Puhe suurlähettiläspäivillä 18.08.2011 ihmioikeuksista ja kehityspolitiikasta  [:]

Check against delivery

Hyvät kollegat ja ystävät,

 

EU:n ihmisoikeuspolitiikan kehittäminen

Osallistuin aktiivisesti kahden vuoden ajan Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtajana EU:n ihmisoikeuspolitiikan kehittämiseen. Sen  kehittäminen on jatkuva ja jaettu haaste, mihin myös Suomen on edelleen syytä aktiivisesti osallistua. Eivät pelkästään Tanska ja Saksa ole vaatineet unionin ihmisoikeuspolitiikan tehostamista ja näkyvyyden lisäämistä, vaan myös Suomi on ajanut keskinäiseen kunnioitukseen sekä arvoihin perustuvaa, tehokasta ulko- ja ihmisoikeuspolitiikka.

 

Epäyhtenäisyys ja epäjohdonmukaisuus; hiljaisen diplomatian riittämättömyys

On tunnustettava, että EU:n ihmisoikeuspolitiikkaa ja erityisesti sen toimeenpanoa vaivaa tietty johdonmukaisuuden puute ja siitä kumpuava heikkous. Taustalla on 27 jäsenmaan yhteisymmärryksen saavuttamisen vaikeus, ja ihmisoikeusvelvoitteiden seurannan kahdenvälisistä suhteista EU:lle ulkoistamisen helppous.

 

Ihmisoikeuksien entistä johdonmukaisempi huomioiminen kaikessa toiminnassa – sekä eri politiikanaloilla kuten kaupassa ja kehityksessä että tapaamisissa huippukokouksista virkamiestasolle – vahvistaisi EU:n viestiä ja uskottavuutta. Tästä esimerkkinä voidaan mainita Kiina. Nobelin rauhanpalkinnon saajan, Liu Xiaobon, nimi julkistettiin kaksi päivää Brysselissä pidetyn EU:n ja Kiinan huippukokouksen jälkeen. Kokouksen jälkeen annetussa EU:n ja Kiinan yhteisessä lehdistötiedotteessa ei mainittu ihmisoikeuksia. Ristiriita lehdistötiedotteen ja maailmalle leviävien Nobel-uutisten välillä näkyi selkeästi. Sittemmin Nobelin rauhanpalkinnon juhla muistutti siitä, että vahva yhteinen ihmisoikeuspolitiikka on mahdollista: Kiinan painostuksesta huolimatta kaikki EU-jäsenmaat päättivät osallistua rauhanpalkinnonjakoseremoniaan Oslossa 10. joulukuuta 2010.

 

Hiljainen diplomatia ei ole aina oikea keino; ääneen sanottuja sanoja ja julkista puhetta ihmisoikeuksista tarvitaan kenties enemmän kuin koskaan ennen – mukaan lukien EU:lta.

 

EU:n ihmisoikeuspolitiikan tarkastelusta

Keskeisin kysymys EU:n ihmisoikeuspolitiikan kehittämisessä on ollut runsaan vuoden ajan KE Ashtonin lanseeraama EU:n ihmisoikeuspolitiikan tarkastelu. Suomi on työskennellyt sen eteen, että tarkastelun seurauksena EU:n ihmisoikeuspolitiikan johdonmukaisuutta ja vaikuttavuutta saataisiin lisättyä. Tämä edellyttäisi politiikan valmistelun ja reagoinnin tehostamista, unionin sisäisen ja ulkoisen toiminnan koherenssin parantamista sekä ennakoivampaa ja pitkäjänteisempää ihmisoikeustoimintaa. Suomi on ajanut nopeaa etenemistä lopputulokseen, joka selkeyttäisi, tavoitteellistaisi ja tehostaisi EU:n ihmisoikeustoimintaa.

 

KE Ashton on ilmoittanut pyrkivänsä selkeään ja tiiviiseen poliittiseen asiakirjaan, jota odotetaan EUH:lta UAN:n hyväksyttäväksi syksyllä. Me parlamentissa vaadimmekin hyväksynnän lykkäämistä kesältä, jotta asiakirja olisi tarpeeksi kattava.

 

Kannatan KE Ashtonin ajatusta siitä, että EU:n on puhuttava kuuluvasti ja globaalisti, mikä on selvästi uusi äänenpaino hänen aiemmin korostamaansa hiljaiseen diplomatiaan verrattuna. Mitä muuta pitäisi tehdä EU:n ihmisoikeuspolitiikalle?

 

• 1) Ihmisoikeuksien tulee olla EU:n ulkoisen toiminnan keskiössä.
• 2) Pois kaksinaismoralismista: EU:n olisi elettävä niin kuin opettaa. Unionin sisäisen ja ulkoisen toiminnan johdonmukaisuus varmistettava entistä paremmin
• 3) EU:n olisi tehtävä paremmin ja räätälöidympää ihmisoikeuspolitiikkaa, jonka yhdessä demokratiapolitiikan kanssa tulisi myös olla tehokkaampaa.
• 4) EU:n on puhuttava ihmisoikeuspolitiikassa yhdellä äänellä.
• 5) EUH tarvitsee vahvat ihmisoikeusrakenteet ja EU:n tulisi kehittää kumppanuutta EP:n ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Useat jäsenmaat (erityisesti Tanska ja Saksa), ml. Suomi, ovat myös peräänkuuluttaneet säännöllisempää ja syväluotaavampaa UMI-tason keskustelu neuvostossa ja Bryssel-perustaisen ihmisoikeustyöryhmän luomista.
• 6) EU:n ihmisoikeuspolitiikkaa tulisi tehostaa käyttämällä olemassa olevia työkaluja (mm. dialogit, suuntaviivat, julkilausumat ja demarshit) tehokkaammin ja strategisemmin.
• 7) Ihmisoikeudet on valtavirtaistettava, missä EUH:lla tärkeä rooli. Ihmisoikeuksien entistä johdonmukaisempi huomioiminen kaikessa toiminassa vahvistaa EU:n viestiä.
• 8. EU:ssa työn alla olevien maakohtaisten ihmisoikeusstrategioiden toivotaan tuovan EU:n työhön Suomenkin tärkeänä pitämää räätälöityä otetta kunkin maan kohdalla sekä lisäävän EU-delegaatioiden aktiivisuutta kentällä yhdessä jäsenmaiden edustustojen kanssa. Edustustomme ovat olleet strategioiden laadinnassa mukana.

 

EUH:n rooli

Kaiken kaikkiaan EU:n ihmisoikeusstrategian uudistaminen on erityislaatuinen mahdollisuus.  Hyvä politiikka vaatii kuitenkin myös panostusta toteutukseen. Tässä yhteydessä haluaisin palata EUH:iin, jonka perustamiseen olen osallistunut hyvin läheltä. Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan panos ihmisoikeuksien sisällyttämiseksi uusiin rakenteisiin oli merkittävä.

 

EUH on mahdollisuus EU:n ihmisoikeuspolitiikan vahvistamiselle, mutta tämä ei tapahdu automaattisesti.  EUH:ssa tulisi panostaa ihmisoikeuksien kokonaisvaltaiseen integroimiseen kaikkeen EU:n politiikkaan. Siksi EUH:lle tulee turvata riittävät resurssit ihmisoikeus- ja demokratiatyöhön sekä Brysselissä että delegaatioissa. Henkilöstön koulutus ja ihmisoikeuksien valtavirtaistaminen ovat keskeisiä, kuten myös jäsenmaiden tuki taakanjaon ja aktiivisen politiikan ajamiseksi. EU:n / KE Ashtonin erityisedustajat ihmisoikeuskysymyksissä olisivat yksi mahdollisuus nostaa keskeisten ihmisoikeuskysymysten profiilia EU:n toiminnassa.

 

EU:n ihmisoikeus- ja kehityspolitiikan yhteyksistä

Ihmisoikeudet, kuten muut EU:n yhteiset arvot demokratia ja oikeusvaltio, ovat erottamaton osa kehityspolitiikkaa.  Esimerkiksi kestävästä kehityksestä puhuminen on mahdotonta ilman ihmisoikeusulottuvuutta. Ihmisoikeusperustaista lähestymistapaa voi tuskin koskaan korostaa liikaa: tavoitteena on kehitys, joka mahdollistaa ihmisoikeuksista nauttimisen kaikille ihmisille.  Ihmiset eivät ole ainoastaan kehityksen “kohteita” vaan heillä on oikeus vaikuttaa kehitykseen.

 

EU on suurin kehitysyhteistyön rahoittaja maailmassa. EU:llaon siten painoarvoa ja vaikuttavuutta – myös suunnan näyttäjänä. EU:n kehityspolitiikan käynnissä oleva uudistamisprosessi on tärkeä mahdollisuus ihmisoikeuksien ja kehityksen yhteyden edelleen edistämiseksi, ml. avun suurempi ehdollistaminen mm. budjettituessa. Yhtäältä on vahvistettava ihmisoikeuksien valtavirtaistaminen kaikkeen EU:n kehitysyhteistyöhön. Samalla on pystyttävä vastaamaan erillisten ihmisoikeus-, demokratia ja hyvän hallinnon hankkeiden ja ohjelmien tarpeeseen. Esimerkiksi riittävä rahoitus EU:n ihmisoikeusinstrumentti EIDHR:lle on pyrittävä turvaamaan tulevissa rahoituskehysneuvotteluissa.

   

Kansalaisjärjestöt ovat merkittäviä toimijoita ihmisoikeuksien alalla eri maissa.  Niillä on usein paras tuntuma kentän tapahtumiin ja hyvä paikallistuntemus. Järjestöjen työtä ja ihmisoikeuspuolustajia pystytään usein tukemaan juuri kehitysyhteistyön kautta.

 

Haastavat toimintaympäristöt, kuten hauraat valtiot tai väkivallasta kärsivät sekä aseellisen konfliktin jälkeiset maat ovat erityinen haaste myös ihmisoikeuksien näkökulmasta. EU:n kehitysinstrumentilla voidaan tukea vakautta ja luottamusta vahvistavia toimia kuten kansallisten oikeusinstituutioiden ja -järjestelmän vahvistamista, kansalaisyhteiskunnan tukemista ja työpaikkojen luomista. Samalla tulee tukea ihmisoikeusloukkausten tutkintaa ja uhrien mahdollisuutta saada oikeutta. Lisäksi EU:n vahva tuki kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) toiminnalle on tärkeää.

 

Suomi on perinteisesti painottanut kaikkien ihmisoikeuksien yhdenvertaisuutta: kansalais- ja poliittiset oikeudet sekä taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat toisiaan tukevia ja toisistaan riippuvaisia. (Yksinkertaistettu esimerkki: ilman lukutaitoa -oikeutta opetukseen- poliittisista oikeuksista nauttiminen voi olla melko vaillinaista.) On tärkeää, että Suomi tuo TSS-oikeuksien roolia esille EU:n ihmisoikeusstrategioissa, jotta strategiat ovat kokonaisvaltaisia ja tasapainoisia. Myös syrjimättömyys, naisten ja tyttöjen, vähemmistöjen, alkuperäiskansojen ja vammaisten ihmisten ovat asioita, joiden jatkuva esillä pitäminen pysyy ensiarvoisen tärkeänä.

 

Käytännössä ihmisoikeuksien huomioiminen kehityspolitiikassa ja -yhteistyössä edellyttää hyvää osaamista, sekä ihmisoikeuksissa että kehityspolitiikassa Brysselissä, kentällä ja pääkaupungeissa.

 

Strategiset kumppanit

EU:n strategiset kumppanit, kuten Kiina ja Venäjä, ovat erityinen mahdollisuus ja haaste sekä kehityspolitiikassa että ihmisoikeuksissa. Meidän tulisi ratkaista, miten toimia suurten maiden kanssa, jotka haluaisivat muuttaa kansainvälisiä pelisääntöjä. Mitä tapahtuu, jos toimintatapoja muutetaan. Tuleeko ihmisoikeuksista kauppatavaraa? Tämä tulee esimerkiksi Kiinan Afrikassa tekemässä kehitysyhteistyössä, jota ei sidota ihmisoikeuksien edistymiseen.

 

 

Avun ehdollistaminen

Kuten todettu, avun suurempi ehdollistaminen on yksi tärkeimpiä ajankohtaisia kysymyksiä, vaikkakin jo pian Berliinin muurin murruttua kansanvalta, ihmisoikeudet, hyvä hallinto ja oikeusvaltio tulivat kehityspolitiikan uusiksi toimialoiksi ja sittemmin asetettiin hyvin pitkälle myös kehitysrahoituksen yleisiksi ehdoiksi. Siitä huolimatta, että Suomi pitäytyi pitkään ottamasta jyrkkiä kantoja kansainvälisiin demokratia- ja ihmisoikeuskysymyksiin, pikkuhiljaa hankekohtaisten teknis-hallinnollisten ehtojen asettamisen kautta, siirryttiin dialogiin, joka koski yhteistyömaiden toimialakohtaista politiikkaa.

 

Esimerkiksi avun ehdollistamisen toimivuudesta nostettakoon Mosambik. Kun hallitus pyrki vaikeuttamaan opposition menestymistä viime vuoden vaaleissa jo etukäteen vaalilainsäädäntöä koskevilla “uudistuksilla”, reagoi avunantajayhteisö nopeasti ja voimakkaasti ja asiaintilaan saatiin korjaus. Samalla tavalla Suomenkin antama budjettituki on avunantajayhteisön toimesta sidottu hyvän hallinnon vahvistamiseen mm. Tansaniassa ja Sambiassa. Vastaavasti Kenialle ja Etiopialle ei korruption tai hallinnon läpinäkymättömyyden vuoksi anneta budjettitukea lainkaan. Toki suoran budjettituen ohella demokratiaa ja ihmisoikeuksia tuetaan välittömästi ja välillisesti monilla ohjelmilla ja hankkeilla, esimerkiksi Keniassa Suomi on tukenut oikeussektorin reformiohjelmaa.

 

On muistettava ja korostettava, etteivät kehitysrahoituksen ehdot ole “avunantajien ylhäältä alaspäin köyhille maille asettamaa ehdollisuutta” vaan pikemmin  muistuttavat kehitysmaita itse tekemistään kansainvälisistä ihmisoikeussitoumuksistaan. Monissa maissa on kuitenkin jouduttu tyytymään siihen, että nämä ihmisoikeustavoitteet sisällytetään yhteistyömaiden kanssa käytävään politiikka-dialogiin ja että niitä koskevat vaatimukset on muodollisesti esitetty ja kirjattu. Sen sijaan avun tulisi kohdentua entistä enemmän kumppanimaan osoittaman todellisen kehitystahdon, sitoumuksen ja näytön perusteella. Juuri näihinkin seikkoihin tullaan tarttumaan EU:n tulevissa kehityspoliittisissa tiedonannoissa.

 

Samalla tähän liittyy kuitenkin useita kysymyksiä, joihin toivoisin teidän näkemystä:

• Tuleeko rankaista onnettomia ihmisiä köyhissä maissa siitä, että heillä on kelvottomat johtajat?
• Ovatko demokratia ja ihmisoikeudet arvo sinänsä vai väline?
• Onko järkevää vähentää apua maalta, joka ei täytä kehityspoliittisia ehtoja, mutta jonka rooli alueellisen vakauden ylläpitämisessä on keskeinen?
• Miten tempoilu sopii kehitysyhteistyön pitkäjänteisyyteen?
• Riittääkö toimiminen kansalaisyhteiskunnan kautta?
• Pitääkö keskittyä nykytilaan vai kehityksen suuntaan?

 

 

Pohjois-Afrikan tapahtumat

Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän tapahtumaketjut alkuvuonna 2011 ovat korostaneet EU:n ihmisoikeus- ja ulkopolitiikan uudistamisen merkitystä. ‘Arabikevät’ on osoitus kansanvallan ja ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta vetovoimasta. Kyseessä on nimenomaan maiden omien kansalaisten itsensä alulle panema yhteiskunnallinen muutos, jossa he päättävät tulevaisuudestaan. Ulkopuolisten, kuten EU:n rooli on tukea Eurooppaan monella tapaa sidoksissa olevan alueen vakautta ja hyvinvointia.

 

Käydessäni Tunisiassa heti jasmiini-vallankumouksen jälkeen minuun teki syvän vaikutuksen se, miten selkeä ja konkreettinen käsitys nuorilla oli siitä, mitä uudistuksia maassa tarvitaan. Samalla poliittiset uudistukset ovat kesken kaikissa Pohjois-Afrikan maissa. Uhkana on se, että taloudellisten olojen koheneminen tapahtuu liian hitaasti, ja ihmiset pettyvät demokratiaan. Demokratia kun ei takaa vakautta, jos oikeusvaltiorakenteet ja ihmisoikeuksien kunnioittamista painottava kulttuuri puuttuvat. Varsinkin naisten ja vähemmistöjen oikeuksista on huolehdittava.

 

EU tukee Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän demokratisoitumista demokratian ja yhteisen hyvinvoinnin kumppanuudella (“A Partnership for democracy and shared prosperity”), joka tulee olemaan keskeinen osa Euroopan naapuruuspolitiikan (ENP) eteläisestä ulottuvuudesta. Komission ja KE Ashtonin julkistama tiedonanto 25.5. hahmottaa uutta kumppanuutta naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvien maiden kanssa.

EU:lla on paljon kehitettävää omassa politiikassan. Vallankumoukset tapahtuivat ilman EU:n apua. On siirryttävä autoritääristen hallitsijoiden kanssa veljeilystä aitoon kuuntelemiseen ja demokratian tukemiseen. Välimeri eri saa olla muuri, vaan positiivinen yhteydenpitokanava. Ihmisoikeuksien tulee olla todella ulkopolitiikan keskiössä.

Politiikkalinjausten on aidosti ohjattava käytännön yhteistyötä: tuki tulee suunnata erityisesti niille, jotka ovat valmiita todellisiin uudistuksiin ja väärinkäytösten tulee vaikuttaa tuen määrään ja sisältöön. Lisäksi kumppanimaiden taloudelliseen kehitykseen tulee kiinnittää riittävästi huomiota. ja ihmisten välistä kanssakäymistä on edistettävä.

 

Suomen tukitoimia Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maiden uudistuksille valmistellaan parhaillaan. Vuosina 2012-2015 Suomen tuki alueelle on tarkoitus kaksinkertaistaa. Yhteistyön prioriteetit – ympäristö, ihmisoikeudet ja demokratia – sopivat hyvin myös uuteen tilanteeseen. Demokratiaa vahvistaviin uudistuksiin panostetaan aikaisempaa enemmän.

 

Venäjä

Puhuisin mielelläni Venäjästä pidemminkin, mutta tyydyn ajan rajallisuuden vuoksi nyt siihen surulliseen esimerkkiin, että ihmisoikeuksien valtavirtaistaminen on ontunut juuri EU:n Venäjä-politiikassa. Ihmisoikeuksien käsittely on jäänyt kipeästi kehittämistä kaipaavien konsultaatioiden varaan. Ensinnäkin kansalaisyhteiskunta on nivottava vahvemmin mukaan prosessiin sekä meillä että tietysti Venäjällä.  Toiseksi, elävä paradoksi on, ettei Venäjä ole suostunut järjestämään konsultaatioita Venäjällä. Brysselissä käytäviin keskusteluihin on osallistunut edustajia vain ulkoministeriöstä, vaikkakin vuoropuhelun parantamiseksi ensisijaisen tärkeä saada myös muiden hallinnonalojen edustajia.

 

Positiivisena Venäjä-esimerkkinä voi tuoda esille sen, että johdonmukainen kansainvälinen painostus on tuottanut myös tuloksia. Viime vuonna Venäjä ratifioi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14. pöytäkirjan. Sen pohjalta ihmisoikeustuomioistuimen työtä voidaan uudistaa ja helpottaa. Vielä tuoreempi esimerkki on Venäjän kesäkuinen päätös liittyä Haagin lapsikaappaussopimukseen. Suunta on siis oikea ja puoltaa vahvasti ihmisoikeuskysymyksien systemaattista esillä pitoa Venäjän kanssa.

Lopuksi

Lopuksi haluan todeta, että Norjan tapahtumat toivat mieleeni viime joulukuun, jolloin sain olla mukana Oslossa Nobelin rauhanpalkintoseremoniassa edustamassa poissaolevaa, 11 vuoden vankeuteen mielipiteidensä takia tuomittua kiinalaista demokratia-aktivistia ja ihmisoikeuspuolustaja Liu Xiabota. Tilaisuudessa Liv Ullman luki hänen oikeudessa esittämänsä puolustuspuheen, jonka ydinsanoma oli: “Minulla ei ole vihollisia”.  Erinomainen esimerkki ihmisoikeuksien puolella olemisesta ketään viholliseksi leimaamatta.