Kunnille veto-oikeus uraanikaivoksiin
Ehdotus kaivoslaiksi ei täysin vastaa ympäristöliikkeen odotuksia.
2000-luvun alun Suomessa energisin ympäristöliike on syntynyt
uraanikaivoshankkeiden vastustamiseksi. Nämä hankkeet ovat koskettaneet
ihmisiä ruuhka-Suomesta Pohjois-Karjalaan ja Lappiin asti. Samassa
liikkeessä voimansa ovat yhdistäneet niin ympäristöaktivistit ja oman
elinpiirinsä painajaisnäkyyn heränneet kansalaiset kuin yrittäjät,
maanomistajat ja kuntapäättäjät, joilla on toiveita toisenlaisesta
tulevaisuudesta. Se ei ole aivan tavallista. [:]
Lukuisissa yleisötilaisuuksissa iltojaan altavastaajana istunut entinen
kaivosylitarkastaja Krister Söderholm puuskahti osuvasti, että näissä
kokouksissa ihmiset ovat olleet joko vihaisia tai hyvin vihaisia.
Ulkomaisten yhtiöiden laskuun useimmiten toimivat kaivannaisten etsijät
yllättivät Suomen muutama vuosi sitten. Köyhätkin mineraaliesiintymät
alkoivat kiinnostaa heitä maailmanmarkkinahintojen noustessa. Geologinen
tutkimuskeskus mainosti Suomea kaivoksiin investoivalle helppona ja
suosiollisena maana. Hieman yllättäen myös maankamaran aarteita
koskevien tietojen julkisuus on lisännyt Suomen houkuttelevuutta.
Vuodelta 1966 peräisin oleva kaivoslakimme istuu huonosti nykyaikaan. Se
antaa kaivosten perustajille liian vapaat kädet vallata alueita maaperän
tutkimista varten maan omistajia, ympäristöliikkeitä ja asukkaita
kuulematta.
Kaivosyhtiöitä kiinnostavien alueiden asukkaat eivät silti ole jääneet
katsomaan sivusta yhtiöiden hakiessa varauksia ja valtauslupia
naapuriin. Pohjois-Karjalan Enoon ja Kontiolahdelle kauppa- ja
teollisuusministeriö KTM myönsi valtausluvan, ja siellä taistelu jatkuu,
muun muassa kirkon tuella. Tiiviin asutuksen keskelle Itä- ja
Länsi-Uudellamaalla tehdyt uraanivaltaushakemukset sen sijaan kaatuivat
teknisiin puutteisiinsa, eivätkä yhtiöt uusineet niitä.
Vanhentunut kaivoslaki aiotaan uusia. Uusi kaivoslaki on määrä saattaa
voimaan vuoden 2011 alusta. Työ- ja elinkeinoministeriön TEM:n johdolla
työskennellyt kaivoslakityöryhmä on juuri saanut valmiiksi
lakiehdotuksensa.
Uudessa kaivoslaissa tullaan ottamaan kantaa muun muassa siihen, missä
määrin kansalaiset pääsevät vaikuttamaan päätöksiin kaivostoiminnan
aloittamisesta. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) on
tunnustanut olevansa asiassa puun ja kuoren välissä, eturistiriidat ovat
voimakkaita. Uraanittomaksi itsensä nimennyt kansalaisliike on vaatinut
ympäristöarvojen, demokratian ja osallistumisoikeuden kunnioittamista
kaivoskysymyksissä. Kaivannais- ja metalliteollisuus puolestaan on
varoittanut kaivostoiminnan tyrehtymisestä, jos kansalaiset pääsevät
sekaantumaan päätöksentekoon.
Kaivoslakityöryhmä on reilusti todennut, että vanhan lain päätavoite oli
edistää malminetsintää ja kaivostoimintaa. Käytäntö on vielä entisestään
vahvistanut tätä tavoitetta verrattuna muihin yleisiin ja yksityisiin
etuihin. Yhteiskunnalliset ja taloudelliset olot ovat lain voimaantulon jälkeen
voimakkaasti muuttuneet, joten työryhmän mukaan edes taloudellisten
etujen perustuslailliseen suojaan vetoavat eivät “voi perustellusti
odottaa lainsäädännön pysyvän kaikissa oloissa muuttumattomana”.
Kaivoslakityöryhmä kiinnittää lakiehdotuksessaan huomiota
ympäristökysymyksiin. Myös vanhojen kaivoslupien haltijoiden tulee
siirtymäajan jälkeen esittää vakuus sen varalta, että ne jättäisivät
jälkeensä saastuttavia jätekasoja, esimerkiksi lakkaamalla olemasta.
Uusi kaivoslaki halutaan sopeuttaa nykyisten ympäristö- ja
luonnonsuojelulakien vaatimuksiin. Kaivosyhtiöiden uusia velvollisuuksia
johdetaan myös vuoden 1995 perusoikeusuudistuksesta ja vuoden 2000
uudesta perustuslaista. Käytännössä muutos lienee pieni, sillä
kaivostoiminnan ympäristöhaittoja säädellään nytkin, tosin hajallaan
olevien määräysten kautta.
Nykytilaan verrattuna uudessa kaivoslaissa korostetaan maisema-arvoja.
Outokummun hylätyn kupari- ja kultakaivoksen jätealueen tuntumassa
Kiskossa kesiäni viettäneenä tiedän kyllä, minkälainen on kuunmaisema.
Uudessa kaivoslaissa pysyisi peruste evätä valtauslupa, jos se
vaikeuttaisi oikeusvaikutteisen kaavan, nyt myös maakuntakaavan,
toteuttamista. Luvan epäämisperusteena säilyisi kunnan vastustus
“alueiden käyttöön liittyvästä pätevästä syystä”. Korkein
hallinto-oikeus KHO on jo katsonut luonnonsuojelu- ja virkistysarvot
päteväksi syyksi evätä kaivostoiminta alueella.
Valtauslupa sallisi edelleen suorittaa koelouhintaa ilman
ympäristövaikutusten arviointia, mutta ympäristöä muuttava koelouhinta
voitaisiin uuden lain mukaan tulkita esteeksi asemakaavan toteuttamiselle.
Uusi kaivoslaki tunnustaa saamelaisalueiden erikoisaseman.
Nyt valtausluvista voi valittaa vain suoraan KHO:on, mutta uuden lain
myötä muutoksenhaku muuttuisi kaksiportaiseksi. Lakiehdotuksen mukaan myös alueella toimivat ympäristöjärjestöt
pääsisivät tulevaisuudessa mukaan kaivostoimintaa koskevaan
päätöksentekoon. Luonnonsuojeluliitto ehdottaa, että kaikki kaivoslupa-asiat
siirrettäisiin ympäristölupia myöntävien virastojen hoitoon. Ajatus on
perusteltu, vaikka alan teollisuus väittääkin, että kyseessä on
luonnonvarojen käyttöä koskeva laki.
Uraanikaivosten uhkaamilla paikkakunnilla aktivistit ovat kiirehtineet
uuden lain käsittelyä, jotta saisivat ajanmukaiset välineet valtausten
vastustamiseen. Vihaisten kansalaisten odotuksia ei vastaa, että uusi
kaivoslaki sallisi jo vireillä olevien kaivoshankkeiden
uudelleenkäsittelyn vain, jos tuomioistuin kumoaisi niille myönnetyn luvan.
Luonnonsuojeluliitto haluaisi uraanin kokonaan pois kaivoslaista. Uraani
on mukana lakiehdotuksessa, mutta aikaisempaa erityisemmässä asemassa.
Kuten ennenkin valtioneuvosto päättäisi uraanikaivosluvista
ydinenergialain mukaisesti, jolloin se joutuu punnitsemaan yhteiskunnan
kokonaisetua, eli harjoittamaan puhtaasti poliittista
tarkoituksenmukaisuusharkintaa.
Ruotsissa kunnilla on veto-oikeus ydinvoimalan perustamispäätöksissä.
Uudessa kaivoslaissa esitetään saman mallin mukaista veto-oikeutta
uraanikaivosten valtauslupiin. Kerrankin ehdotus, jota luontoväki ja
keskustalaiset maanomistajat voivat juhlia yhdessä!
Enossa ja Kontiolahdella, joissa ristinä on Areva/Cogeman lainvoimainen
uraanikaivosvaltaus, yhtiö saattaa vuosien kuluttua päätyä hakemaan
varsinaista kaivoslupaa. Vaikka valtioneuvosto tuolloin tekisi päätöksen
vanhan kaivoslain nojalla, osoittaisi harvinaisen heikkoa poliittista
harkintaa, jos se myöntäisi kaivosluvan uraaninetsintää tiukasti
vastustavaan kuntaan.
Uraanikeskustelussa on käytetty puheenvuoroja, jotka ovat omiaan
sumentamaan poliittista harkintaa hyvinkin korkealla tasolla. Suomella
ydinvoimaa hyödyntävänä ja lisäävänä maana on muka moraalinen
velvollisuus hyväksyä uraanikaivokset. Moraalisempaa olisi kuunnella
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n varajohtajaa Olli Heinosta,
joka sanoo nykyisen ydinvoimarenessanssin kaikkinensa lisäävän
ydinaseiden leviämisriskiä.
Päivänvaloa kestää huonosti väite, että hyväksymällä uraanin louhinnan
Suomi varmistaa ydinvoiman kotimaisuuden. Rikastetusta uraanista ei voi
Suomessa valmistaa ydinpolttoainetta, vaan se on tehtävä ulkomaisissa
laitoksissa.
Uraanikaivosten vastustajien ydinvoimanvastaisuus on lisääntynyt,
hyvästä syystä.