Valtiot ja kansainväliset yritykset havittelevat itselleen kiihtyvällä vauhdilla raaka-aineita maista, joissa maan hallinta on usein hyvin puutteellista. Yleisesti on alettu puhua maan anastuksesta, Hautala kirjoittaa blogissaan.[:]
Ulkoministeriössä keskusteltiin eilen siitä, kenellä on oikeus kehitysmaiden maahan ja luonnonvaroihin. Kutsuin yritysten, kansalaisyhteiskunnan, valtionhallinnon ja tutkijoiden edustajia koolle, koska aihe on kansainvälisesti polttava ja meidänkin on määritettävä suhteemme meneillään olevaan kehitykseen. Nyt valtiot ja kansainväliset yritykset havittelevat itselleen kiihtyvällä vauhdilla raaka-aineita maista, joissa maan hallinta on usein hyvin puutteellista. Yleisesti on alettu puhua maan anastuksesta.
Esimerkiksi sopii hyvin vaikkapa Tansania, jossa viime viikolla vierailin. Maasta on löydetty valtavia maakaasuesiintymiä, öljyä etsitään, maa on paikoin hyvin viljavaa ja metsäteollisuudelle olisi mahdollisuuksia. Luonnonvarojensa ansiosta Tansania voisi hyvinkin nopeasti vaihtaa pian rooleja nykyisten avunantajiensa kanssa – jos vain luonnonvaroista saatavat hyödyt onnistutaan käyttämään maan ja sen kansalaisten hyväksi.
Nykyisellään Tansaniassa valtio omistaa maan, ja isommista maakaupoista päättää lopulta presidentti. Suurin ongelma eivät kuitenkaan ole huonot lait vaan kohtuullisten lakien ontuva toimeenpano. Lain vaatima maankäyttö- ja metsätaloussuunnitelma on vain muutamalla prosentilla maasta ja siksi esimerkiksi metsähakkuista 96 prosentin voidaan sanoa olevan laittomia. Maarekisteröinti puolestaan etenee hitaasti ja pienviljelijät elävät jatkuvan epävarmuuden sekä rajakiistojen puristuksessa.
Asiaa ratkotaan myös muutamilla kansainvälisillä aloitteilla. Esimerkiksi FAOn ruokaturvakomitea hyväksyi toukokuussa maankäytön vapaaehtoiset suuntaviivat, joiden tavoitteena on etsiä hyviä käytäntöjä ja toimivia mekanismeja maankäytölle. Kaivosteollisuuden avoimuutta pyritään puolestaan parantamaan Extractive Industries Transparency (EITI) -aloitteella. EU:ssa käsitellään parhaillaan tilinpäätösdirektiiviä, joka edellyttäisi yrityksiä julkistamaan kaikki maksunsa kehitysmaiden hallituksille. Suomi hangoitteli pitkään metsäteollisuuden mukaan ottamista vastaan, mutta nyt näyttää onneksi siltä, että direktiivi koskisi niin öljy-, kaasu-, kaivos- kuin metsäalaakin.
Lopulta kyse on hyvästä hallinnosta, päätöksenteon avoimuudesta ja vastuunalaisuudesta. Norjalla on jakaa kehitysmaille hyviä kokemuksia öljyn ja kaasun hallinnasta, ja mielessäni on ollut, että Suomi voisi syventää metsäosaamistaan maanhallintaan sekä maaoikeuksiin. Silloin on tosin muistettava, että hallitusohjelmaan on kirjattu sitoumus myös saamelaisten maaoikeuksien toteuttamiseen. Keskustelussa tuli monia hyviä ajatuksia, joita lähdemme edistämään yhteistyössä kansalaisjärjestöjen ja yritysten kanssa.
Luonnonvaravyyhteen liittyy myös veronkierto. Siihen paneudutaan Helsingissä tänään alkaneessa ulkoministeri Tuomiojan ja minun luotsaamassa seminaarissa, jonka ulkoministeriö järjestää yhdessä Kepan ja vero-oikeudenmukaisuutta edistävän Tax Justice Networkin kanssa. Tässäkin kyse on suurista rahoista: Kansainvälisten arvioiden mukaan kehitysmaiden veronmenetyksistä valtaosa johtuu monikansallisten yritysten veronkierrosta.
(Kirjoitus on julkaistu Vihreässä blogissa 13.6.2012.)
