Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen arvostelee mm. Vihreän liiton ja presidentti Halosen pyrkimyksiä parantaa globalisaation hallintaa, koska on väärin kuvitella että ”maailmaa yhdistävät yhteiset edut ja ongelmat, jotka kaikki voidaan ratkaista globaaleissa instituutioissa.” Vaihtoehtoiseksi näkökulmaksi Katainen tarjoaa ns. eurooppalaista realismia.

– On vaikea ymmärtää tätä logiikkaa: miksi eurooppalaiset instituutiot yhteisten ongelmien voittamiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi ovat realismia, mutta globaali yhteistyö haihattelua, ihmettelee Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Heidi Hautala.

Vihreiden mielestä Euroopan unionin tärkein tehtävä on juuri globaalien ongelmien hallinta. Unionia tarvitaan kipeästi mm. edistämään kansainvälistä ilmastopolitiikkaa, rakentamaan tehokkaampaa siviilikriisinhallintaa ja luomaan reilumpaa kauppapolitiikkaa. Myös unionin turvallisuusstrategiassa todetaan, että ”Euroopan unionin ensisijaisena tavoitteena on Yhdistyneiden Kansakuntien vahvistaminen ja sen varustaminen siten, että se voi täyttää tehtävänsä ja toimia tehokkaasti”.

Paradoksaalisesti samaan aikaan kun Katainen epäili ylikansallisen toiminnan merkitystä, astui voimaan kaikkien aikojen tärkein globaali sopimus: Kioton ilmastosopimus, joka sekin on vasta hyvä alku. Analyysi globaaleista trendeistä ontuu vakavasti, ellei edes Kioton sopimuksen voimaanastumispäivänä kykene näkemään ilmastomuutoksen globaaleille instituutioille aiheuttamia haasteita.

Kataisen logiikka pettää myös siinä, kuinka hän haluaa painottaa USA-suhteissa kahdenvälisyyttä, mutta Venäjä-suhteissa EU-yhteistyötä. Hän katsoo Ruotsin pääministeri Perssonin hoitaneen Yhdysvaltain suhteita presidentti Halosta paremmin. Kun Halosen johtamassa ulkopolitiikassa on näkyvästi tuettu EU:n politiikan valtalinjaa mm. Irakin sotaa tai ilmastopolitiikka koskevissa kysymyksissä, Katainen yhtäkkiä näkeekin tärkeäksi ottaa impivaaralaisen asenteen ja korostaa Suomen kahdenvälisiä suhteita USA:n kanssa.

Samaan aikaan Katainen ihmettelee EU:n jäsenmaita, joista moni satsaa mieluummin kahdenvälisiin suhteisiin Venäjän kanssa kuin EU:n yhteisiin linjanvetoihin. Kuinka pitkälle kokoomuslaiseen ulkopolitiikkaan voi luottaa, jos logiikka ja periaatteet vaihtuvat intressipiiristä toiseen siirryttäessä? Sinänsä olisi tärkeää, että EU vahvistaisi yhteistä
Venäjä-politiikkaansa mm. Tshetshenian sodan ratkaisun hakemisessa.