Mediassa on viime päivinä kirjoitettu paljon kehitysyhteistyöstä ja varojen käytöstä. Tämä on hyvä asia. Avoimuus takaa sen, että varat tulevat hyvin käytetyiksi ja ihmiset sekä Suomessa että kehitysmaissa tietävät, mitä rahoilla tehdään. On selvää, että jokainen väärinkäytös on liikaa sekä suomalaisten veronmaksajien että varsinaisten avunsaajien kannalta. Siksi kaikkiin epäselvyyksiin puututaan ja virheet korjataan.

[:]

Kehitysyhteistyöllä saadaan paljon hyvää aikaan. Suomen avun ansiosta esimerkiksi Etiopiassa yli miljoona ihmistä saa nyt puhdasta vettä. Afganistanissa tapasin naisia ja tyttöjä, jotka olivat onnellisia siitä, että Suomi tukee heidän mahdollisuuksiaan oppia ammattitaitoja. Esimerkiksi 14-vuotias Banafsha sanoi pontevasti, että Afganistanissa tarvitaan opiskelumahdollisuuksia sekä tytöille että pojille. Hän ja muut tytöt eivät halua joutua pakkoavioliittoon tai jättää omia haaveitaan paremmasta tulevaisuudesta.

Työtä tehdään usein hyvin vaikeissa oloissa – maissa, joissa hallinto on haurasta, demokratia ei toimi ja ihmiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Mutta juuri näiden ongelmien ratkaisemiseen kehitysyhteistyöllä tähdätäänkin. Jos asiat olisivat kunnossa, apuamme ei tarvittaisi.

Työhön liittyy väistämättä riskejä, jotka on otettava huomioon ja hallittava. Määrärahojen käytön ja toiminnan laadun seurantaan ulkoministeriössä on hyvät mekanismit. Nämä kattavat kaiken työn suunnittelusta loppuraportointiin, esimerkiksi säännölliset toiminta- ja tilintarkastusraportit. Perusseurannan lisäksi ministeriö teettää hankkeista ulkopuolisia ja itsenäisiä evaluointeja ja tarkastuksia.

Koska kehitysyhteistyössä on todella kysymys ihmisten elämän parantamisesta, meidän on varmistettava, että apu menee perille. Siksi pidän työn kirkkaimpina johtotähtinä avoimuutta, vastuullisuutta ja kehitystuloksia. Näissä voidaan ja pitää aina parantaa. Kokemuksista on opittava.

(Teksti on julkaistu Vihreässä blogissa 14.12.2012.)