Vaikka tasa-arvolla on vankka perusta lainsäädännössämme ja vaikka kansainväliset sopimukset siihen velvoittavat kaikki maailman maat, tarvitaan eläviä käytäntöjä, joilla ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta tulee osa kaikkien yhteisöjen arkea. Tässä pohjoismaat ovat saaneet paljon aikaan ja myös tulleet esikuvaksi muille maille. [:]Yksi parhaista käytännöistä on tasa-arvosuunnittelu, joka tuo tasa-arvon pyrkimykset osaksi työorganisaation strategista kehittämistä. Vaikka viimeksi tasa-arvolakia muutettaessa tasa-arvosuunnittelun velvoittavuutta lisättiin, tehtävää laiminlyödään silti. Kun tasa-arvosuunnitelma tehdään puolinaisesti tai jätetään kuolleeksi kirjaimeksi, hukataan organisaation inhimillisiä voimavaroja. Kenellä sellaiseen on varaa? Ei yhdelläkään työyhteisöllä. Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunta on yksi niistä, jotka kelpaavat esikuvaksi ja opiksi muillekin. Puhuisin jopa johtotähdestä, koska minulla on ollut mahdollisuus seurata sen kehitystä vuosien ajan.
Oma työyhteisöni Eduskunta joutui viime syksyllä toteamaan oman tasa-arvosuunnittelunsa jääneen pahasti kesken. Eduskuntaa on kutsuttu tasa-arvoilmapiirinsä puolesta tyypilliseksi suomalaiseksi työpaikaksi, vaikka lainsäätäjänä sen tulisi toimia sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen edelläkävijänä.
Eduskunnan pitäisi ottaa oppia Helsingin yliopistosta. Tasa-arvotoimikunnan pitää olla pysyvä, eikä väliaikainen toimielin, jonka tehtävä lakkaa, kun tasa-arvosuunnitelma on valmistunut. Tasa-arvosuunnitelmaa jopa tärkeämpi on työyhteisössä syntyvä dialogi ja siitä viriävä tietoisuus yhä uusista haasteista. Jokainen voi havaita itsessäänkin taipumusta piilosyrjintään, kun katsoo maailmaa yhä uudestaan tasa-arvon silmälasien lävitse.
Tasa-arvokehityksen kärkimaissakin, kuten Suomessa, sukupuoli liittyy tutkijanuralla etenemiseen monin eri tavoin. Naiset kohtaavat tutkijanurallaan syrjintää ja piilosyrjintää, tiedeyhteisö tarjoaa vain vähän sosiaalista tukea ja kannustusta. Naispuolisia esikuvia ja roolimalleja on niitäkin niukasti. Naisten on myös todettu helposti jäävän epävirallisten ja virallisten yhteistyöverkostojen ulkopuolelle. Puolet kaikista tohtorintutkinnon suorittaneista on naisia, mutta naisten eteneminen professorikuntaan on kuitenkin erityisen hidasta.
Tutkijoiden liikkuvuudella on sukupuoleen liittyviä reunaehtoja, joihin Suomen Akatemia on jo puuttunut. Tutkijoiden perheellisyyden huomioon ottaminen sekä perheellisten tutkijoiden ja tutkijapariskuntien liikkuvuuden helpottamisen tulisi olla itsestään selvänä lähtökohtana liikkuvuutta tukevia toimenpiteitä suunniteltaessa.
Tutkijanuralla oleville naisille tulisi suunnata erityistoimia, joita on käynnissä runsaasti useissa EU-maissa, erityisesti Ruotsissa. Myös Suomessa näitä on jonkin verran, esimerkiksi mentoroinnin erilaiset muodot. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta ehdottaakin, että yhtenä konkreettisena toimena naisten tutkijanuran tukemiseksi opetusministeriö rahoittaa valtakunnallisen mentoriohjelman perustamisen tutkijanaisille osana urasuunnittelun kehittämistä.
Tulosohjaukseen tulee sisällyttää tutkijanuran jatkuva tasa-arvotarkastelu ja seuranta sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta, erityisesti akateemisen uran korkeimmilla asteilla, jotka ovat muuttumassa entistä monimuotoisemmiksi.
Arvoisa juhlayleisö,
Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunta käsittelee myös muita kuin sukupuolen perusteella tapahtuvan syrjinnän muotoja. Sanoisin, että sen erityinen paneutuneisuus miesten ja naisten tasa-arvoon on tuottanut sille kypsyyden laajentaa näkökulmaansa iän, etnisen alkuperän, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen perusteella tapahtuvan syrjinnän muotoihin.
Tällä hetkellä oikeusministeriön suojissa pohditaan näitä muista syrjinnän muotoja käsittelevän yhdenvertaisuuslain parantamista, jota eduskunta on edellyttänyt. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain sekä niitä valvovien valtuutettujen yhdistäminen. Naiset ja miehet eivät ole vähemmistöjä, vaan sukupuoli läpäisee kaikki kategoriat. Ei tule ottaa sitä riskiä, että sukupuolten tasa-arvo kaventuisi vähemmistökysymykseksi. Tällöin menetettäisiin sukupuolten tasa-arvon yhteiskunnallinen ydin, joka liittyy vallanjakoon, päätöksentekoon ja osallistumiseen.
Siksi naisten ja miesten tasa-arvoa käsittelevää tasa-arvolakia ei tule sulauttaa muita syrjinnän muotoja käsittelevään yhdenvertaisuuslakiin.
Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän mm. sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Syrjintäkielto ei ole läheskään kattava. On ponnisteltava sen puolesta, että syrjintäkielto saadaan ulottumaan kaikille yhteiskuntaelämän aloille ja että käyttöön saadaan riittävä oikeussuoja sen toteutumiseksi. Tällä hetkellä vielä Suomessakaan eivät homot ja lesbot voi saada yhtä vahvaa oikeussuojaa kuin etnisen alkuperän ja rodun perusteella syrjityt, vaikka homofobia on yhtä lailla tuomittava tapa suhtautua toiseen ihmiseen kuin rasismi.
Hyvä juhlayleisö,
lopuksi haluan sanoa muutaman sanan siitä, miten tärkeää on edistää sukupuolen ja sen monimuotoisuuden ymmärtämistä kouluissa vahvistamalla opettajien ja opinto-ohjaajien valmiuksia. Jos toimitaan sukupuolineutraalisti, vain uusinnetaan perinteisiä sukupuolittuneita malleja. Sukupuoli pitää tehdä näkyväksi sukupuolisensitiivisellä tarkastelulla.
Koulutusjärjestelmäämme on pidetty varsin tasa-arvoisena. Opiskeluvalinnat tehdään edelleen enemmän sukupuolen kuin mielenkiinnon mukaan. Sukupuolen mukaiset roolikäsitykset, niiden mukainen työnjako ja käsitykset miesten ja naisten välisistä eroista muodostuvat varhain lapsuudessa ennen kouluikää.
Määrittävinä tekijöinä ovat ensisijaisesti sukupuoli, seuraavana sosiaalinen sopivuus ja kolmanneksi tärkeimpänä tekijänä se, mitä on kiva tehdä. Vaikka poikaa kiinnostaisi taidekerho tai baletti, hän menee jalkapallotreeneihin, koska siellä ovat kaikki muutkin pojat. Peruskoulun jälkeen tytöt hakeutuvat enemmän hoito- ja sosiaalialoille kuin teknisille aloille.
Tyttöjen ja poikien erot esimerkiksi matematiikan ja luonnontieteellisten aineiden oppimistuloksissa ja suorituksissa ovat pienet ja vaihtelevat eri osa-alueissa. Tyttöjä ja poikia on rohkaistava tekemään yksilöllisiä ja sukupuolelle epätyypillisiä koulutus- ja ammattivalintoja. Tämä on yksi strategisimpia keinoja pyrittäessä purkamaan työelämän segregaatiota, joka on usein todettu Suomen työelämän tasa-arvon tärkeimmäksi haasteeksi.
