“Lähes sadassa maassa kansalaisyhteiskuntaa rajoitetaan entistä tiukemmin. Kansainvälisen apuyhteisön on puhuttava yksissä tuumin kumppanimaan johtajille ihmisoikeusloukkauksista”, kirjoittaa Heidi Hautala Vihreän Langan kolumnissaan.[:]
Kehityspolitiikan usein lausuttu tavoite on köyhyyden vähentäminen, vuosituhattavoitteiden mukaisesti. Yksi kehityksen paradokseista on, että köyhyyttä on tehokkaasti vähennetty hyvinkin autoritäärisissä maissa, joissa monet oikeudet eivät toteudu. Afrikassa tällaisia maita ovat muiden muassa Ruanda ja Etiopia. 1990-luvulla kansanmurhan kokeneen Ruandan presidentti Kagame pitää oppositiota tiukassa otteessa. Vihreän puolueen johtaja murhattiin oudoissa oloissa raa’asti toissa kesänä.
Etiopialla on valtavat kehityssuunnitelmat, joihin kuuluu suurpatoja, moderneja rautateitä ja muita suurhankkeita. Pääsin äskettäin tutustumaan Suomen tukemaan kehitysyhteistyöhön, ja oli hienoa nähdä, että toisenlaistakin toimintaa on ruohonjuuritasolla. Yhdistämällä julkista rahoitusta mikroluottoihin on oikeasti voimaannutettu vesiprojekteissa yhteisöjä ja saatu ihmiset oman elämänsä ohjaksiin. Mallia käytetään nyt muuallakin.
Etiopian pääministeriä ylistetään Afrikan vaikutusvaltaisimpana johtajana. Maan sisällä tämä näkyy kuitenkin niin, että kansalaistoiminta on tyrehdytetty lailla, joka rajaa vaikuttamistoimintaa harjoittavien kansalaisjärjestöjen ulkomaisen rahoituksen kymmeneen prosenttiin. Näin vaikkapa niinkin viattomien olentojen kuin lasten oikeuksia edistävät järjestöt ovat joutuneet suuntaamaan toimintansa toisin. Ilmaisunvapautta hyydyttää lisäksi myös terrorismilaki, joka on käännetty lukuisia paitsi etiopialaisia myös ruotsalaisia toimittajia vastaan.
Otin ensimmäisellä ministerimatkallani Afrikkaan Etiopian pääministerin kanssa puheeksi myös ruotsalaisten toimittajien oikeudenkäynnit. Reaktio ei ollut neutraali, vaan… (sensuroitu). Päättelen, että ulkovaltojen edustajien tulee jatkossa olla läsnä myös etiopialaistoimittajien oikeudenkäynneissä, jott ei voitaisi väittää, että olemme huolissamme vain valkoihoisten ihmisten kohtelusta. Maassa on myös ns. kunniaväkivaltaa, joka ansaitsee huomiota.
Minun on mahdotonta uskoa, että kehitystulokset voisivat olla kestäviä, jos kansalaisyhteiskunta ei ole vapaa. Lähes sadassa maassa kansalaisyhteiskuntaa rajoitetaan entistä tiukemmin. Kansainvälisen apuyhteisön on puhuttava yksissä tuumin kumppanimaan johtajille ihmisoikeusloukkauksista. Tässä hyvänä tukena ovat EU:ssa virinneet pyrkimykset vahvistaa kehitysavun sopimusluonteisuutta hyvän hallinnon ja ihmisoikeuksien osalta.
