Hassi ja Hautala: Kaasuputkilupauksia ei voi antaa ennen ympäristöarviointia
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) lupasi tänään Venäjän ulkoministeri Vladimir Putinille että Suomi päättää kaasuputkesta syyskuussa. Vihreiden keskustelutilaisuudessa tänään illalla Helsingissä kansanedustaja Heidi Hautala (vihr.) ja Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassi (vihr.) muistuttivat, että kaasuputken ympäristövaikutusten arviointi on kesken. [:]
– Vaikuttaa siltä, että Venäjä on painostanut Suomea esittäessään toiveen nopeasta päätöksestä, toteaa Heidi Hautala.
Suomi on korostanut Nord Streamin kaasuputken olevan “puhdas ympäristökysymys”. Hautala ja Hassi korostavat, että vasta ympäristövaikutusten arvioinnin valmistuminen antaa riittävää tietoa kaasuputken todellisista vaikutuksista.
Putin sanoo, että ei näe estettä rakentaa putkea Suomen merialueiden kautta, ja lupaa Suomen saavan riittävästi energiaa. Heidi Hautalan mielestä Suomen oikeuslaitoksen yli ei voi kävellä. YVA on tehtävä loppuun ennen päätöksiä.
– Venäjä ei ole vieläkään liittynyt Espoon sopimukseen rajat ylittävien hankkeiden kansainvälisestä ympäristövaikutusarviosta. Tämä on ollut Suomen kannalta ongelma myös Venäjän uusien öljysatamien rakentamisen yhteydessä, toteaa Hassi.
Hassi kehottaa Vanhasta vaatimaan Venäjää ratifioimaan Espoon sopimuksen.