1970-luvulla punakhmerien hirmuhallinto hävitti Kambodzhasta kartat ja asiakirjat – ja vei samalla ihmisiltä oikeuden maahan. Nyt Suomi, Saksa ja Kanada tukevat maarekisteröintihanketta, jonka tavoitteena on selkeyttää maanomistusta sekä luoda nykyaikainen maarekisteri ja maakiistojen ratkaisumekanismi. Ohjelman avulla on rekisteröity yli kaksi miljoonaa tonttia. Ongelma on kuitenkin siinä, että taloudellisesti arvokkaimmat maat eivät ole tulleet rekisteröitäviksi. [:]Kävimme suomalaisen kehitysaktivisti Nora Lindströmin opastuksella aivan pääkaupungin keskustan tuntumassa kiertelemässä Boeung Kok -järveä, jota parhaillaan täytetään rakennusmaaksi. Taloja hävitetään pakolla ja ihmisiä häädetään kodeistaan. Oikeutta ei saa, tuomioistuimia ei pidetä puolueettomina.

Kaikki eivät kuitenkaan luovuta. Kansainvälisen miinakonferenssin tuoma kansainvälinen läsnäolo toi asukkaat osoittamaan mieltään kaupungintalon eteen. Kun poliisi väkivalloin hääti heidät, iso joukko kokoontui Ranskan, entisen siirtomaavallan, suurlähetystön eteen.

Kävimme tervehtimässä mielenosoittajia, ja pääsin keskustelemaan katukäytävällä istuvan naisryhmän kanssa. Kerroin, että teen parhaani, jotta maarekisteröintihanke etsii jatkossa keinoja vaikuttaa maanhallinnan yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kompastuskiviin. Suomi ei voi kehityksen nimissä edes epäsuorasti olla aiheuttamassa pakkohäätöjä ja vaikeuttamassa köyhien entisestäänkin tukalaa asemaa.

Pääkaupungin ulkopuolella hallitus on tehnyt jopa 99 vuoden sopimuksia suurten maa-alojen luovuttamisesta muun muassa kiinalaisille ja korealaisille yhtiöille. Näillä pelloilla tuotetaan pakkohäätöjen varjossa sokeriruokoa. EU:ta arvostellaan siitä, että räikeätkään vääryydet eivät saa aikaan “verisokerille” tuontikieltoa.

Oikeus maahan on maailman ehkä polttavin kehityskysymys.