‘- Kansanedustaja Heidi Hautala on toiminut useita vuosia Maailmanpankin parlamentaarikkoverkostossa. Hän osallistui viikonloppuna verkoston Helsingissä pidettyyn kokoukseen ja puhui Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPAn puheenjohtajan ominaisuudessa myös kansalaisjärjestöjen mielenosoituksessa lauantaina 22.10.2005.

Maailmanpankki on saanut viime vuosina osakseen ankaraa arvostelua kansalaisjärjestöiltä tuhoisasta kehityskäsityksestään. Pankki kuuluu kansainvälisiin rahoitusjärjestöihin, jotka eivät ole demokraattisesti hallittuja. Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston hallitukset kokoontuvat edelleen suljettujen ovien takana, mikä ei toteuta järjestöjen itsensä muilta edellyttämän läpinäkyvyyden vaatimusta. Niissä vallitsee dollari per ääni -vallanjako. Käytännössä Maailmanpankissa on veto-oikeus Yhdysvalloilla. Meitä kaikkia varmasti kiinnostaisi kuulla, miten uusi pääjohtaja Wolfowitz näkee Irakin kehityksen. Epäily hänen sopivuudestaan Pankin johtoon on oikeutettu. On kuitenkin mahdollista, että Pankki on häntä vahvempi ja että hän joutuukin sopeutumaan sen viime vuosina arvostelun aikaansaamiin muutoksiin.

Pääjohtaja Wolfowitzin toi Suomeen Maailmanpankin parlamentaarikkoverkosto, joka alkoi edellisen pääjohtaja James Wolfensohnin aloitteesta vuonna 2000. Arvostelua on nimittäin tullut myös kansalaisten vaaleilla valituilta edustajilta, joilla ei ole ollut juurikaan sanomista tapaan, jolla hallitukset – Pankin omistajat – ovat sen toimintaa pyörittäneet. On kuitenkin vastaansanomatonta, että parlamenttien kuuluu ottaa kansainvälisten järjestöjen toiminta suoraan valvontaansa. Samalla niiden tehtävä on raivata tilaa kansalaisyhteiskunnan näkemyksille niin rikkaissa kuin köyhissäkin maissa.

Pankki on joutunut ahtaalle sekä kansalaisyhteiskunnan että parlamenttien taholta ja on joutunut reagoimaan kritiikkiin. Pääjohtaja Wolfensohn kiteytti hyvin selkeästi oman näkemyksensä, jonka mukaan talouskasvu ei muuta mitään ellei samaan aikaan tasata vaurautta kehittyvien maiden sisällä. Uuden pääjohtaja Wolfowitzin on kuultu sanovan, että sosiaaliturva ja koulutus ovat myös hyvää talouspolitiikkaa. Maailmanpankin uusin teema on tasa-arvon edistäminen  – eikä vain ihmisoikeuksien vaan myös talouskehityksen takaamiseksi. Nämä merkit osoittavat, että sokea usko markkinoiden autuaaksitekevään voimaan on saavuttamassa lakipisteensä.

Kansalaisjärjestöjen ja parlamentaarikkojen yhteinen velvollisuus on huolehtia siitä, että vanhat uusliberalistiset painotukset häviävät Pankin ohjelmista ja projekteista myös käytännössä. Pyrittäessä poistamaan kehitysmaiden köyhyyttä kansallisin strategioin on itsestään selvää, että köyhien itsensä on päästävä ottamaan osaa niiden laadintaan. Edes kaikki parlamentit eivät ole työssä mukana. Pankin sunnuntaipuheiden on näyttävä käytännössä myös siinä, että vihdoinkin on lopetettava ylhäältä alas väkisin tuotujen suurten infrastruktuurihankkeiden kuten suurpatojen rahoittaminen. Hankkeiden sosiaalisten ja ympäristövaikutusten arviointi on nostettava aivan uudelle tasolle ja sen on oltava oikeasti osallistavaa ja tuoda avoimesti esiin eri intressit.

Maailmanpankki ja rikkaimpien maiden G8-kerho eivät sovellu kehitysmaiden velkojen sovittelijoiksi, koska ne esiintyvät sekä lainanantajina että niiden “anteeksiantajina”. On saatava aikaan riippumaton velkasovittelumekanismi. Köyhillä mailla ei ole mitään anteeksiannettavaa, koska rahavirrat ovat jo kauan sitten kulkeneet etelästä pohjoiseen.

Maailmantalouden voimakkaimmat toimijat ovat luoneet globaalin perustuslain. Se sementoi kansainvälisten rahoitusjärjestöjen sekä Maailman kauppajärjestön ylivallan, eikä siinä ole YK:lla ei sitä asemaa ja valtaa, joka sille maailman ihmisten edustavimpana järjestönä kuuluu. Samaan aikaan kun YK koettaa löytää rahoitusta köyhyyden puolittamiseen pyrkivien vuosituhattavoitteiden toteuttamiseen, Maailman kauppajärjestössä vain puheen tasolla käydään kaupan vapauttamisen “kehityskierrosta”. Tähtitieteellisen suurilla puuvilla- ja sokeritukiaisilla rikkaat maat estävät maailman köyhiä ihmisiä kehittymästä. Kehitystä estävien tukiaisten poistaminen on kiireellinen tehtävä ja siitä on pystyttävä päättämään nopeasti. Rikkaiden maiden on lakattava vaatimasta osana kaupan vapauttamista “vastavuoroista” pääsyä köyhimpien, suojaa tarvitsevien maiden markkinoille.