///Kauppalehti – Presso
MINÄ JA RAHA
Kun Heidi Hautalasta tuli kansanedustaja vuonna 1991, hän koki uuden palkkansa aivan liian suureksi. Pieniin ja epäsäännöllisiin tuloihin tottunut pätkätyöläinen oli päässyt säännöllisen kuukausipalkan makuun vasta 33-vuotiaana, ja sitten yhtäkkiä, 36-vuotiaana kansanedustajana, rahaa jäi käteen reippaasti yli välttämättömien tarpeiden.[:]
Kun Hautala neljä vuotta myöhemmin valittiin Euroopan parlamenttiin, alkoi rahatilanne olla jo “jokseenkin sietämätön”.
– Rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Tilanne oli aivan järjetön. Esimerkiksi matkat korvattiin moninkertaisesti toteutuneisiin kuluihin nähden.
Ylisuurilla kulukorvauksilla yritettiin tasata euroedustajien huikeita palkkaeroja, mutta Hautalasta tilanne oli alusta asti kiusallinen ja omituinen.
– Onneksi nyt, kohta kymmenen vuoden jälkeen, näyttäisi siltä, että palkkaeroja aletaan tasoittaa ja kulukorvauksia pienentää. Parlamentti ei voi sietää sitä, että sen vaaleilla valitut edustajat käyttäytyvät aivan eri lailla kuin muut kansalaiset, Hautala puhisee.
Aito suuttumus Hautalaa itseäänkin hyödyttäneitä korkeita korvauksia kohtaan kuvaa hyvin vihreiden presidenttiehdokkaan suhdetta rahaan. Hautala on nuuka kuluttaja, joka ei tuhlaa mutta käyttää rahansa laatuun, palveluihin ja kestokulutushyödykkeisiin.
Hautalalla ei ole autoa eikä kalliita harrastuksia. Suurin osa tuloista menee perheelle ostetun toisen asunnon lainanlyhennyksiin. Etenkin europarlamenttiaikoina myös hyväntekeväisyyteen lähti “suurehkoja” summia.
Hautala saattaa yhtä hyvin ostaa kesätakin viidellä eurolla Hietalahden kirpputorilta kuin jakkupuvun 500 eu-rolla italialaisesta designputiikista.
– Ostosteni summien vaihteluväli voi olla huikea, koska hinnalla ja laadulla ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään.
Hautala myöntää, että hinnalla ei ole ollut hänelle pitkään aikaan kovin suurta merkitystä.
– Nykyinen rahatilanteeni on sellainen, että en tarkkaan tiedä, paljonko tililläni on rahaa tai mitkä kuukausituloni ovat. Se kertoo siitä, että mulla on vähän liikaa rahaa.
Hintasokea Hautalasta ei silti ole tullut. Päinvastoin, liian kalliit tuotteet jurppivat häntä suuresti. Jos kahvilan pikkuruisesta suupalavoileivästä joutuu maksamaan kuusi euroa, lähtee Hautalalta heti terveiset omistajalle.
– Saatan ihan periaatteesta rähjätä jostain, sillä ylihinnoittelu suututtaa mua hirveästi.
Hautalan mielestä varsinkin palvelujen yli- ja uloshinnoittelu on suuri ongelma Suomessa. Siis korkeat hinnat yhdistettynä itsepalveluun. Kahvilaan saa helposti kulumaan toistakymmentä euroa, mutta tarjotin on itse kiikutettava astiakärryyn.
– Tuhlaamisessa ei sinänsä ole mitään moraalitonta, jos ei ole ahne ja jos rahankäytöllä on hyödyllisiä vaikutuksia. Mietin monesti, kuinka me olemmekin sisäistäneet sellaisen kulttuurin, jossa kaikki pitäisi osata tehdä itse. Minä kannustaisin kovasti ihmisiä tuhlaamaan juuri palveluihin. Se auttaisi luomaan työpaikkoja, Hautala sanoo ja tähyilee Erottajalle Helsinki Day Spa -hoitolan suuntaan. Seuraavaksi hän aikoo ostaa palvelun sieltä.
Hautala sanoo olevansa “hirvittävän etuoikeutettu” ollessaan asemassa, jossa hän voi toteuttaa idealismiaan ja elää silti taloudellisesti varmaa elämää.
– Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat olleet yhtä idealisteja tai vielä idealistisempia kuin minä, mutta jotka eivät ole saaneet mitään taloudellista varmuutta idealismistaan.
Marraskuussa 50 vuotta täyttävä Hautala tunnustaa aika ajoin miettivänsä luopumista kansanedustajan tehtävistä. Paluu pätkätyöläiseksi satunnaisten tulojen varaan tuntuu taas houkuttelevalta ajatukselta.
– Sitten kun kaikki lainat on maksettu, voisin kuvitella tekeväni jotain sellaista, josta ei tarvitse saada niin paljon palkkaa. Voisin elättää itseni esimerkiksi kirjoittajana. Työ voisi olla osittain vapaaehtoistakin.
Teksti: Miia Savaspuro
