Kehitysyhteistyö vastaa uusiin haasteisiin

Uudessa kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa kiinnitetään huomiota erityisesti kehityksen edellytysten luomiseen ja yhteistyön tuloksiin, kirjoittaa Heidi Hautala Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla.[:]Kehitysyhteistyö tiivistyy usein kahteen kielteiseen mielikuvaan: avun jakamiseen passiivisille vastaanottajille ja rahaan, joka päätyy itsevaltaisten hallitsijoiden ja heidän lähipiiriensä taskuihin. Moni kysyy, meneekö apu tosiaan perille.

Valtioneuvosto hyväksyi eilen uuden kehityspoliittisen toimenpideohjelman, jota laadittaessa on kuultu laajasti eri sidosryhmiä. Ohjelma uudistaa Suomen kehityspolitiikkaa ja -yhteistyötä niin, että se vastaa paremmin muuttuneen maailman ja tulevaisuuden tarpeeseen sekä auttaa kehitysmaita irti riippuvuussuhteesta. Huomiota kiinnitetään erityisesti kehityksen edellytysten luomiseen ja yhteistyön tuloksiin.

Jotta toimintamme todella parantaisi köyhien ihmisten asemaa ja auttaisi vastaamaan ilmastonmuutoksen kaltaisiin globaaleihin haasteisiin, on tehty strategisia valintoja. Niiden lähtökohtana ovat kumppanimaiden tarpeet, globaali työnjako sekä omat voimavaramme ja vahvuutemme. Ohjelmassa korostuvat ihmisoikeudet ja vihreän osallistavan talouden periaatteet.

Maailma on vaurastunut, ja monissa maissa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Samalla eriarvoisuus on lisääntynyt ja köyhyys monimuotoistunut.

Nykyään maailman köyhistä kolme neljäsosaa elää muissa kuin kaikkein köyhimmissä maissa. Intian kaltaisissa maissa vastuun omista köyhistä voidaan jo paljolti katsoa olevan valtiolla itsellään. Siksi on aiheellista keskittää varsinainen kahdenvälinen yhteistyömme kaikkein köyhimpiin maihin. Julkisella kehitysrahoituksella on niissä JOPA ratkaiseva merkitys.

Köyhyys ei vähene itsestään, vaikka talous kasvaisi. Valtioita on kannustettava oikeudenmukaiseen tulonjakoon ja eriarvoisuuden vähentämiseen sekä sosiaalisten turvaverkkojen rakentamiseen. Tähän liittyy esimerkiksi kehitysmaiden vammaisten lasten koulunkäynti, jonka edistämisessä Suomi on ollut edelläkävijä.

Vastuu kehityksestä on tietysti jokaisella valtiolla itsellään. Siksi kehitysyhteistyöllä pitää tukea kumppanimaiden kykyä rahoittaa itse omaa kehitystään, muun muassa VASTUULLISTA YRITYSTOIMINTAA TUKEMALLA JA verojärjestelmiä VAHVISTAMALLA.

Luonnonvarojen hyödyntäminen on siirtymässä voimakkaasti rikkaista maista kehitysmaihin. Kaivannaiset, öljy ja kaasu voivat kuitenkin muodostua tragediaksi, jos kansainväliset yhtiöt pääsevät sanelemaan niiden hyödyntämisen ehdot. Köyhien ihmisten ruokaturvan voivat puolestaan vaarantaa kehitysmaiden hallitusten ulkomaisille yhtiöille myöntämät pitkäaikaiset maanvuokrasopimukset, jos maanomistuskysymyksiä ei ole ratkaistu.

Julkisen kehitysrahoituksen lisäksi tarvitaan yhä enemmän yritysten panosta. Nyt on päätetty uudistaa yksityisen sektorin yhteistyömuotoja niin, että ne tukevat kehityspoliittisia tavoitteita entistä paremmin. Suomalaisilla yrityksillä on paljon annettavaa muun muassa kielteisiä ympäristövaikutuksia ehkäisevillä cleantech-aloilla ja informaatiotekniikassa, joka antaa maailman köyhille aivan uusia mahdollisuuksia hallita elämäänsä.

Suomella on hyvät mahdollisuudet edistää eri toimijoiden, kuten hallitusten, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan, yhteistyötä. Arabikevät paljasti, että maailman nuoret tarvitsevat valtavan määrän ihmisarvoisia työpaikkoja, joita ei synny ilman yrittäjyyttä.

Viime vuosina Suomen omia, kahdenvälisiä ohjelmia ja hankkeita on tullut valtavasti lisää, eikä mikään hallinto enää selviä kunnialla niiden aiheuttamasta työtaakasta. Vastaisuudessa keskitymme kahdenvälisessä yhteistyössä Afrikkaan ja Aasiaan. Afrikan sarvessa ja Afganistanissa pyritään edistämään rauhaa ja rakentamaan valtiolle perustaa.

EU:n suositusten mukaisesti on viisasta rajoittua kussakin maassa vain kolmeen eri toimintasektoriin [TÄTÄKÖ TARKOITETTIIN? – kyllä] ja tehdä yhteistyötä muiden AVUNANTAJIEN kanssa. Kansalaisjärjestöjä kannustetaan toimimaan läheisessä yhteydessä Suomen kahdenvälisiin ohjelmiin. Näin huolehditaan parhaiten siitä, että veronmaksajien varat käytetään viisaasti.

Avainasioita niin taloudellisessa kuin inhimillisessäkin kehityksessä ovat ihmisoikeudet, oikeusvaltio ja hyvä hallinto. Niitä korostamalla voidaan edistää hallitusten vastuullisuutta. Suomella on kaikki edellytykset olla kärkijoukossa asian edistämisessä.

Avoimuuden tulee koskea myös Suomen antamaa ja sen kumppaneiden vastaanottamaa apua. Kansalaisilla on oikeus saada tietoa kehitysyhteistyöstä ja sen tuloksista.

Nyt Suomi linjaa, että kestävää kehitystä ei voi tapahtua ilman vapaata kansalaisyhteiskuntaa. Monissa maissa kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytykset ovat kaventuneet ja niitä on puolustettava. Suomen tapa toimia yhdessä kansalaisyhteiskunnan kanssa on saanut paljon kiitosta.

Suomen tekemä työ tunnetaan siitä, että painotamme kaikissa toimissamme naisten asemaa. Olemme korostaneet naisten merkitystä ilmastonmuutoksessa: naiset ovat Afrikan tärkeimpiä ruoantuottajia, ja toisaalta luonnonkatastrofien uhrit ovat valtaosin naisia, lapsia ja vanhuksia.

Kehityspoliittinen vaikuttaminen on usein tehokkainta ja jopa näkyvintä kansainvälisissä järjestöissä, kuten YK:ssa tai kehitysrahoituslaitoksissa. Rahoituksen lisäksi voimme pyrkiä entistä vahvemmin vaikuttamaan niiden politiikkaan ja linjauksiin. Suomen tulee kehityspolitiikan keinoin rakentaa siltoja etelän ja pohjoisen välille. Muutoin vastakkainasettelu estää elintärkeiden sopimusten, kuten ilmastosopimuksen, syntymisen.

Jotta toimillamme olisi vaikutusta, kehitysrahoituksen tulee vastata kansainvälisiä sitoumuksiamme. Tämä on globaali velvollisuus ja yhteinen etumme.

(teksti on julkaistu Helsingin Sanomissa 16.2.2012.)

Facebook
Twitter
WhatsApp