///Turun Sanomat
Oikeusministeri Johannes Koskinen on harmistunut tällä palstalla siitä, että tasavallassa on ryhdytty keskustelemaan presidentin vallasta – väärään aikaan. Se on hänen mielestään omiaan murentamaan presidentin valtaa. Siksi keskustelu pitäisi rajoittaa korkeintaan muutamaan kuukauteen ennen presidentinvaaleja. Ei myöskään tulisi kajota perustuslakiin, jossa presidentin asema määrätään. Sitä ei muuteta “joka viides vuosi”.[:]
Koskisen puheenvuoron tekee ymmärrettäväksi se, että hänen puolueensa on estynyt ilmoittamasta presidenttiehdokastaan jopa seuraavan puolen vuoden ajan. Ehkä hän haluaa suojata istuvaa presidenttiä, ja mahdollisesti myös hallitusyhteistyötä näkemyserojen paljastumiselta. Mutta oikeusministerin tehtäviin kuuluu vaalia demokratiaan olennaisesti kuuluvaa sananvapautta eikä rajoittaa sitä kapeiden puolue-etujen nimissä.
Kuulun itse niihin, joiden mielestä viisi vuotta sitten voimaan astunut perustuslaki jäi puolitiehen. Se kyllä vahvisti eduskuntaa ja sille vastuullista hallitusta, mitä pidän nykyaikaiseen demokratiaan kuuluvana kehityksenä. Mutta vain silloisen presidentin vastustuksen takia presidentille jäi puolet ulkopoliittisesta vallasta hallituksen rinnalla.
Kun presidentti on näinkin suosittu kuin nyt, on helppoa ajatella, että hänen osallistumisensa tuo ulkopolitiikkaan viisautta ja vastuullisuutta. Asian toinen puoli on se, että pääministerin ja presidentin välissä on musta aukko. Miten Suomen linja syntyy ja kuka siitä päättää? Päätöksenteon läpinäkyvyydestä ei ole tietoakaan, eikä sitä saada ennen kuin ulkopolitiikassa vastuu siirtyy lopullisesti hallitukselle ja eduskunnalle.
Presidentti ja pääministeri ovat molemmat olleet EU:ssa hyväksymässä sitä, että YK:n turvaneuvoston lupaa ei kaikissa oloissa voi jäädä odottamaan, kun päätetään sotilaiden lähettämisestä EU:n kriisinhallintaoperaatioon. Presidentti on sittemmin alkanut puhua itseään vastaan. Ymmärrän, että hän varoittaa suhtautumasta vakavaan asiaan kevyesti, mutta epäselvyys Suomen linjasta on jatkunut jo liian kauan.
EU:n tuleva perustuslaki ei enää salli kattaa huippukokouksiin eli Eurooppa-neuvoston kokouksiin kahta lautasta Suomelle. EU-maiden johtajat ovat tähän asti melko lailla rauhassa saaneet sopia huippukokouksissaan parlamenttien ylitse kauaskantoisistakin asioista. Nyt korkean tason herrakerhosta tulee unionin virallinen toimielin. Hallitus on huippukokouspäätöksistään vastuussa eduskunnalle aivan toisella tavalla kuin aikaisemmin. Presidentti vastaa päätöksistään kansalaisille mutta ei eduskunnalle.
Reagoiminen kehitykseen ei ole presidentin aseman murtamista vaan muuttamista vastaamaan ajan vaatimuksia. On outoa, jos oikeusministeri ei halua hyväksyä keskustelua perustuslaista. Se on aloitettava viimeistään nyt, jotta perustuslakia voitaisiin muuttaa edes joka kymmenes vuosi.
Presidentin muodollisen vallan siirtäminen hallitukselle ja eduskunnalle ei tarkoita sitä, että presidentti olisi uudessakaan tilanteessa turha toimija. Tarvitsee vain katsoa, miten tärkeä mielipidevaikuttaja Saksan presidentti on, vaikka hänellä ei olekaan osaa ulkopolitiikan päätöksenteossa. Mitä vähemmän presidentillä on muodollista valtaa, sitä enemmän hänellä on oltava henkilökohtaista arvovaltaa.
Suomen presidentin valtaoikeuksia ei saatujen kokemusten perusteella voi muuttaa ilman kulloisenkin viranhaltijan tahtoa. Äänestäjille voidaan taata kuluttajansuoja vain siten, että jokainen ehdokas ilmaisee kantansa presidentin valtaoikeuksiin hyvissä ajoin.
Oikeusministeri Koskinen piti purkauksessaan erityisen harmillisina “päivystäviä presidenttiehdokkaita”. Sellaiseksi hän mainitsi edellisistä vaaleista allekirjoittaneen. En pidä nimikettä ollenkaan loukkaavana, päinvastoin. Päivystävälle ehdokkaalle oli muita odoteltaessa selvästikin tarvetta. Jonkun piti esimerkiksi arvostella silloisen presidentin vienninedistämismatkoja ihmisoikeuksia loukkaaviin maihin ja peräänkuuluttaa niihin eettisiä pelisääntöjä.
Uusia keskustelunaiheitakin syntyi päivystysvuoroni aikana, esimerkiksi globalisaatio, joka vasta hiljattain on tullut kaikille tutuksi maailmanmenoa perusteellisesti myllertävänä ilmiönä. Demokratia on ennen muuta suuri keskustelu, jossa on oltava tilaa ja aikaa monenlaisille ajatuksille ja vaihtoehdoille.
