Kolumni. Julkaistu: Maaseudun tulevaisuus 14.4.2010

[:]

Olen ainoa suomalaisjäsen siinä Euroopan parlamentin valiokunnassa, joka käsittelee sisä- ja oikeusasioita sekä kansalaisvapauksia. Sille kuuluvat niin rikosoikeus, sisäinen turvallisuus kuin tietosuojakin. Juuri se valiokunta sai Lissabonin sopimuksen myötä eniten lisää todellista päätäntävaltaa.

Parlamentti valvoo tarkoin kansalaisten oikeutta yksityisyyteen. Oli iso juttu, kun täysistunto hylkäsi jäsenmaiden Yhdysvaltain kanssa valmiiksi neuvotteleman SWIFT-sopimuksen pankkitietojemme luovuttamisesta Atlantin taakse terrorismin torjumiseksi. USA:n ulkoministeri Hillary Clintonin vetoomus parlamentin puhemiehelle Jerzy Buzekille ei auttanut.

Nyt Euroopan parlamentti voi hyväksyä tai hylätä EU:n solmimat kansainväliset sopimukset. Siksi parlamentti on otettava mukaan jo varhaisessa vaiheessa. Komission uusi SWIFT-neuvottelumandaatti ottaakin huomioon useimmat parlamentin huolenaiheet.

Kaikki ei kuitenkaan ole yhtä lupaavaa. Valiokunnassamme käsitellään nyt direktiiviehdotuksia esimerkiksi eurooppalaisesta lähestymiskiellosta, oikeudesta tulkkaukseen rikosasioissa sekä avioerojen eurooppalaisista minimisäännöistä.

Lissabonin sopimuksen myötä EU-lainsäätäjä on nyt todella astunut sellaisille oikeudenaloille, jotka tähän saakka ovat olleet jäsenvaltioiden asioita. Siinä missä liike-elämässä ja kaupan alalla Euroopan unioni on jo verrattain yhtenäinen, rikos- ja perheoikeuden kaltaisissa asioissa jäsenvaltiot eroavat toisistaan erittäin paljon.

Jäsenvaltioiden välisiä eroja ei tunneta – tai niistä ei välitetä, jotta lainsäädäntöä voitaisiin koko unionissa tulkita yhdenmukaisesti. Toivon, että joku lukee seuraavan esimerkin nyt, kun laki on vielä tekeillä.

Lissabonin sopimus vauhdittaa pyrkimystä saada EU-maille rikosprosessien yhteiset miniminormit. Niitä tarvitaan, jotta ylipäätään voisimme luottaa toinen toistemme oikeusjärjestelmiin. Parhaillaan säädämme direktiiviä rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeudesta tulkkaus- ja käännösapuun, mikä on kerrassaan kannatettavaa.

Komissio ja parlamentti kuitenkin tavoittelevat muutoksia, joiden johdosta rikesakko ja rangaistusmääräys tulisi Suomessa takaoven kautta muuttaa rikosoikeudesta hallinnollisiksi toimenpiteiksi useimpien muiden jäsenmaiden tapaan. Kun poliisi määräisi ajovirheestä rikesakon, asianomaisella olisi oikeus tulkkausapuun, koska Suomessa kyse on rikosoikeudellisesta menettelystä.

Ei tässä nyt ihan näinkään pitänyt käydä. Säädettäessä yhteisiä minimivaatimuksia rikosprosesseille ei voi noin vain päättää siitä, mikä EU-maissa ylipäätään kuuluu rikosoikeuteen ja mikä ei.

Kansalaisia samalla tavalla koskettavia ongelmia on tiedossa myös perheoikeuden alalla. Oikeusministeri Tuija Brax on ponnistellut kertoakseen EU-kollegoilleen Suomen oikeuskulttuurista, jotta ei jouduttaisi ottamaan askeleita takaisin päin esim. avioerolainsäädännössä.

Toistaiseksi ainoa ratkaisu on ollut jättäytyä yhteisten pyrkimysten ulkopuolelle, jotta Suomen tuomioistuimissa vältyttäisiin EU-avioeroissa tutkimasta osapuolten syyllisyyttä. Se käytäntö Suomessa jätettiin taakse kauan sitten, mutta jo Saksassa se on voimassa. Niin, ja Maltalla avioeroa ei ole lainkaan.

Yhdenmukaistamista tapahtuu nyt siis juuri sellaisilla aloilla, joissa erot ovat suurimmillaan. Olisi mitä suotavinta, että Suomessa käytäisiin edes vähän laajempaa keskustelua uusista haasteista. Haluan myös, että Euroopan parlamentin sisä- ja oikeusasioiden sekä kansalaisvapauksien valiokunta kutsuu kollegansa jäsenmaiden parlamenteista pohtimaan yhteisen rikos- ja perheoikeuden perusteita.

Meille pohjoismaalaisille tällaisessa yhteydenpidossa on paljon mahdollisuuksia, sillä voimme koettaa levittää omia oikeuskäsityksiämme muille sen sijaan, että ne levittävät meille omiaan keittiön oven kautta.