa moninkertaisen hyödyn.

Näin ollen Kirkon ulkomaanavun näkemyksiin ruokaturvan tärkeydestä ja suosituksista globaalin tilanteen parantamiseksi on pääosin helppo yhtyä. On ilo huomata, että KUA kansalaisjärjestönä näin täydentää Suomen toimintaa ruokaturvasektorilla kehitysmaissa.

Suomi tulee toimimaan ministerikaudellani aktiivisesti myös EU:n kautta, joka maailman suurimpana kehitysrahoittajana on tärkeä toimija globaalin ruokaturvan kehittämisessä. EU laati viime vuonna poliittisen toimintakehyksen auttaakseen kehitysmaita selviämään ruokaturvaan liittyvistä haasteista.

Maatalous ja ruokaturva ovat myös viime marraskuussa julkaistun EU:n kehitysyhteistyötä linjaavan Vihreän kirjan painopisteitä, ja tulevat näkymään toivottavasti myös lokakuussa julkaistavassa tiedonannossa.

Rio+20 kestävän kehityksen konferenssi ensi vuonna tulee olemaan myös merkittävä foorumi ruokaturvakeskustelulle. Olen itse painottanut kestävän ruokaturvan käsitettä viitaten siihen, että eroosion torjuminen, maanomistuksen tasapuolisuus ja ympäristöystävällinen maatalous ovat edellytyksiä siihen että ruokaturva toteutuu paitsi tänään niin myös huomenna. Ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu on myös kamppailu ruokaturvan puolesta.

Ruokaturvasta puhuttaessa haasteena on mielestäni, miten linkittää ruokaturva muihin kehityshaasteisiin. Ruokaturvaan liittyvät esimerkiksi kauppa, ympäristö, tasa-arvo ja hyvä hallinto. Usein kuitenkin ajatellaan vain yhtä ongelmaa kerrallaan. Tarvitaan kokonaisvaltainen näkemys, johon liitetään myös esimerkiksi pienviljelijöiden ja naisten asema, ruoan hintakysymykset sekä ruokaturvaan olennaisesti vaikuttavat, KUA:nkin kampanjassaan vahvasti esiin nostamat maanomistuskysymykset ja ulkomaiden maan haaliminen kehitysmaista.

Suomi on tukenut YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestön, FAO:n, johdolla tehtävää työtä vapaaehtoisen ohjeiston luomiseksi maan ja muiden luonnonvarojen hallintaan. Ohjeistolla pyritään vaikuttamaan erityisesti maanhankinta-asioihin kehitysmaissa. Aikomuksenani on tässä työssä painottaa erityisesti transparenssin merkitystä.

Ruokaturvasta puhuttaessa on myös tärkeää muistaa, että ruokakriisit ovat ihmisten luomia. Nälänhädän syntyminen on mahdollista vain maassa, joka ei välitä kansalaisistaan; hyvä hallinto on nostettava kehityspolitiikassa keskiöön.

Esimerkiksi Afrikan sarven nälänhädän syntyminen olisi ollut mahdollista estää ennalta vähentämällä alueen maiden haavoittuvuutta sääilmiöille ja maataloutta tukemalla. Kuivuus ei tullut yllätyksenä kenellekään. Silti asiassa aktivoiduttiin vasta nälänhädän iskettyä humanitaarisen avun keinoin.

Itä-Afrikan kriisin ratkaisuun tarvitaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa: alue tarvitsee humanitaarista apua, mutta samaan aikaan on jatkettava pitkäaikaisia kehitystoimia. Alueen kuivuus on rakenteellinen ja ilmastonmuutoksen pahentama ongelma, johon on jatkossakin vaikutettava myös ennaltaehkäisevillä toimilla.

Ruokaturvan parantaminen edellyttää puuttumista myös muihin aluetta vaivaaviin ongelmiin, kuten alueen konfliktit, oikeusvaltion ja demokratian puute, kuten alueella yleinen rankaisemattomuuden ilmapiiri. Somaliassa tarvitaan poliittinen ratkaisu, jotta voidaan saavuttaa kestäviä ratkaisuja alueen ongelmiin.

Kansainvälisen yhteisön tulisi vastata alueen haasteisiin yhtenäisesti, johdonmukaisesti ja yhteistyössä alueen valtioiden kanssa. Afrikan omistajuus ja alueellisten järjestöjen rooli on Afrikan sarven kriisien ratkaisuissa keskeistä.

Mielestäni YK:lla tulee olla johtava rooli sekä Somalian että Etelä-Sudanin rauhanrakentamisessa ja kehityksessä. Somaliassa olisi nopeasti hyödynnettävä uuden hallituksen tuoma muutos ja islamisteista saavutetut aluevoitot sekä tukea Mogadishussa syyskuussa hyväksyttyä siirtymävaiheen tiekarttaa, johon liittyy mm. perustuslain laatiminen ja parlamenttivaalien järjestäminen (siirtymävaihe päättyisi elokuussa 2012).)

Olen valinnut ensimmäiseksi pääkumppanimatkakseni Etiopian ja Kenian; tämän kuun lopussa tapahtuvan matkan taustalla on mm. humanitaarinen tilanne. Matkan aikana käyn Keniassa sijaitsevassa Dadaabin pakolaisleirissä.

Yhteenvedoksi siis sanoisin, että ruokaturvaa voidaan edistää vain kokonaisvaltaisella kehityspolitiikalla. Ilmastonmuutoksen torjumisen, maanomistuksen oikeudenmukaisemman jaon, kestävämpien ravinto- ja energiankulutustottumusten, avoimuuden, turvallisuustilanteen vakauttamisen, ruuan hinnalla spekuloimiseen ja maan köyhtymiseen puuttumisen lisäksi on vaikutettava yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen: Tasaisemmin jakautuva talouskasvu, hyvä ja korruptoimaton hallinto sekä sosiaaliturva ovat viimekätisiä edellytyksiä kestävän ruokaturvan saavuttamiseen. Tarvitaan muun muassa kansallisia ruokaturvastrategioita.

Ruuan saanti on ihmisoikeus ja siksi se vaatii myös tulevassa Suomen kehityspoliittisessa ohjelmassa arvoisensa painotuksen.