Hallitus julkisti tänään selonteon Suomen uudesta kehityspolitiikan linjasta. Edellisen kehityspoliittisen ohjelman osallistamisprosessia ja kirjoittamista luotsanneena ministerinä luin sitä mielenkiinnolla.
Äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen säilyvät Suomen kehityspolitiikan päätavoitteina. On erinomaista, että syksyllä YK:ssa sovitut kestävän kehityksen tavoitteet, Agenda 2030, toimivat kehitysponnistelujen raamina. Tavoitteiden universaali luonne edellyttää Suomelta toimia.
Toisin kuin pelättiin, ihmisoikeusperustaisuudesta ei ole luovuttu kokonaan. Edessä on silti selkeä suunnanmuutos. Kehitysmaiden omiin tarpeisiin ja suunnitelmiin perustuvan työn sijaan nyt halutaan tukea, etenkin suomalaisyritysten menestyksen edellytyksiä kehitysyhteistyövaroin. Paluu menneisyyteen uhkaa tuoda mukanaan tehottomaksi ja kalliiksi todetut korkotukiluotot, jotka toimestani lakkautettiin.
Suomalaisen osaamisen hyödyntäminen ja suomalaisten yritysten etu saa ohjelmassa paljon tilaa. Kehitysmaiden omien tavoitteiden ja suunnitelmien kunnioittaminen jää jalkoihin. Toimiva talous ja hyötyjen tasaisempi jakautuminen edellyttää esimerkiksi suotuisaa toimintaympäristöä pienille ja keskisuurille yrityksille. Miksi kehitysmaiden pk-sektorin tukemista ei huomioida ohjelmassa paremmin? Suomalainen vienninedistäminen on vetänyt pidemmän korren.
Yritykset on saatava nykyistä paremmin mukaan kestävän kehityksen luomiseen kaikkialla maailmassa. Kehitysyhteistyön tavoitteena on kuitenkin aina oltava köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen, ei voittojen kerryttäminen.
Parhaimmillaan yhteistyö johtaa myös yritysvastuusääntelyn kohenemiseen. Hauraissa tilanteissa ja haavoittuvien ihmisten kanssa toimittaessa pelisäännöistä on huolehdittava tavallista tarkemmin. YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden toimeenpano on yksi keino, mutta tarvitaan myös sitovia sääntöjä. Vastuu ulottuu niin ympäristöön, ihmisoikeuksiin kuin veronmaksuunkin.
Kestäviä kehitystuloksia ei synny vain yritysten avulla. Vahvojen kansalaisyhteiskuntien itsenäisen työn tukeminen ja niiden toimintamahdollisuuksien turvaaminen on demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta välttämätöntä. Tästä jos jostain meillä suomalaisilla on kokemusta. Yhtä lailla on tärkeää tukea kehitysmaiden veronkantokyvyn vahvistumista. Tämän parissa on jo käynnistetty ilahduttavaa yhteistyötä. Ihmisoikeuksien ja demokratiakehityksen vahvistaminen kehittyvissä maissa on myös kannattavan yritystoiminnan ennakkoedellytys.
Tavoitteilla ei ole merkitystä, jos toteutukseen ei anneta resursseja. Suomen hallitus on juuri leikannut kehitysyhteistyöstä häpeälliset 43 prosenttia. Humanitaarisen avun tarpeiden kasvaessa ja ilmastorahoitussitoumusten noustessa kehitysyhteistyön potti uhkaa kutistua entisestään. Suomella ei ole syytä ylpeillä sillä, että rahoitusta ylipäätään annetaan. 0,7 prosentin bktl-tavoitteen määräaikaa siirrettiin juuri 15 vuodella eteenpäin. Ohjelmassa ei juurikaan puhuta avoimuudesta. Ehkä hallitus kuitenkin haluaisi toteuttaa sitä luomalla uskottavan aikataulun lupaamalleen rahoitukselle kohti nollaseiskaa?
Kehitysyhteistyön kriteereistä käydään kuumaa keskustelua. Monet OECD-maat muuttaisivat sääntöjä mieluusti niin, että esimerkiksi pakolaisten vastaanottokuluja voitaisiin laskea osaksi julkista kehitysyhteistyötä. Haluan muistuttaa nykyhallitusta siitä, että maailmaa ei muuteta laskemalla rimaa alemmaksi. Avun paisuttelu laskentakriteerejä väljentämällä ei vähennä sen tarvetta.
Pakolaiskriisi on osoittanut tarpeen puuttua köyhyyden perimmäisiin syihin. Tuloksellinen, läpinäkyvä ja pitkäjänteinen kehitysyhteistyö on tehokkaaksi osoittautunut keino, joskaan ei riittävä.
On hyvä, että kehityspoliittisen johdonmukaisuuden tarve tunnustetaan ohjelmassa. Kauppapolitiikalla ei saa heikentää kehitysmaiden mahdollisuuksia hyötyä globaaleista markkinoista. Veropolitiikan saralla on toimittava sen eteen, että laiton pääomapako ja veroparatiisit laitetaan kuriin. Ilmastopolitiikalla on pyrittävä takaamaan, että ilmastonmuutos ei vie elämän edellytyksiä jo valmiiksi haurailta alueilta. Kunnianhimon taso on helppo osoittaa konkreettisilla toimilla. Niitä jäämme nyt odottamaan.
Valtioneuvoston selonteko: Suomen kehityspolitiikka 4.2.1026
