Olen elämäni eri vaiheissa aloittanut lukemattomia kertoja päiväkirjan pidon. Joka ainoa kerta kirjoittava käsi on hyytynyt melko pian siksi, että sattumukset ja tilitykset voivat päätyä laajempaan jakeluun – armollisimmillaan ehkä kuitenkin vasta jälkeläisten harmiksi.

On muuten ollutkin aika järisyttävää lukea oman isäni 1930-luvulla henkiystävälleen kirjoittamia kirjeitä ajalta ennen kuin hän tapasi äitini. Sain ne sattumalta käsiini. Kerrankin isä sai Terijoella kimppuunsa yhden mahtimiehen, joka ei pitänyt siitä, että nuori upseeri tavoitteli hänen vielä huomattavasi nuorempaa (mutta täysi-ikäistä) tytärtään. Isä antoi appiukkokandidaatilleen kirjeen mukaan itsepuolustukseksi “mitä kuului ja kuka käski” ja sen jälkeen hän toimitti ihastuksensa kohteen ja tämän äidin suojaan miehen raivonpurkauksilta. Kirjeenvaihtoon tulee katkos, ja sen jälkeen isä onkin onnellisesti naimisissa äitini kanssa…

Tämä päiväkirja on nyt taatusti julkinen ja toivottavasti enimmäkseen päivänvaloa kestävä, mutta toivottavasti silti onnistun myös kertomaan miltä minusta tuntuu.

Nyt on sellainen olo, että presidentinvaalikampanjointi alkaa toden teolla. On lupa ja velvollisuus ottaa kantaa ja tehdä aloitteita – innostavaa! Presidentinvaalit on valtakunnan tärkein talkshow. Olen ilmoittanut olevani tulevaisuuden tunnustelija, ja kampanjani olkoon keskusteleva ja oppiva. Haluan kutsua ihmiset pohtimaan kanssani aikamme syvävirtauksia, jotka jäävät arkisen politikoinnin jalkoihin: maailman ja Suomen jakautumista hyvin- ja huonostivoiviin, ilmastonmuutosta ja siitä seuraavaa tarvetta muuttaa kulutus- ja tuotantotapojamme radikaalisti, ihmisoikeuksien puolustamista terrorismin vastaisessa taistelussa… Otan vastaan lisää ehdotuksia.

Vaalikampanjoinnin käynnistymistä on harmillisesti tyrehdyttänyt arvonsa tuntevien ehdokkaiden halu pitää hajurakoa meihin muihin. Useampi tiedotusväline on jo kauan sitten varannut ehdokkaat yhteisiin keskusteluihin ja nähnyt varmasti paljon vaivaa hankalien aikataulujen yhteensovittamisessa. Lopulta keskustelut peruutetaan kokonaan, koska presidentti Halonen ja pääministeri Vanhanen eivät voikaan osallistua niihin. Kajaanin Radio Kajaus ja kristillinen TV7 kuuluvat viikon peruuttajiin. Koskakohan tämä oikeasti alkaa? Joudummeko odottamaan vielä viikkoja?

Onneksi voi itse olla aloitteellinen? Turvallisuustutkijat ovat viime aikoina peräänkuuluttaneet keskustelua aiheesta “Onko Venäjä uhka?”. Vastasimme haasteeseen ja järjestimme eduskunnan mainiossa kansalaistilassa torstai-iltana keskustelun tismalleen tästä aiheesta. Jyrki Iivonen puolustusministeriöstä, professori Tuomas Forsberg, kollegani Tarja Cronberg ja allekirjoittanut olimme kaikki sitä mieltä, että on aika vapautua vanhoista juoksuhaudoista ja sotilaallisista uhkakuvista. Venäjän – ja erityisesti sen kansalaisten – itsensä takia on erittäin tärkeää puolustaa naapurimaamme demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Venäjän asia on meidänkin asiamme! On aika kiinnostua uudestaan naapureistamme. Yleensä me suomalaiset pidämme venäläisistä, kunhan tutustumme heihin.

Muutaman harmaan hiuksen olen hankkinut tällä viikolla tekijänoikeuslain nostattamassa myrskyssä. Yksi työtoverini kiteytti ongelman niin, että kun vihreät yleensä pyrkivät olemaan hyvien puolella pahoja vastaan, nyt vastakkain olivat intressit, joita ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa pahoiksi: taiteilijoiden ja muiden tekijöiden ja toisaalta kuluttajien oikeudet. Pahin kiistahan koski sitä, onko yksittäisellä ihmisellä oikeutta valmistaa kopiosuojatusta teoksesta omaan käyttöönsä kappaleita. Minusta pitää olla, kun on isolla rahalla ostanut itselleen tallenteen. Olin äänestänyt suuressa valiokunnassa sen puolesta, että lakia tältä osin muutettaisiin sallivammaksi.

Höristin lain täysistuntokäsittelyssä korviani, kun ministeri Karpela antoi ymmärtää, että hänellä on tarkkaa kirjallista tietoa, “mustaa valkoisella” siitä mitä lain taustalla oleva EU-direktiivi merkitsee ja mitä se ei merkitse. Ministeri puolusti hallussaan olevalla tiedolla lain kohtaa, joka kieltää kopiosuojauksen purkamisen yksityiseen kopiointiin. Rupesin heti jäljittämään tätä korkeampaa tietoa, onhan yksi liikanimeni Ilta-Sanomien päätoimittajan mukaan “totuuden etsinnän riivaama” (kestän tämän oikein hyvin). Tähän päivään mennessä ministeriö ei ollut sellaista pystynyt minulle toimittamaan. EU-oikeuden professori Tuomas Ojanen puhui keskiviikkona eduskunnan lainsäädäntöseminaarissa: Suomessa EU-lakipykäliä kirjoitetaan sen perusteella “mitä yksi komission virkamies siellä työryhmässä sanoi”. Ylipäätään hänen mukaansa kansallinen soveltaminen on ylitunnollista ja mekaanista. Näin jää käyttämättä se kansallinen liikkumavara, joka EU-direktiivissä (toiselta nimeltään lainsäädäntöohje tai “suuntaviiva”) on. Näin juuri näyttää käyneen tekijänoikeuslaissa, kuluttajien tappioksi. Keskusteluni opetusministeriön suuntaan jatkuu ja palaan asiaan ensi viikolla…