///Turun Sanomat

Vaalien lähestyessä äänestäjiä houkutellaan ehdotuksilla, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Sellaisiin kuulu epäilemättä keskustan ja kristillisten tavoittelema ruoan arvonlisäveron alennus kautta linjan. Kaikkihan me syömme, ja politiikan pitää puhutella arjessa eläviä ihmisiä. Yksinkertaisuudessaan ajatus silti aliarvioi ihmisiä. Todellisuus ja siihen vaikuttaminen on paljon monimutkaisempaa.[:]

Maanantaina poliitikkojen vaatimus sai tukea kahdelta tutkimuslaitokselta, Valtion taloudelliselta tutkimuskeskukselta ja Pellervon taloudelliselta tutkimuslaitokselta. Oikein piti hieroa silmiä, kun media nielaisi pureskelematta syötin. Selvityksen mukaan ruoan arvonlisäveron alennus hyödyttäisi pienituloisimpia enemmän kuin tasainen tuloveron alennus kaikissa tuloluokissa.

Toinen tutkimuslaitos on lähellä ehdotuksen esittäjää, keskustaa, ja toinen taas tutkii valtiovallan yhteydessä. Pari kriittistä huomiota kysymyksenasettelusta olisi ollut paikallaan. Vertailun kohteet olisi todellakin voitu valita aivan toisin, kun halutaan torjua köyhyyttä Suomesta.

On nimittäin olemassa tehokkaampiakin tapoja poistaa köyhyyttä kuin tasaiset tuloveron alennukset tai halvempi ruoka kaikille. Ruoan ehdotettu alv-ale maksaisi 500 miljoonaa euroa. Tällä hinnalla saisi jo niin tuntuvan köyhyyspaketin, että Kelan ja Stakesin tutkijatkin kokisivat poliitikkojen ymmärtäneen yksinkertaisen viestinsä.

Köyhyyden poisto vaatii vähimmäisetuuksiin merkittäviä korotuksia. Työttömän peruspäiväraha, työmarkkinatuki, alimmat äitiyspäivärahat ja opintotuki ovat jääneet pahasti jälkeen yleisestä tulokehityksestä. Yksinhuoltajaperheissä ja monilapsisissa perheissä eletään jo lasten luokkayhteiskunnassa, sen syrjäytymisuhan alaisessa alaluokassa.

Terveyspolitiikassa on nousemassa keskeiseksi havainto, että tuloerojen rinnalla kasvavat kasvamistaan myös terveyserot. Jos ruoan arvonlisäveroa halutaan alentaa, voisi sen tehdä verrattomasti järkevämmin kuin yleisen alv-alen kautta. Verotusta voisi käyttää keinona ohjata ihmisten valintoja yhteiskuntapoliittisesti toivottuun suuntaan.

Keskimääräisen syöjän ruokamenot ovat alentuneet sotien jälkeen tasaisesti, jo noin kuudennekseen käytettävissä olevista tuloista. Syömme enimmäkseen liikaa, ja paljolti epäterveellistä ruokaa. Yleisen alv-alen sijaan voitaisiin alennukset kohdistaa niin, että terveyttä edistäviä elintarvikkeita olisi nykyistä houkuttelevampaa valita ruokakoriin.

EU-jäsenyys teki rasvaisista juustoista halvempia ja hedelmistä sekä vihanneksista kalliimpia. On aika korjata tämä vinoutuma. Myös kaikki ne elintarvikkeet, jotka ovat oikein virallisesti saaneet terveysvaikutteisen leiman, voitaisiin tehdä halvemmiksi. Tosin itse haluaisin tässä sarjassa puolustaa laboratorioiden huippututkimuksen tuotteiden rinnalla tavallista kauraa ja ruista sekä kotimaisia marjoja.

Suomessa on jääty pahasti jälkeen luomuruoan kulutuksessa. Vain skandaalimaiset 0,8 prosenttia kaikista elintarvikeostoista on luomua. Kulutus on viime vuosina jopa vähentynyt. Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa luomun suosio kasvaa 15 prosentin vuosivauhtia.

Suomen luomumarkkinoiden saattaminen uuteen nousuun voisi tapahtua juuri luomuruoan arvonlisäveroa alentamalla. Luomutuotteethan ovat tarkasti valvottuja ja merkittyjä, joten niiden määrittely ei tuota ongelmia.

Täsmäalennus voitaisiin kohdistaa myös ravintoloille, jotka viinaveroale jätti osattomiksi. Ryyppäämistä siirtyi siksikin koteihin ja puistoihin – samalla kun alkoholin nauttiminen julkisilla paikoilla kiellettiin. Kun vielä ravintolat pelkäävät savuttomuuden karsivan asiakkaita entisestään (toivon, että turhaan), olisi pieni hyvitys edistää ulkona syömistä alentamalla arvonlisäveroa myös ravintolaruokailulta. Tällä toimenpiteellä olisi myös kulttuurista merkitystä.

Edistettäisiin suomalaisen huippukeittiötaidon meneillään olevaa voittokulkua maailmalla. Ja ennen kaikkea syötäisiin paremmin, ehkä juotaisiinkin vähemmän.

Maassa vaikuttaa nyt olevan ensimmäinen valtiovarainministeri, joka on avoin sille ajatukselle, että verotuksen ainoa tehtävä ei ole kerätä rahaa valtion kassaan. Eero Heinäluomalta voisi hyvinkin odottaa käytännön oivalluksia, joilla verotusta käytetään myös keinona ohjata kehitystä tavoiteltuun suuntaan.

Ympäristönsuojelu ja terveyden edistäminen ovat tavoitteiden kärkipäässä. Puolustan silti aina valtiovarainministeriä, joka yrittää estää poliitikkojen hyvää tarkoittavat, mutta jopa vastakkaista tavoitetta palvelevat ehdotukset.