Hyvät äänestäjäni,

Hyvät äänestäjäni,
lämmin kiitos tuestanne. Presidentinvaaleissa saamani palaute on ollut innostavaa ja jopa ylitsevuotavan positiivista – myös niiltä, jotka päättivät sittenkin äänestää taktisesti jotakuta toista ehdokasta. Olin tosissani valmis presidentiksi, ja erityisen mukavalta tuntui kuulla, että olin nyt parempi ehdokas kuin edellisellä kerralla vuonna 2000.[:]

Vain yksi valitaan presidentiksi. Kahdenkymmenenkään prosentin kannatuksella ei ollut asiaa toiselle kierrokselle. Puhe “pääehdokkaista” ja “pienehdokkaista” on demokratialle vierasta. Eikö demokratia ole sitä, että tärkeää on sisältö ja mielipiteen painoarvo, ei se, kuka sen esittää?

Julistauduin heti alussa keskustelevaksi ja oppivaksi presidenttiehdokkaaksi. Haluan, että Suomesta tulee keskustelevampi ja oppivampi yhteiskunta. Se on tavoitteeni tietysti myös tästä eteenpäin.

Olen erityisen iloinen siitä, että pystyin tuomaan presidentinvaalikeskusteluihin asioita, jotka ovat jääneet aivan liian vähälle huomiolle. Ilman minua ei varmaankaan olisi puhuttu terrorismin vastaisen sodan varjopuolista, ei-sotilaallisista uhkista kuten ilmastonmuutoksesta, eikä myöskään siitä, miten tärkeää kansakunnan on tuntea oma historiansa.

Olen voinut olla avaamassa mahdollisuutta presidentin aseman laajempaan tarkasteluun, joka toivottavasti koittaa eduskuntavaalien jälkeen. Kansalaiset haluavat presidentin olevan ”viimeinen instanssi”, joka rauhoittaa poliittisia pelejä. Minä ehdotan tilalle kansalaisten suorien poliittisten oikeuksien vahvistamista kansanäänestyksin, kansalaisaloittein sekä erilaisin osallistumismenettelyin. Silloin presidentti voi keskittyä olemaan se arvojohtaja, joka avaa suuria kansallisia tulevaisuuskeskusteluja.

Kiitoksin,

Heidi Hautala

Facebook
Twitter
WhatsApp