Heidi Hautala iloitsee siitä uutisesta, että kiinalainen ihmisoikeusaktivisti Hu Jia on saanut Euroopan parlamentin myöntämän Saharov-palkinnon. Hautala yritti tavata Hun vaimon Pekingissä Aasialais-eurooppalaiseen kansalaisfoorumin aikana, mutta hänen vierailunsa estettiin. Alla blogimerkintä tapahtumien kulusta.  [:]

Porkkanamehua toisinajattelijan vauvalle
16.10.2008 klo 8.54

Olen ollut tämän viikon Pekingissä osallistumassa seitsemänteen Aasialais-eurooppalaiseen kansalaisfoorumiin (AEPF7), joka edeltää Aasian ja EU:n valtionjohtajien huippukokousta (ASEM).

Foorumin jo päättyessä päätin lähteä tapaamaan Hu Jian, tunnetun, vangitun toisinajattelijan vaimoa Zengiä, joka on kotiarestissa pienen vauvan kanssa. 33-vuotias Hu Jia on tuomittu kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen mielipiteidensä takia. Hän on muuten yksi niistä, joita veikattiin äskettäin Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Kiina esitti pelkistä spekulaatioista jyrkän vastalauseen.

Otin mukaani kassillisen ruokaa erityisesti ajatellen pariskunnan alle vuoden vanhaa Qianci-vauvaa. Minua oli Amnestysta pyydetty viemään syntymäpäiväonnittelut Zengille, joka täytti viime viikolla 25 vuotta.

Amnestylta Suomesta saamastani kiinankielisestä osoitteesta oli apua, taksinkuljettaja löysi sen avulla lopulta perille. Alue on ehkä 30 km kaakkoon keskustasta Thongzhoun alueella. Taksin onnistui ajaa sisään BOBO Freedom (= vapaus!) Cityyn sisälle tiukan poliisivartion ohitse.

Olipa muuten viehko pohjoismaistyyppinen asuinalue, vehreä ja moderni, joen rannalla. Talon n:o 76 portilla oli kaksi siviilivartijaa, jotka olivat peräänantamattomia, kun ilmoitin haluavani vierailla huoneistossa n:o 542. Toinen puhui sen verran englantia että ymmärsimme toistemme vastakkaiset pyrkimykset vallan hyvin. Hän kehotti minua soittamaan Zengille (tämän nimeä lausumatta).

Numeroa minulla ei ollut, ja kun yritin sitä asiantunteville tahoille soittamalla hankkia, kävi ilmi, ettei Zengillä tiedetä olevan puhelinta. – ”We don’t know you”, vartija toisteli vinosti hymyillen, minkä jälkeen esitin henkilöllisyyteni. Hän kopioi tiedot paperilapulle, mutta eipähän tämän ollut tarkoituskaan olla mikään salavisiitti.

Sitten tuli paikalle isompi pomo, joka isännän elkein alkoi karjua alaiselleen, jopa hiukan töni häntä silmieni edessä.

Mieshän tästä pelästyi ja ylimielinen vallantunne minua kohtaan oli haihtunut hetkessä. Varmaan hän oli mennyt liian pitkälle, kun oli antanut minun tehdä erilaisia ratkaisuehdotuksiani vartin verran.

Mikään ei auttanut, ja palasin juuri äsken samalla taksilla takaisin Beijingin keskustaan. Taksikuski pysyi kaiken aikaa ihmeen tyynenä, mistä olin kiitollinen.

Menikö reissu hukkaan, kun nyt palaan takaisin ruokakassin kanssa? Ei varmaan. Tärkeintä on, että Kiinan viranomaiset näkevät, että maailma ei hyväksy ihmisten pidättämistä siitä syystä, että nämä haluavat kehittää yhteiskuntaansa toisella tavalla kuin vallassa keinoja kaihtamatta pysyvät johtajansa. On erityisen epäinhimillistä kohdistaa rangaistus perheeseen, vieläpä vauvaikäiseen lapseen.

On vaikea nähdä, että Kiina voisi kehittää yhteiskuntaansa tai jatkossa edes talouttaan, kun parhaat voimat tukahdutetaan tällä tavoin.