Suomen pääministerin isyys antaa toivoa koko Euroopan naisille. Pääministeri Paavo Lipposen isyysloma on heijastunut vasta alkaneeseen puheenjohtajuuteeni Euroopan parlamentin naisten oikeuksien valiokunnassa alusta asti. Yksikään tilaisuus ei ole mennyt ilman, että pääministerin tyttären kansainväliselle lehdistölle Helsingissä esitellyt potkuhousut putkahtavat esiin. Niistä tuli jopa olennainen lisä sinänsä kelvolliseen ansioluettelooni, jonka perusteella kollegat äänestivät minut uuteen tehtävääni. Varsinkin portugalilaiset kollegani ovat olleet haltioissaan. Ja kyse on sentään Tiedostavista Naisista. [:] Lipposen tyttären potkuhousuja voi jopa ajatella yhteiskunnallisen edistyksen keskeisenä mittarina. Vastaavaa voi edustaa korkeintaan se, että ulko- ja teollisuusministereiksi nimitetään kakistelematta naisia. Lipposen kuuden päivän pestiä voisi verrata kokemukseen, joka meillä vihreillä haastajanaisilla oli presidentti(ehdokas) Mauno Koivistosta kymmenen vuotta sitten. Tasavallan presidenttihän sai melkein raivokohtauksen, kun Satu Hassi kysyi, oliko hän mahdollisesti joskus joutunut jäämään aamulla kotiin hoitamaan sairasta lastaan. Takana istuva Tellervo vaikutti kylläkin nauttivan tilanteesta. Naisilla on Suomessa epäilemättä paremmat mahdollisuudet osallistua työelämään ja yhteiskunnalliseen toimintaan kuin kymmenen vuotta sitten. Tätä on edistänyt niin kunnallinen päivähoito kuin se, että vastuuta lapsista on jaettu perheissä tasaisemmin. Jeja-Pekka Roos totesi äskettäin, että isä, joka ei osallistu synnytykseen, on kavereilleen selityksen velkaa.
Myös kiintiöt ovat olleet kiistattoman tehokas tasa-arvon edistäjä. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, moni nainen pelkäsi pohjoismaisen tasa-arvon puolesta. Eläkkeitä ja sosiaalietuuksia ei kuitenkaan kohta ole, ellei lapsia tule. Jopa pahamaineinen Euroopan unionin komissio on omaksunut täysin ajatuksen laadukkaan päivähoidon merkityksestä. Vastaan hangoittelevat jotkut jäsenmaat, jotka vielä uskovat, että naisen paikka on kotona. Mutta muutos on tapahtumassa. Toinen hieman uskomaton asia on se, että unionin keväällä voimaan astuva uusi perustamissopimus velvoitttaa pohjoismaiseen tapaan erityistoimiin tosiasiallisen tasa-arvon edistämiseksi. Olisin valmis ottamaan käyttöön esimerkiksi kiintiöt vaikka heti. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että hiljattain tapahtuneiden vaihdosten jälkeenkin yhteisöjen tuomioistuimessa on pelkkiä miehiä? Kesäkuussa valtion päämiesten perhepotretissa oli vain yksi nainen, kuningatar Elisabet. Pääministeri Lipposella on nyt todellinen mahdollisuus viestittää huippukokouksissa näiden maiden läpeensä miehiselle päättäjäkaartille, että naisten ja miesten yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet kuuluvat unionin laajenemisen koviin ydinkysymyksiin. Potkuhousut olivat hyvä avaus. Odotan malttamattomana jatkoa.
Vihreän Langan 42/98 kolumni