Viime syksynä tunisialaiset ihmisoikeusaktivistit ja toimittajat tulivat Euroopan parlamenttiin kertomaan, että diktatuuri oli ottanut taas uusia keinoja käyttöön heidän pelotteluunsa. Rikoslain 61 b -pykälä teki rikollista sellaisesta kanssakäymisestä ulkomaalaisten kanssa, joka saattaisi vahingoittaa valtion taloudellisia etuja.[:]
Lainmuutokseen oli ryhdytty, kun Tunisian Penin puheenjohtaja Sihem Bensedrine oli Ranskassa arvostellut EU:n Tunisian-politiikkaa. Päätin siltä istumalta, että ihmisoikeusalivaliokunta lähtee katsomaan, mitä maassa tapahtuu.
Sitten tuli vallankumous ja moni muu edustaja halusi liittyä seuraamme. On vaikea kuvailla tuntoja, kun viime viikolla aloitimme Euroopan parlamentin vierailun Tunisiaan tapaamalla rouva Bensedrinen. Hän puhui hengästyneenä, koska vallankumouksen edistäminen on kokopäiväistä työtä. Tunisia ei haluaa olla esimerkki muille. Sen edustajat korostavat, että vallankumous on kotoperäinen ja siirtymävaihe demokratiaan tapahtuu Tunisian tapaan. Lähdimme maasta mukanamme kutsu tulla tarkkailemaan presidentinvaaleja, jotka on määrä järjestää puolen vuoden kuluessa. Siihen mennessä on saatava aikaan vaalilaki, laki puolueista ja taattava oikeuslaitoksen riippumattomuus. Näihin vaativiin tehtäviin Tunisia on saanut paljon avuntarjouksia EU:n lisäksi myös YK:lta ja muilta kansainvälisiltä järjestöiltä. Tuki pitää sovittaa yhteen. Muuten se voi valua hukkaan.
On oikeastaan ihme, että EU on nyt niin tervetullut. Vain viikkoja ennen vallankumousta EU:n edustajat neuvottelivat erityisaseman myöntämisestä Tunisialle.
EU:n toimintaa kuvaa hyvin naapuruussuhteista vastaavan komissaarin Stefan Fülen puhe Tunisissa maaliskuussa 2010. Komissaari ilmoitti haluavansa päättäväisesti syventää Tunisian ja EU:n ”ennestään hyvin kiinteitä suhteita”.
Vain Euroopan parlamentti on muistanut arvostella diktatuuria ja tukea kansalaisyhteiskuntaa, mutta varmaankin tämä on ollut kiusallista unionin ja sen monien jäsenmaiden paikallisille edustajille. EU:n Tunisian-suurlähettilään eroakin on jo vaadittu, mutta ensin on selvitettävä EU:n johdon osuus. ”Niin vakaa on tämä alue, että meidän tulisi pystyä asettamaan kunnianhimoisempia tavoitteita koko Maghrebin alueella niin kahdenvälisesti kuin alueellisestikin”, komissaari Füle ylisti ensivierailullaan maaliskuussa 2010.
Tunisiassa on jo aloitettu menneisyyden haltuunotto perustamalla kansallinen komissio selvittämään kaatuneen hallinnon korruptiota. On kiire turvata hallinnon asiakirjat, sillä vanhan vallan edustajia on vielä monilla avainpaikoilla.
Vallankumouksen aikaisia väärinkäytöksiä ja rikoksia tarkastellaan. Epäilemättä tulee aika, jolloin käydään läpi 23-vuotisen diktatuurin rikokset.
Myös EU:ssa tarvitaan totuusprosessi. Ketkä päättivät, että EU ummistaa silmänsä vakavilta ihmisoikeusrikoksilta ja korruptiolta? Mikä oli Tunisiaa lähimpänä olleen jäsenmaan, Ranskan osuus siihen? Mitkä yritykset hyötyivät läheisistä suhteista diktaattori Ben Aliin ja hänen perheeseensä?
Kolumni Vihreässä Langassa 11.2.2011
