Presidentti Niinistön puhe tänään valtiopäivien avajaisissa oli vahva. En kuitenkaan pidä vahvuutena sitä, että presidentti haluaa päästää irti turvapaikkaoikeudesta, joka on ihmisoikeus.
Onko ongelma tosiaan se, että kansainvälisiä sopimuksia ei enää voida noudattaa, koska tilanne on nyt niin toisenlainen?
Kuuntelin eilen toista presidenttiä, Toomas Hendrik Ilvestä. Hän muistutti Euroopan parlamenttia siitä, että pahempaakin on nähty ja siitä silti selvitty. YK käytti toisen maailmansodan jälkeen nykyrahassa mitattuna 50 miljardia euroa pakolaiskriisin hoitoon. Pelkästään Saksassa oli vuonna 1946 12 miljoonaa pakolaista 20 eri maasta 12 miljoonan sisäisen pakolaisen lisäksi. Geneven sopimus pakolaisten oikeudellisesta asemasta solmittiin viisi vuotta tämän jälkeen.
Niinistö ja Ilves ovat samaa mieltä siitä, että pakolaiskriisi ei poistu nopeasti. Niinistö kuitenkin tuntuu ajattelevan, että se tuli ilman ennakkovaroitusta. Ilves sen sijaan pitää olennaisena myöntää, että syvästi yhteiskuntiamme muuttava kriisi oli paljolti ennustettavissa. EU keskittyi loputtomasti sisäisiin ongelmiinsa ikään kuin eurokriisi olisi pahin uhka EU-projektille. Samaan aikaan oli hyvin tiedossa, että EU:n ja sen välittömän naapuruston kesken on valtavia eroja niin tuloissa kuin demokraattisuudessakin. Välimeren etelärannalla ja Lähi-idässä kyti aikapommi, jonka laukeamista pidättelivät ainoastaan autoritääriset hallitukset.
Siinä missä Niinistö katsoo kansainvälisten pakolaissopimusten edustavan menneisyyttä, Ilves kysyy, onko nykyhetki niin vaikea, kun katsomme, miten Eurooppa selviytyi toisen maailmansodan jälkeisestä pakolaiskriisistä. “Selviämme, jos toimimme yhtä päättäväisesti kuin isovanhempamme.”
Ilves kertoo olevansa toisen maailmansodan pakolaisten lapsi, jolla siksi on tietty (amerikanenglantilainen) aksentti. “Toivon näkeväni joidenkin vuosikymmenten päästä demokraattisen Syyrian presidentin, joka puhuu arabiaa saksalaisella aksentilla”, Ilves sanoi aplodien saattelemana.
Jäin kaipaamaan omalta presidentiltämme sitä viisautta, että emme enää voi lykätä välttämättömiä päätöksiä eurooppalaisen yhteisen turvapaikkapolitiikan aikaansaamiseksi. Ja ennen muuta sitä, että juuri kansainvälisiin sopimuksiin pohjautuvat direktiivit ja lait takaavat turvan pahimmassa hädässä oleville.
