///Ydin-lehti

”Totta kai sopimus Euroopan perustuslaista on enemmän kuin yksi välietappi muiden joukossa”, sanoo kahdeksan vuoden europarlamentaarikon uran jälkeen takaisin kotimaan politiikkaan vuoden 2003 eduskuntavaaleissa palannut vihreiden kansanedustaja ja presidenttiehdokas Heidi Hautala.
”Kyse on jonkinasteisesta jäsenmaiden ja kansalaisten suhteiden virallistamisesta, ja sen kutsuminen perustuslaiksi on oikeutettua.”
Murros ja siirtymävaihe ovat käsitteitä, joilla Hautala kuvaa Euroopan unionin nykytilannetta. Toisaalta, jollei murroksessa, niin ainakin muutoksessa EU on ollut jo pitkään.
”Perustamissopimukseen on tehty muutoksia 1980 -luvulta alkaen. Sen puutteita on korjattu, on täydellistetty sisämarkkinoita ja lisätty europarlamentin valtaa. ”
Maastrichtin sopimus 1990 -luvun alussa toi EU -politiikkaan muun muassa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan.
”Tähän asti EU:ssa on lähinnä reagoitu haasteisiin, nyt tehdään kerralla isompaa uudistusta. Tutkijat puhuvat konstitutionalisoimisesta – ollaan matkalla siihen, että unionin oikeusjärjestys saa itsenäistä luonnetta suhteessa jäsenmaihin.”[:]

Taipuu vaan ei taitu

Hautala sanoo, että perustuslaki tuo entiseen valtioiden ja kansojen väliseen sopimukseen mukaan uuden ulottuvuuden – kansalaisuuden.
”Lain ensimmäisessä pykälässä mainitaan kansalaisten, ei vain valtioiden tai kansojen tahto. Tämä on valtiosääntökieltä. Kyse on siis enemmästä kuin entisenkaltaisista valtiosopimuksista ja niiden korkeista sopimusosapuolista.”
Jos perustuslaki tulee voimaan, se tulee koskemaan kansalaisia, joista vain murto-osa on lukenut sen. Noin kymmenessä jäsenmaassa on järjestetty tai järjestetään kansanäänestys, tai ainakin siihen on vahvoja paineita.
Suomesta kansanäänestysperinne puuttuu, eikä edes keskustelua asiasta synny. Hautalaa tilanne ei ihmetytä, ja puheenjohtaja Lipposen lupaus olla vaivaamatta kansalaisia turhilla äänestyksillä kuvaa sekin hänestä varsin osuvasti maan poliittisen johdon kantaa kansalaisvaikuttamiseen.
”Sitä saa, mitä tilaa. Kyse on kansalaisyhteiskunnan heikkoudesta, ja hallituspuolueiden kolmen koplan päätös on osoitus siitä, miten vähän hallitus on kiinnostunut kansalaisten osallistamisesta.”
Jotain perustuslain merkityksestä eurooppalaisessa mittakaavassa – jos ei muussa niin ihmisten mielikuvissa – kertonee, että kun Maastrichtin, Amsterdamin ja Nizzan sopimuksista äänestettiin lähinnä vain niissä maissa, joissa kansalta kysymisen perinne on muutenkin vahva, nyt äänestetään Tanskan ja Irlannin ohella myös esimerkiksi Ranskassa, Alankomaissa, Espanjassa, Puolassa ja Britanniassa.
Ympäri EU:ta, myös Suomessa, lukuisat poliitikot ja mediat ovat maalailleet uhkakuvia siitä, mitä tapahtuu, jos perustuslaki jossain hylätään. Lupeissa on unionin kriisi, hajoaminen tai vähintäänkin hidas kuolema.
”Ei EU:n perustuslaki siihen kaadu, jos pari jäsenmaata sen hylkää. Jos ranskalaiset äänestävät Ei, niin iso sotku siitä tulee, mutta ei se välttämättä koko hanketta kaada. Vaikka ei se kyllä läpihuutojuttunakaan mene.”
Ranskalaisten kriittisyyden syyksi väitetään usein itse asiaan kuulumattomia sisäpoliittisia kysymyksiä, ja maassa on vahva perinne ottaa äänestyksellä kantaa muun muassa hallituspolitiikkaan. Valtaapitävät ovat myös käyttäneet kansanäänestyksiä omien toimiensa oikeuttamiseen. Mutta kyseessä on myös aito huoli EU:n tulevasta suunnasta.
”Ranskassa unioniin liittyy vahva sosiaalinen ulottuvuus. Keskustelu puolalaisista putkimiehistä ei ole tuulesta temmattu, vaan oivallus siitä, mitä tapahtuu, kun vuokratyövoima omine ehtoineen tulee suojatuille työmarkkinoille.”
Hautala ei usko ranskalaisten vastustavan yhteistä perustuslakia sinänsä.
”Eivät he halua jättää unionia, vaan muuttaa sitä.”
Myös Euroopan vihreä puolue näkee, että perustuslain kolmas, unionin tehtäviä määrittelevä osa, on jäänyt kesken. Perustuslain hyväksymiselle vihreät näkevät monia hyviä syitä, mutta kiveen kaiverrettua siitä ei tule.
”Aika pian joudutaan käynnistämään keskustelu sosiaalisesta ulottuvuudesta ja ympäristöpoliittisesta toimintakyvystä. Perustuslakiin joudutaan palaamaan viimeistään viiden vuoden kuluttua”, Hautala ounastelee.
Jos ei perustuslaista käydä kansallista keskustelua, niin Euroopan laajuisesti sitä ei käydä senkään vertaa, ei ainakaan samoista lähtökohdista..
”Ranskalaisten sosiaalista ulottuvuutta painottavien perustuslain vastustajien perusteet ovat antiteesi niille, joita brittiläiset vastustajat käyttävät. Ranskalaiset haluavat EU:n puuttuvan talouteen enemmän, britit vähemmän. Pohjoismaissa taas pidetään kiinni julkisista palveluista, joihin EU:n ei haluta puuttuvan. Aika hankala yhtälö!”
Eurooppalaista keskustelua hidastavat myös kansalliset kipupisteet, jotka nousevat keskusteluun aiheesta riippumatta – niinpä Puolassa puhutaan kristillisistä arvoista siinä kun Itävallassa ydinvoimasta. Yhteinen keskustelu antaa vielä odottaa itseään.

Päätösten yllättävät seuraukset

Ranskassa presidentti Chirac nousi puolustamaan perustuslakia, kun enemmistö ranskalaisista uhkasi äänestää hylkäämisen puolesta.
”Chiracin ulostulo osoitti, että maan johdon ja kansalaisten keskustelu kulkee aivan eri tasoilla. Poliittinen eliitti puhuu toimivaltuuksista ja instituutioista, kansalaiset peräävät jonkinlaista varmuutta tulevaisuudestaan”, Hautala huomauttaa.
Ranskassa ihmiset ovat joka tapauksessa keskustelun innoittamina perehtyneet perustuslakiin. Suomessa se ei ole herättänyt suuria tunteita, ja keskustelua on käyty lähinnä muiden maiden aikeista.
Perustuslakia tai ei, EU -maat ovat joutuneet ja joutuvat jatkossakin kohtaamaan laatimiensa sopimusten ja säännösten tulkinnanvaraisuuden tuomioistuinpäätösten kautta.
”EY:n yhtenäisasiakirjassa sementoitiin ihmisten, palveluiden, pääoman ja tavaran vapaa liikkuvuus. Viime maaliskuussa EY-tuomioistuin teki ratkaisun, jonka perusteella EU:n kansalaisena opiskelijalla on oikeus toisen EU -maan opintososiaalisiin etuihin riittävästi sinne kiinnityttyään. Se on yksi seurauksista, jota ei osattu ennakoida.”
Kyseessä ei varmasti ole viimeinen yllätys, sillä tuomioistuimen kautta ratkaisuja tullaan hakemaan jatkossakin, kun lainsäätäjät eivät itse osaa asettaa etujen tasapainoa kohdalleen. Huhtikuussa EY-tuomioistuimen julkisasiamies otti kannan, jonka mukaan emoyhtiön – tässä tapauksessa brittiläisen Marks & Spencerin – pitäisi saada vähentää tytäryhtiönsä toisessa EU -maassa – tässä tapauksessa Belgiassa – tekemät tappiot kotimaassaan.
Heidi Hautalan mukaan tuomioistuimen tulevassa päätöksessä on kyse perustavanlaatuisesta linjauksesta.
”Jos tuomioistuin asettuu verotuskysymyksessä julkisasiamiehen kannalle, kunkin valtion mahdollisuus päättä itse verotuloistaan vähenee taas, ja vapaan liikkuvuuden seurauksena hyvinvointivaltion rahoitusperusta järkähtelee.”

Turvallisuusansa

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka EU:ssa sovittiin valmiiksi pois alta. Ärhäkimmät kriitikot syyttävät unionia militarisoitumisesta. Hautala näkee yhteisessä politiikassa myös vähemmän militantteja puolia. Uudet tehtävät, esimerkiksi konfliktinestoon ja konfliktin jälkeiseen vakauttamiseen liittyvät, eivät tarkoita yksiselitteisesti sotilaallista interventiota.
”Nyt myönnetään, että sotilastoimet eivät ole ainoa ja paras turvallisuustekijä, vaan tarvitaan siviilikriisinhallintaa, köyhyyden poistamista – ja on sitouduttava YK:n peruskirjan periaatteisiin.”
Suomessa näkemys turvallisuuspolitiikasta on käymistilassa.
”Turvallisuuspoliittisessa selonteossa näkyi puolustus- ja ulkoasiainvaliokuntien sisäinen kädenvääntö – nähtävissä oli kaksi taistelevaa koulukuntaa, joiden tulkinnat käsitteen sisällöstä poikkesivat perustavanlaatuisesti toisistaan. Johtoon äänestettiin edellinen eli vahvemmin sotilaallista turvallisuuskäsitystä edustava strategia.”
Heidi Hautalan oma kanta on selvä.
”Sotilaspainotteinen turvallisuuspoliittinen ajattelu ei vastaa vallitsevaan todellisuuteen.”
Sisäisen turvallisuuden nimissä tapahtuva operatiivisen toiminnan vahvistaminen on merkittävä asia perustuslaissa ja näyttää saaneen hiljaisen hyväksynnän. Euroopan laajuinen poliisi- ja oikeuslaitosyhteistyö tiivistyy, EU:n syyttäjänvirasto voi olla ensi askel kohti eurooppalaista rikosoikeutta. Kansallisella tasolla poliisin ja muiden viranomaisten oikeuksien laajennukset siirtyvät laeiksi sen suuremmin keskustelematta tai seurauksia pohtimatta.
”Sisäinen turvallisuus ja etenkin poliisin ennaltaehkäisevät toimivaltuudet ovat alueita, joita on syytä seurata tarkasti. Jäsenmaat vaihtavat yhä enemmän arkaluontoista tietoa keskenään ja tietokantoja ja rekistereitä syntyy myös EU-tasolla.”
Viranomaisilla on jo nyt välineet valvoa ketä tahansa, ja lisää tulee esimerkiksi biopassien myötä. ”Tietoturvaa ja yksityisyyden suojaa ei kuitenkaan pystytä varmistamaan”, Hautala varoittaa. ”Vaihtoehto kaikkien valvonnalle olisi myöntää, että tarvitaan hyvä ja valvottu tiedustelu. Se olisi reilumpaa kuin tehdä jokaisesta ihmisestä epäilyksenalainen.”

Parlamentarismin puute vaara ja vapaus

Onko perustuslaki askel kohti liittovaltiota vai poispäin siitä, vaikuttaa kysymykseltä, johon eri jäsenmaissa ja eri puolueissa on löydetty erilaisia vastauksia.
”Liittovaltio ei ole mikään on – off -kysymys, eikä perustuslaki ainakaan sitä napsauta päälle. EU:ssa on piirteitä, jotka muistuttavat liittovaltiota, kuten ministerineuvoston ja parlamentin suhde. Kaikki asiat eivät kuitenkaan kuulu unionille. Kansalliset intressit ja yleiset edut hiovat särmiä kohtuullisesti.”
Yksi asia on kuitenkin varma. Jos perustuslaki hyväksytään, unionissa ollaan ja pysytään. Näin siitäkin huolimatta, että perustuslaista löytyy viimein eroamispykälä, jota Suomessa ennen Euroopan unioniin liittymistä kovasti kaivattiin.
Toistaiseksi ei ole kunnollisia eurooppalaisia puolueitakaan, ja europarlamentissa vallitsee vielä eräänlainen poliittisen vapauden valtakunta hallitus – oppositio -asetelman puuttuessa. Se näkyy Hautalan mukaan niin hyvässä kuin pahassakin. Parlamentti kirjoittaa uusiksi komission esityksiä, ja pohjatyönä tehtävän mietinnön laatijalla on suuri valta sen sisältöön.
”Lähtökohta voi olla aika satunnainen ja sisältö riippuu siitä, kuka saa laatia mietinnön. Parlamentarismin puute näkyy eturyhmien vaikutuksena ja kansallisten näkökulmien korostumisena.”
Myös Euroopan komissioon pyritään vaikuttamaan lobbaamalla, ja juuri se on kasvattanut kansalaisjärjestöjen merkitystä. Mutta vallan kanssa veljeilyssä on riskinsä.
”Kansalaisjärjestöt ovat lisänneet vaikutusvaltaansa, mutta voi myös kysyä, onko niistä jo tullut komission kabinettipuudeleita.”
Se, mitä Hautala europarlamentista kaipaa, on keskustelu.
”Terveellistä totuuksien sanomista ja kaunistelematonta puhetta, jonka avulla eri maiden edustajat oppivat ymmärtämään toisiaan.”
Muistutuksen suomalaisesta keskustelukulttuurista hän sai hiljakkoin puhuttuaan Imatralla Tshetshenian ihmisoikeustilanteesta. Sähköpostilaatikkoon kolahti saman tien kannanottoja, joiden sisältö oli, että siitä, mistä ei ole puhuttu, on edelleen vaiettava.
”Näin pienen maan kuin Suomen ei kannata ruveta arvostelemaan Venäjää. Otatko huomioon sen, että Venäjä pistää aika nopeesti stadin maan tasalle, jos vain haluaa?”, huomautti eräs kansalainen palautteessaan.

Teksti: Maippi Tapanainen