Brasilian äärioikeistolaisen presidentti Bolsonaron hallinto uhkaa vallata alkuperäiskansojen suojeltuja maita maatalouden ja kaivosten käyttöön. Hallinto suhtautuu ilmastonmuutokseen totaalisen välinpitämättömästi ja pitää Amazonin ainutlaatuisten sademetsien suojeluvaatimuksia lähinnä epämiellyttävänä esteenä teollisuuden kehittämiselle. Kansalaisjärjestöistä hän viis veisaa ja on uhannut ajaa alas niiden rahoittamisen.
Kaikki tämä puhumattakaan presidentin järkyttävistä naisia, vähemmistöjä ja työntekijöiden oikeuksia halventavista kommenteista.
Vaadin 21 muun vihreän mepin kanssa EU:ta keskeyttämään välittömästi EU-Mercosur-kauppaneuvottelut Brasilian tilanteen vuoksi.
Maailman keuhkot, Amazonin sademetsät, yskivät jo. Neljäsosa maailman hiilinielusta pienenee pelottavaa vauhtia, sillä hakkuut ovat viime vuosina kasvaneet räjähdysmäisesti.
Suuri syy hakkuiden kasvamiseen on lihan kasvanut maailmanlaajuinen kysyntä eli karjan laidunmaat ja rehusoijan viljely. Myös alueella toimivien eurooppalaisyritysten olisi vakavasti syytä harkita toimiensa eettisyyttä.
Brasilia on yksi maailman suurimmista talouksista, ja Etelä-Amerikan suurin. Sopimuksella on laajat vaikutukset: kauppa ei ole “vain kauppaa”, vaan keino vaikuttaa yhteiskuntaan. Markkinoita ei voi avata hinnalla millä hyvänsä, eikä EU saa tinkiä periaatteistaan.