Heidi Hautalan puhe Kansalaisten turvallisuusneuvoston (KATU) KONFLIKTINEHKÄISY KANNATTAA -seminaarissa 26.2.2003

Konfliktien ehkäisyssä on monta toimijaa valtioista ja niiden kehitysyhteistyö- ja ulkoministeriöistä, YK:sta Euroopan komissioon ja kansalaisjärjestöihin. Euroopan parlamentti on vuodesta 1994 ilmaissut tukensa ajatukselle eurooppalaisten rauhanjoukkojen perustamisesta. Kanta on toistettu useita kertoja mm. erilaisten mietintöjen yhteydessä. Tämä ei kuitenkaan ole saanut komissiota ja neuvostoa vielä vakuuttumaan siitä, että kansalaisjärjestöillä ja siviiliyhteiskunnalla olisi jotakin, mikä lisäisi unionin nykyisten ponnistelujen arvoa. Yleisellä tasolla konfliktien ehkäisyyn suhtaudutaan unionissa myönteisesti, ja kansalaisjärjestöjen osuuden merkitystä on alettu ymmärtää aikaisempaa paremmin. [:]
Toimintoja koordinoiva komissio on ilmoittanut haluavansa lisätä yhteistyötä tiedonvaihdon alalla, vuoropuhelun käynnistämiseksi ja käytännön yhteistyössä humanitääristen järjestöjen, muiden kansalaisjärjestöjen ja akateemisten instituutioiden kanssa.
Tiedonannossaan konfliktin ehkäisystä huhtikuulta 2001 komissio ilmoittaa, että se aikoo painottaa konfliktien ehkäisyä kansalaisjärjestöjen ja hakee tähän sopivia kumppaneita järjestöjen piiristä. Komissio ilmoitti myös suosivansa konfliktien ehkäisytoimia demokratia- ja ihmisoikeusohjelmansa (European Initiative for Democracy and Human Rights) puitteissa.

EU:n ja 77 AKP-maan Cotonoun sopimus (23.6.2000) korostaa myös kansalaisjärjestöjen roolia. Sopimuksen 11 artiklassa sanotaan, että kaikki osapuolet toimivat laajan ja integroidun rauhanrakennus- ja konfliktien ehkäisyohjelman puolesta yhteistyöelimissään. Sopimus muistuttaa myös, että kansalaisjärjestöjä tulisi informoida ja konsultoida yhteistyöstrategioista.
EPLO:n (European Peacebuilding Liaison Office) pyöreän pöydän seminaari pidettiin Euroopan parlamentissa marraskuussa 2002, Kansalaisjärjestöt päättivät toimia niin, että konfliktein ehkäisy nousee EU:n tulevaisuuskonventin keskusteluihin. Saferworld ja International Alert kirjoittavat puolen vuoden välein EPLO:n kanssa raportin uudelle EU:n neuvoston puheenjohtajamaalle, jotta se toimisi konfliktinehkäisyn puolesta.
Kansalaisjärjestöt toimivat monilla alueilla, joilla ne voivat edesauttaa konfliktien ehkäisyä. Valtiot ja diplomaatit eivät ole järin hyviä pysäyttämään sissisotia tai muita valtioiden sisäisiä konflikteja. Konfliktin ehkäisytoimiin erikoistuneet järjestöt saavat usein pieniä mutta tärkeitä edistysaskeleita poliittisella tasolla. Järjestöjen toiminta voi lopulta johtaa mahdottomasta tilanteesta mahdolliseen sovintoesitykseen. Tilanne on muuttunut varsin paljon siitä, kun suurin osa konflikteista käytiin valtioiden välillä eikä niiden sisällä.
On luonnollista ajatella, että jos siviilit ovat uusien sotien pääasiallisia uhreja, siviilejä tarvitaan myös rauhan edistämiseen. ”Civil war demands civil action.”
Tällä hetkellä kansainvälinen terrorismi puhuttaa koko maailmaa. On etsittävä uusia tapoja vaikuttaa ennaltaehkäisevästi kriiseihin, jonka osatekijöinä ovat usein kulttuurierot. Diplomaattisesti ratkaisuja on vaikea löytää, ja niitä on usein täydennettävä epävirallisilla keskusteluilla. Järjestötason diplomatia on hyödyllinen dialogin aloittamisessa sotivien osapuolien välillä mutta vain harvoin sillä saadaan todellinen muutos aikaan. Voimavaroja täytyykin yhdistää, ja taakkaa on jaettava. Kansalaisjärjestöjen paikalliskokemus ja –tuntemus ovat merkittäviä tekijöitä monimutkaisten valtioiden sisäisten ristiriitojen ratkaisuissa. Järjestöillä on myös kansainväliset yhteydet.

Kansalaisjärjestöt voivat ensinnäkin toimia kampanjoimalla ja varoittamalla niin päätöksentekijöitä kuin suurta yleisöäkin kytevästä konfliktista. On korostettava myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan tiedon avoimuuden merkitystä. Ruandan verilöylystä olisi ollut Ranskan diplomaattipiireissä ja jopa YK:ssa ennakkotietoa, mutta sitä ei haluttu julkistaa, koska kansainvälisellä yhteisöllä ei ollut halua puuttua tilanteeseen. Valitettavasti EU:n ja Naton tiivistynyt yhteistyö on aiheuttanut takatalven turvallisuuspolitiikan avoimuuskehityksessä, kun Nato on sanellut EU:lle omat salailu- ja turvasääntönsä yhteistyön ehtona. Syyskuun 11. päivän 2001 jälkeen ulkoinen ja sisäinen turvallisuus linkittyvät vahvasti yhteen, mikä on omiaan lisäämään salailua näillä aloilla.
Usein varoitukset kansalaisjärjestöiltä eivät muuta poliittisia päätöksiä. Varoitukset Somaliasta, Bosniasta ja Ruandasta eivät vaikuttaneet tilanteeseen, siksi onkin kehitettävä yhteistyötä järjestöjen välillä. Useat läntiset maat eivät reagoi kriiseihin ennen kuin niiden kansallinen turvallisuus on uhattuna. Kansalaisjärjestöillä on sen sijaan kansainvälinen ja moraalinen lähtökohta kriisinhallintaan, ne haluavat kansanvallan lisäämistä, rauhaa, hyvinvointia ja sosiaalista ja taloudellista oikeutta.

Kansalaisjärjestöillä on monia vahvuuksia ehkäistäessä konflikteja. Ne voivat toimia laaja-alaisesti ilman kapeaa ulkopoliittista agendaa. Järjestöt pääsevät alueille, joihin viralliset organisaatiot eivät voi mennä Niillä on usein paremmat edellytykset keskustella eri tahojen kanssa menettämättä uskottavuuttaan, eikä niihin välttämättä kohdistu samaa julkista painetta kuin virallisempiin toimijoihin. Järjestöjen on usein helpompi työskennellä ruohonjuuritason järjestöjen kanssa ja verkostoitua tehokkaasti, sillä niiden saattaa olla helpompi saavuttaa luottamusta paikallistasolla. Parhaita tuloksia saadaan yhdistämällä kansalaisjärjestöt, hallitukset, armeijat, yritykset, media ja päätöksentekijät konfliktin ehkäisyhankkeeseen
Taustavaikuttamisesta on konfliktien ehkäisyssä lähes mahdotonta saada minkäänlaista kiitosta työstään: jos työ on onnistunutta, niin kukaan ei koskaan kuule siitä, ja jos siitä puhutaankin niin työ kuulostaa turhalta, koska konfliktia ei syntynyt. Jos ehkäisytoiminta taas ei toimi, niin kukaan ei usko, että työtä tuli tehtyä tarpeeksi tehokkaasti. Ulkoasioissa toimivat tekevät töitä hallitakseen parhaillaan käytäviä median raportoimia konflikteja, mutta voi olla vaikeaa saada huomion kohteeksi uusia konflikteja, joista ei vielä puhuta.

Lobbauksen lisäksi kansalaisjärjestöt voivat toimia kentällä. Läsnäolo ja paikalliset kontaktit voivat ehkäistä konfliktin puhkeamista, ja antavat mahdollisuuden välittää tilanteesta tietoa ulkomaailmalle. Ihmisoikeustilanteen tarkkailutehtävät sopivat hyvin kansalaisjärjestöille. Rauhan rakentaminen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen paikallistasolla voivat toimia myös ennaltaehkäisevänä tekijänä koko valtiorakenteen romahtaessa täydellisen sisällissodan alkaessa. Koska alueella pitkäjänteisesti toimivilla yrityksillä on intressi edistää rauhaa. Rauha on usein merkittävä tekijä yrityksille, joten myös yritystoiminnan kehittäminen voi ehkäistä konflikteja.

Konfliktien ehkäisemiseksi toimivien järjestöjen tulisi kouluttaa omia työntekijöitään ja paikallisten järjestöjen toimijoita. Ne voivat esim. edistää vuoropuhelua eri osapuolten kesken. Paikallistason etnisissä konflikteissa vihanpito usein juontaa juurensa paikallisiin tekijöihin, esimerkiksi lehdistöön (suuri merkitys mm. Ruandassa), joka esittää tietyn etnisen ryhmän tai organisaation huonossa valossa. Monietnisillä alueilla voidaan pyrkiä tuottamaan radio- ja tv-lähetyksiä ja kouluttamaan journalisteja ymmärtämään ja ehkäisemään etnisiä jännitteitä. Kouluikäisten ja nuorempien opettaminen eri kansanryhmien rajat ylittävissä ryhmissä on tärkeää.
Onnistunut esimerkki konfliktien ehkäisemiseksi ja rauhan edistämiseksi toimivien järjestöjen ponnisteluista on 140 maan taivuttaminen kansainvälisen maamiinasopimuksen taakse. Käynnissä oleva pienaseiden leviämisen estämiseen keskittyvä kampanja on toinen tärkeä, laajapohjainen kansalaisjärjestöhanke.
Kansalaisjärjestöjen yhteistyötä Euroopan unionin kanssa voidaan lisätä monin eri tavoin.
Euroopan komissio rahoittaa kansalaisjärjestöjen konfliktin ehkäisytoimintaa. Noin 1,4 miljardia euroa komission 7 miljardin euron kehitysyhteistyöbudjetista menee ylipäätänsä kansalaisjärjestöjen työhön, siis noin 20%. Ei tiedetä, miten paljon tästä käytetään eri muodoissaan konfliktien ehkäisyyn. Komissio voisi lisätä konfliktien ehkäisyn yhdeksi selkeäksi periaatteeksi yhteistyössään kansalaisyhteiskunnan kanssa. Komission tulisi myös rohkaista yhteistyömaita kiinnittämään enemmän huomiota konfliktin ehkäisyyn ja toimimaan enemmän kansalaisyhteiskunnan kanssa. Komission valtuuskunnissa tulisi olla konfliktien ehkäisyn asiantuntijoita, ja sen tulisi kouluttaa henkilökuntaansa ymmärtämään konfliktien ehkäisyn merkitystä. Sen tulisikin hyödyntää paremmin kansalaisjärjestöjen aiheesta tekemää tutkimusta.