Saksan vihreä ulkoministeri Joschka Fischer on onnistunut herättämään Ruususen unesta kaikki, jotka uskovat, että maailmanlaajuisen talouden ylivallan kasvaessa voidaan jatkaa niin kuin ennenkin. Tähänastinen väittely Fischerin ehdotuksista on lisäksi ollut niin kansainvälistä, että alan melkein uskoa eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan vielä jonakin päivänä syntyvän. Sanon tämän tietäen, että tosiasiassa keskusteluun osallistuu vain harvalukuinen eliitti, joka tuntee kuuluvansa Eurooppaan. [:] Kuitenkin kyse on asioista, jotka koskettavat syvästi jokaisen ihmisen elämää. Fischerin ajatus on yksinkertainen: lisääntyvä globalisaatio vaatii poliittista vastavoimaa. Yksittäiset maat ovat menettäneet niin paljon valtiollisesta itsenäisyydestään markkinavoimille, että on aika todeta: keisarilla ei ole vaatteita. Tarvitaan ylikansallista politiikkaa, jolla voidaan puolustaa inhimillisesti tärkeitä arvoja. Sellaisia ovat ihmisoikeudet ja tasa-arvo, työntekijöiden oikeudet, ympäristön ja kuluttajien oikeuksien suojelu. Euroopan unioni on tarpeeksi suuri edes yrittääkseen muodostaa tällaisen vastavoiman markkinoille. Tosiasiassa EU pelaa kaksilla korteilla: se on innolla mukana vapauttamassa markkinoita entisestään, niin omien rajojensa sisä- kuin ulkopuolellakin. Toisaalta unionia ei turhaan kutsuta sosialistiseksi projektiksi. Se laittaa talouden toimijoille välillä ankariakin rajoja. Tällä viikolla autotehtaat pakotettiin hyväksymään niille erittäin vastenmielinen romuautodirektiivi. Parin viikon kuluttua nähdään, saadaanko kevytsavukkeet kiellettyä harhaanjohtavana markkinointina.
Saavuttaakseen kansalaisten luottamuksen suurelle tehtävälleen EU:n on täytettävä edes demokratian perusvaatimukset. Jäsenmaiden ja unionin toimivallan jaosta tarvitaan uusi sopimus, joka perustuu ihmis- ja kansalaisoikeuksien kunnioitukselle. Nyt myös kansalaisilla tulee olla oikeuksia, ei ainoastaan valtioilla, kuten asia tähän asti pääsääntöisesti on ollut. Myös ylivoimainen enemmistö suomalaisista kannattaa ajatusta EU:n kansalaisten perusoikeuksien vahvistamisesta. Tällainen hanke onkin jo meneillään mm. Suomen eduskunnan myötävaikutuksella. Perusoikeuskirjan laadintaprosessista voi vielä tulla suuri käänne unionin kehitykseen. Kansalaisten perusoikeudet on otettava sitovaksi, ensimmäiseksi osaksi EU:n perustamissopimuksia. Vanhojen sopimusten perustavanlaatuiset pykälät kootaan sen toiseksi osaksi, ja lopusta tulee arkipäiväisempiä kysymyksiä käsittelevä kolmas osa. Niin on luotu EU:n perustuslaki, jonka muuttamiseen vastedes EU-maiden hallitusten rinnalla osallistuvat myös kansalliset parlamentit ja Euroopan parlamentti. Tällainen visio on mielestäni toteutumassa. EU:n tuleva laajentuminen on vakavoittanut Fischerin, kun alkuperäinen EU:n perustajaisien projekti näyttää olevan vaarassa. Tästä syystä Fischer ehdottaa, että joukko EU:n ydinmaita irrottautuisi yhteisistä rakenteista ja lähtisi omille teilleen. Irtiotolla on kuitenkin vaaransa. Pitäisin parempana ns. joustavan yhteistyön vahvistamista, jossa osa jäsenmaista voi syventää suhteitaan asiakohtaisesti.
Fischerin ehdotukset parlamentaarisuuden vahvistamisesta unionissa ovat hiukan kömpelöitä. Euroopan parlamentin ensimmäiseen kamariin, alahuoneeseen, lähetettäisiin eduskunnan ja muiden kansallisten parlamenttien jäseniä. En jaksa uskoa siihen, että edustajat ehtisivät tehdä töitä kahden edestä. Ylähuoneeseen valittaisiin vaaleilla senaattorit; ehkä yksi kustakin maasta. Euroopan parlamentti nykyisessä muodossaan lakkaisi. Suomi on kehittänyt mielenkiintoisen tavan lisätä parlamentaarista vastuuta EU-päätöksenteossaan. Eduskunnan suuri valiokunta toimii ministerien ärhäkkänä vahtikoirana. Tämä yksinkertainen demokratialääke, jota Joschka Fischer ei mainitse, on useimmissa EU-maissa yllättävän tuntematon. Saksan liittovaltion kansalaisena Fischerillä olisi toinenkin resepti demokratian lisäämiseksi. Jos suuret, keskusjohtoiset valtiot kuten Ranska, Britannia ja Espanja siirtyisivät federalismiin, kymmenien miljoonien ihmisten ääni EU:n päätöksenteossa vahvistuisi. Joschka Fischerin liittovaltioajatusta voi kehitellä eteenpäin. Jokaisella ihmisellä on oltava ääni, jolla hän vaikuttaa maailmanmenoon niin paikallisella, alueellisella, valtiollisella kuin sitä laajemmillakin tasoilla, EU:ssa ja maailmanlaajuisesti. En olekaan koskaan arkaillut tunnustautua sellaisen globaalin federalismin kannattajaksi, joka perustuu kansalaisten mahdollisimman laajoihin vaikutusmahdollisuuksiin.
Turun Sanomien kolumni 26.05.2000
