Heidi aloittaa OECD:n kehitysapukomiteaa uudistavan korkean paneelin jäsenenä

Heidi osallistuu lauantaina OECD:n kehitysapukomitean korkean tason paneelin ensimmäiseen kokoukseen New Yorkissa. Heidi sai kutsun 17-henkisen paneelin jäseneksi kesäkuussa 2016.

Neuvoa-antavan paneelin tehtävänä on koota kehitysapukomitean ensi vuonna järjestettävälle huippukokoukselle suosituksia siitä, miten komitean työtä ja julkista kehitysyhteistyötä tulisi parantaa.

”Kehitysavulla on kiistaton merkitys aikamme globaalien haasteiden ratkomisessa. Sen avulla ei kuitenkaan kyetä ratkaisemaan kaikkea ilmastonmuutoksesta konflikteihin ja eriarvoisuuden kasvuun. Siksi on tärkeää, että kehitysapukomitea tarkastelee toimintaansa ja sitä, mikä lasketaan kehitysyhteistyöksi. Esimerkiksi valtioiden pakolaiskuluja ei tulisi katsoa siihen kuuluvaksi. Julkisen kehitysavun rinnalla tarvitaan myös muita rahavirtoja, joilla YK:ssa sovitut, kaikkia valtioita koskevat kestävän kehityksen tavoitteet voidaan saavuttaa.”

Heidille on kunnia tulla nimitetyksi paneelin jäseneksi ja päästä muovaamaan suosituksia kehitysavun ja komitean tulevaisuudesta.

”Toivon, että paneelin osallistujien mittavalla kokemuksella ja asiantuntijuudella saamme aikaan konkreettisia vaikutuksia. Itse haluan korostaa sekä kehitysavussa että komitean työssä avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja ihmisoikeuksia. Pyrin myös siihen, että kansalaisjärjestöt saadaan vahvemmin mukaan kehitysyhteistyön uudistamiseen.”

Korkean tason paneelin jäseniksi on kutsuttu ansioituneita kehityskysymysten asiantuntijoita. Puheenjohtajana toimii Irlannin entinen presidentti Mary Robinson, joka on sittemmin toiminut YK:n pakolaisviraston UNHCR:n johtajana ja YK:n ihmisoikeusvaltuutettuna.

 

OECD DAC ja ODA

OECD:n kehitysapukomitea (Development assistance committee, DAC) on yksi maailman keskeisimmistä kehitysyhteistyötoimijoista. 29 jäsenmaan edustajista koostuva DAC määrittelee, minkälainen rahoitus voidaan lukea julkisesti kehitysavuksi (Official development aid, ODA) ja mitkä maat voivat vastaanottaa sitä.

Facebook
Twitter
WhatsApp