“Pidän järjestöjen työtä yhteiskuntien kehityksen kannalta strategisesti erittäin tärkeänä”, totesi ministeri Heidi Hautala kansalaisjärjestöseminaarissa 23.3. Tulevalla hanketukikierroksella tullaan suosimaan hakemuksia, joissa panostetaan kumppanuuksiin tai täydentävyyteen ja yhteistyöhön Suomen pääkumppanimaissa. [:]

Ministeri Hautalan puhe kansalaisjärjestöseminaarissa 23.3.2012

Hyvät ystävät,

Viime syksyn KEPO Open avasi keskustelumme siitä, mihin suuntaan Suomen kehityspolitiikkaa ja kehitysyhteistyötä pitäisi viedä. Nyt uusi kehityspoliittinen toimenpideohjelma on valmiina toimeenpanoa varten. Tämän päivän kansalaisjärjestöseminaari toimikoon linjauksena sille, mitä uusi KEPO merkitsee kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle.

Niin kuin kaikki tiedätte, tulevia vuosia suunnitellaan nyt viime vuosia tiukemmassa määrärahatilanteessa. Tässä tilanteessa kehityspoliittisen ohjelman kirjaus työn keskittämisestä nousee entistäkin enemmän esille.

Eilisessä kehysriihessä hallitus päätti tulevien vuosien kehyksistä. Säästöjä joudutaan tekemään kaikilla hallinnonaloilla, myös kehitysyhteistyössä. Jo viime lokakuun kehysriihessä tehtiin hallitusohjelmaan perustuva päätös, jonka mukaan varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahat jäädytetään vuosina 2013-2014 euromääräisesti vuoden 2012 tasolle. Tämä lisäksi nyt sovittiin, että vuonna 2015 kehitysyhteistyövaroja leikataan 30 miljoonalla eurolla. Nykyisen ennusteen mukaan ODA-osuutemme olisi silloin 0,5 % bktl:stä. Siksi olikin erittäin tärkeää, että hallitus vahvisti syksyn kehyskirjauksen, jonka mukaan päästöoikeuksien huutokauppatuloja ohjataan ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön. Tämän avulla hallituksen tarkoituksena on varmistaa kehitysyhteistyövarojen kasvu kohti 0,7 %:n BKTL-osuutta.

Kehityspoliittisen toimenpideohjelman päälinjat

Mutta aluksi katsaus uuden ohjelman päälinjoihin.

Kehityspoliittinen toimenpideohjelma uudistaa Suomen kehityspolitiikkaa ja -yhteistyötä hallitusohjelman mukaisesti ja niin, että Suomen toiminta vastaa paremmin muuttuvan toimintaympäristön ja tulevaisuuden tarpeisiin sekä auttaa maita irti apuriippuvuudesta. Samalla on aika visioida vuoden 2015 jälkeistä maailmaa; miten toimintatapojamme tulisi muuttaa, jotta todellisia, käsin kosketeltavia tuloksia syntyisi?

Ohjelma on eräänlainen mindset, mielentila. Siinä ei niinkään rajata sektoreita, vaan kuvataan uutta toimintatapaa, joka perustuu ihmisoikeuksiin ja eriarvoisuuden vähentämiseen. Kysymys ei ole niinkään siitä, mitä tehdään vaan miksi, miten, kenen kanssa ja kenen hyväksi toimitaan.

Huomiota kiinnitetään erityisesti kehityksen edellytysten luomiseen ja yhteistyön tuloksiin. Tavoitteena on tukea maita, että ne pääsevät paremmin itse itsensä auttamisen tielle.

Ohjelmassa korostuvat kumppanimaiden demokraattinen omistajuus ja vastuullisuus, johdonmukaisuus ja avoimuus.

Ohjelma lähtee siitä, että köyhyys on maailman suurin ihmisoikeuskysymys. Ihmisoikeusperustaisen lähestymistavan tavoitteena on, että köyhimmätkin tuntevat oikeutensa ja kykenevät toimimaan niiden puolesta. Yhtä tärkeää on, että viranomaiset tuntevat heitä koskevat ihmisoikeusvelvoitteet ja ovat kykeneviä panemaan niitä toimeen. Erityistä huomiota kiinnitetään heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Tämä edellyttää oikeudenmukaista ja läpinäkyvää viranomaistoimintaa, sekä tasapuolisuutta ja syrjimättömyyttä – myös kansalaisyhteiskunnan toiminnassa. Ihmisoikeuksien toteutuminen otetaan huomioon kehitysyhteistyön koko syklissä kaikilla tasoilla (maaohjelmat, ohjelma- ja hanketuessa sekä multi- ja kansalaisjärjestötyössä).

Suomen toiminta keskittyy erityisesti neljään osa-alueeseen, jotka ovat 1) ihmisoikeuksia edistävä, demokraattinen ja vastuullinen yhteiskunta; 2) osallistava ja työllistävä vihreä talous; 3) luonnonvarojen kestävä hallinta ja ympäristönsuojelu; sekä 4) inhimillinen kehitys. Näitä toiminnan painopisteitä täydentävät läpileikkaavat tavoitteet: sukupuolten välinen tasa-arvo, eriarvoisuuden vähentäminen, ja ilmastokestävyys, jotka tulee huomioida kaikessa kehitysyhteistyössä.

Konkreettisia rajauksiakin toki on: alueellisesti keskitytään Afrikkaan ja Aasian köyhimpiin maihin, maihin ja alueisiin, joiden kehitystä Suomi kykenee parhaiten tukemaan. Pitkäaikaisissa kumppanimaissa työ rajataan kolmelle sektorille. Työtä keskistetään jatkossa enemmän vähiten kehittyneisiin maihin.

Paljon huomiota on saanut ohjelman sisältämä päätös siitä, että Suomen kahdenvälinen kehitysyhteistyö Nicaraguassa lopetetaan. Tämän kaltainen suunta on ollut näkyvissä jo pidemmän aikaa. Suomi on ollut huolissaan maan kehityssuunnasta jo vuosia, ja edellisen hallituskauden aikana Suomi luopui suorasta budjettituesta. Nicaraguan demokraattisen tilan kapeneminen on heikentänyt Suomen toimintaedellytyksiä maassa aikana, jolloin kehitysyhteistyön määrärahojen kohdentamista on mietittävä erittäin tarkkaan. Järjestökenttä on ymmärrettävästi huolissaan kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksista Nicaraguassa. Kansalaisjärjestöjen yhteistyötä maassa kuitenkin tuetaan jatkossakin.

Avun tuloksellisuus

Avun tuloksellisuus on aihe, joka hallitsee sekä kansainvälistä että kotimaista kehitysagendaa. Myös uudessa KEPOssa korostetaan tuloksia ja annetaan suuntaa sille, miten Suomen työtä on kehitettävä. Olen tyytyväinen että kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat sitoutuneet näihin talkoisiin jo Open Forum for CSO Development Effectiveness -prosessin myötä.

Avun tuloksellisuus ei ole pelkästään hallitusten välinen asia, vaan meidän kaikkien on hyvä miettiä toimintaamme kriittisesti ja tehdä korjaavia liikkeitä siellä missä se on tarpeen. Kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat itse Open Forum -prosessin myötä tunnistaneet tarpeen tuloksellisen kehitysyhteistyön mittaamiseksi. Prosessi on osoittanut, että monenkeskisillä keskusteluilla on suuri merkitys ihmisten osallistamisessa. Osana prosessia valtiot ja muut rahoittajat pyrkivät mahdollistavan ympäristön luomiseen kansalaisyhteiskunnan vapaalle toiminnalle.

Kansalaisjärjestöt osallistuivat aktiivisesti Busanin korkean tason tuloksellisuuskokouksen valmisteluihin. Itselleni Busanista jäi päällimmäiseksi mieleen kumppanuuksien vahvistaminen. Oli hienoa, että yhteisten ponnistelujemme ansiosta kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuudet saatiin mukaan loppuasiakirjaan.

Busanissa korostettiin myös, että virallisen kehitysavun, ODAn rooli on ensi sijassa katalyyttinen. Uudet kumppanuudet ja yhteistyömuodot ovat välttämättömiä, kun rakennamme vastuullisempia ja vähemmän kriisiherkkiä yhteiskuntia. Rohkaisenkin teitä kaikkia kumppanuuksien laajentamiseen ja kehittämiseen.

Kansalaisjärjestöt ja kehityspoliittisen toimenpideohjelman toimeenpano

Kansalaisjärjestöjen työ kehitysmaiden arjessa on tärkeä osa Suomen kehitysyhteistyötä. Järjestöt toimivat ihmisten kanssa ruohonjuuritasolla ja kokevat näin ensikädeltä ihmisten ilot ja murheet ja oppivat tuntemaan paikalliset tarpeet. Järjestöt ulottavat apunsa sinne, mihin hallitusten välinen yhteistyö ei yllä tai voi eri syistä mennä. Järjestöt voivat myös välittää tärkeää tietoa ja osaamista kentältä edustustoihin, Suomeen ja muille toimijoille.

Omalla työllään järjestöt tukevat kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntaa, joka puolestaan voi painostaa hallituksia muutokseen. Haluan korostaa, että pidän järjestöjen työtä yhteiskuntien kehityksen kannalta strategisesti erittäin tärkeänä.

Samalla pidän tärkeänä, että rajallisia voimavaroja kohdennetaan KEPOn linjausten mukaisesti niin, että rahoituksen ja toiminnan pirstaloitumista saadaan vähennettyä.

Järjestöjen osalta Kepo-ohjelmassa todetaan, että “Kansalaisjärjestöjä rohkaistaan keskinäiseen yhteistyöhön sekä kumppanuuksiin yksityisen ja julkisen sektorin kanssa. Suomen kumppanimaissa toimivia kansalaisjärjestöjä kannustetaan tekemään enemmän yhteistyötä maaohjelmien tavoitteiden tukemiseksi.”

Monet ovat jo kysyneet, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Voivatko järjestöt jatkossakin saada tukea työlle kaikissa ODA-kelpoisissa maissa vai tullaanko mahdollisia maita jotenkin rajaamaan?

Vastaus on sekä kyllä että ei. Tulevalla hanketukikierroksella tullaan suosimaan hakemuksia, joissa panostetaan kumppanuuksiin tai täydentävyyteen ja yhteistyöhön Suomen pääkumppanimaissa.

Alkuviikolla kokoonnuimme kehityspoliittisille neuvottelupäiville, jonne saapui osanottajia kaikista kehitysyhteistyötä toteuttavista edustustoistamme. KEPO-päivillä puhuimme näistä samoista aiheista, ja kannustin edustustoja ja alueosastojamme toimimaan yhteistyössä myös kansalaisjärjestöjen kanssa maaohjelmia laadittaessa. Tämä on yksi tapa tiivistää järjestöjen ja kahdenvälistä yhteistyötä, lisätä tietoisuutta kokonaisuudesta sekä parantaa kaikkien toimijoiden strategista suunnittelua.

Jotta kehitysyhteistyössä päästäisiin vaikuttavampiin tuloksiin, on ajateltava suurempia kokonaisuuksia ja sitä mikä kunkin toimijan rooli näissä voisi olla. Tässä sekä kahden- ja monenvälisen avun toimijoilta että järjestökentältä odotetaan aikaisempaa aktiivisempaa otetta.

Kuulisinkin mielelläni näkemyksiänne siitä, miten täydentävyyttä ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä voitaisiin käytännössä parantaa.

Ministeriössä tapahtuvia uudistuksia

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön tuen lisääminen luo mahdollisuuksia uudenlaisten toimintamallien kehittämiseen. Samalla sekä järjestöjen että ministeriön resurssien rajallisuus luo haasteita tälle työlle. Kansalaisjärjestöyksikkö toimii Valtion vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman mukaisesti, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että nykyistä enempää henkilöstöresursseja lisääntyneeseen kansalaisjärjestöyhteistyöhön ei ole luvassa. Rationalisointitarpeeseen ja resurssikysymyksiin on kiinnitetty vakavaa huomiota myös hiljattain valmistuneessa kansalaisjärjestöyksikön tarkastuksessa ja DACin vertaistutkinnan Helsingissä käydyissä keskusteluissa.

Olen antanut kansalaisjärjestöyksikölle tehtäväksi suunnitella uudistuksia, joiden avulla yksikön työtä voidaan sekä rationalisoida että tehostaa. Uuden sähköisen asioinnin odotetaan helpottavan työprosesseja. Samalla järjestöjen hankehakemusten ja raportoinnin laadun odotetaan paranevan. Tämän lisäksi

– Kumppanuusjärjestöjen määrää lisätään, mikä johtaa suurempiin hankekokonaisuuksiin ja ohjelmaperustaisen toiminnan laajentamiseen. Osastopäällikkö Jorma Julin esittelee kohta tämän asian.
– Viestintä- ja kehityskasvatustuen toimintamallin uudistamista suunnitellaan.
– Kansainvälisten kansalaisjärjestöjen tuen hakumenettelyä ja koordinointia parannetaan ministeriön sisällä.
– Tämän lisäksi järjestöjä kannustetaan käyttämään hyväkseen myös EU-komission myöntämää tukea kehitysyhteistyö- ja kehityskasvatushankkeisiin.

Pidän myös tärkeänä, että kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyössä, jota tuetaan valtion varoin, otetaan käyttöön kaikille yhteiset eettiset periaatteet. Monilla järjestöillä on jo omat periaatteensa ja käytäntönsä toiminnan eettisyyden varmistamiseksi. Ministeriö julkaisee tämän ohjeistuksen järjestöjen sitouttamiseksi yhtenäisiin käytäntöihin, jotka ovat linjassa kehityspoliittisten päämäärien kanssa. Osastopäällikkö Jorma Julin tulee tänään puhumaan tästä aiheesta enemmän.

Nyt jos koskaan meillä on mahdollisuus ja tilaus uuteen ajatteluun. Toivonkin, että pystymme kaikki näkemään muutokset mahdollisuutena eikä uhkana.

Puheenvuoroni lopuksi haluan kertoa teille uudesta ideastani. Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyössä on paljon hyviä esimerkkejä onnistuneista hankkeista, kehitystuloksista ja vaikuttavuudesta sekä ainutlaatuisista kokemuksista. Ensi syksyn seminaarista lähtien haluan nostaa esiin ja palkita pari tällaista esimerkkiä tuloksellisesta ja vaikuttavasta kehitysyhteistyöstä.

Kiitos!