Turun Sanomien kolumni 26.07.2002
Tietoisuus turvallisen ja terveellisen ruoan merkityksestä on ravistellut Euroopan unionia perusteellisesti, ja se alkaa näkyä. Viime vuosina on koettu ruokakriisejä, joissa on tyrmistyneinä huomattu eläinten rehun joukkoon “joutuneen” vaarallisia ainesosia, milloin viemärijätettä, milloin myrkyllisiksi muuttuneita paistoöljyjä. Nyt koko ruokaketju pellolta ruokapöytään on pantu läpivalaisuun. Parhaillaan yritetään estää eläinperäisten tautien kuten salmonellan leviämistä ruokaan. [:]
Oikeus saada tieto ruoan alkuperästä ei kuulu itsestään selvänä vain meille syöjille vaan myös tuottajille. Hehän ovat saaneet maksaa kalliisti rehuntuottajien välinpitämättömyydestä tai suoranaisesta huijauksesta. Niinpä rehupakkauksiinkin on tulossa tuoteselosteet. Saksan vihreä maatalous- ja kuluttajansuojaministeri Renate Kunast yrittää parhaillaan tukkia viimeisiä porsaanreikiä vaatimalla ns. positiivilistaa rehujen sallituista lisäaineista; muut olisivat nimenomaisesti kiellettyjä.
Tähän hänet innoitti löydös, jonka mukaan eläimille on syötetty naisten vaihdevuosihoidoissa käytettyä MPA-hormonia sisältävää siirappia, samaa, jota on muuten lisätty myös virvoitusjuomiin. Hormonilihaa ja limonadia ylen määrin nauttiva nainen saa tietämättään myös ehkäisypilleriannoksen.
Ruokaan käytettävän rahan osuus käytettävissä olevista tuloista on alentunut dramaattisesti nykyiseen alle 15 prosenttiin. Yhä useammat ovat kuitenkin valmiita maksamaan ruokakoristaan pari euroa enemmän, jos voivat luottaa ruoan olevan puhtaampaa ja turvallisempaa. Itse nautin näin kesälomalla siitä, että en ole kanttiinien ja ravintoloiden armoilla vaan voin valita luomu- ja lähiruokaa, jopa suoraan luonnosta.
EU:n elintarvikelainsäädäntö on kokenut shokkien seurauksena vallankumouksen. Nykyinen maataloustukijärjestelmä sen sijaan on kaiku menneisyydestä. Viljelijät pystyvät vaivoin kattamaan tuotantokustannukset, mutta teollisuus ja kauppa sen kun kasvattavat voittojaan. Leipä on kuluttajalle kalliimpaa, mutta ei välttämättä parempaa.
Nykyinen tukipolitiikka on tullut tiensä päähän. Maatalouskomissaari Franz Fischlerin olikin ylitettävä valtuutensa ja esitettävä odotettua välimatkan krouvin tarkistusta perusteellisempaa uudistusta. Tukien tulee kannustaa ympäristöystävälliseen, terveelliseen tuotantoon ja eläinten hyvinvoinnista huolehtimiseen, ei tuotannon kasvattamiseen aina siihen asti, että ylijäämä joudutaan dumppaamaan muiden maiden markkinoita häiritsemään.
Tämä on ehdottomasti tilaisuus, johon tulee tarttua. Mahdollisesti se on myös tilaisuus, joka ei tule toistumaan. Jos EU laajentuu ilman maataloustukireformia, nykyporsastelu leviää yhä uusiin maihin.
Eduskunnan varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila erehtyy kaksinkertaisesti vaatiessaan Suomea uhkaamaan unionin laajentumisen pysäyttämisellä, mikäli maatalousuudistus yritetään viedä läpi. Tuollainen puhe on petollista ja vain omiaan masentamaan tulevaisuudenuskonsa menettäneitä viljelijöitä. Maatalousministeri Jari Koskisen maltillinen optimismi, jolla pyritään vaikuttamaan vielä muotoutuvaan reformiin, kuulostaa paljon lupaavammalta. Suomalaisesta leipäpuusta huolehtiminen on mahdollista yhdistää eurooppalaiseen näkökulmaan.
Voimme vaatia, että ajatus tukien irrottamisesta tuotantomääristä viedään loppuun asti tukemalla epäsuotuisien alueiden tilahehtaaria samalla summalla kuin tuottavimpien alueiden. Ympäristöä vahingoittavaan suurtuotantoon on puututtava vaatimalla eläimille riittävää laidunalaa. Tavalla tai toisella oikeus lähiruokaan on saatava reformiin mukaan. Kaikilla alueilla on toisin sanoen kyettävä tuottamaan ainakin perusruoka. Yksi Fischlerin reformin parhaita, joskin vielä kehittämistä vaativia ehdotuksia on työllistämiseen sidottu perustulo, jonka tukijärjestelmä takaisi tiloille.
EU:n maataloustukireformin suuri este on viljelijöiden kammo saada armopaloiksi koettua korvausta jostain, mitä kutsutaan ympäristön hoidoksi, laatutuotannoksi ja maaseudun kehitykseksi, kun puoli vuosisataa on kannustettu tuottamaan mahdollisimman paljon. Mutta miksi sellainen olisi nöyryyttävää, mikä vastaa yhteiskunnan muuttuneita arvoja, varsinkin kun näihin kuuluu turvallinen ruoka ja elävä maaseutu?
HEIDI HAUTALA
