Vain muutama vuosi sitten oli mahdotonta ajatella, että ruoasta oli tulossa politiikan kuohuttavimpia asioita. EU:ssa. Dioksiinikanat vaikuttivat yhtäkkiä hallituksen kokoonpanoon Belgiassa, Ranskan kulinaristit kuulivat syövänsä viemärijätteellä lihotettujen eläinten lihaa. Unionissa ryhdyttiin nopeasti laatimaan pakkausmerkintöjä rehuille, kun kävi ilmi, ettei kukaan valvonut niiden koostumusta saati tuonut sitä julki. Kuluttajien oikeus tietoon ruoan alkulähteestä asti on uuden lainsäädännön perusperiaate. [:] Keski-Euroopan karjamarkkinat on todettu eläintautien tartuntapesäkkeiksi, mikä antaa uusia mahdollisuuksia myös eläinten oikeuksien puolustajille. Ruoka on myös maailmanlaajuisten kauppakiistojen vakiokohde. Tämä on houkutellut kuluttajat ja viljelijät yhteistyöhön. Saksassa ruokapolitiikka mullisti hallinnon. Kansalaiset ovat toivottaneet tervetulleeksi vihreän kuluttajansuoja- ja maatalousministerin, jolle myös liittokansleri antoi vahvan tuen. Ensimmäistä kertaa maatalousministeriksi valittiin muu kuin tuottajien edustaja. Saksan uusi linja vaikuttaa myös EU:n muihin maatalousministereihin, joiden joukosta erottuu uudistajien joukko. Vuoden alussa Euroopan komissio esittää unionin ensimmäisen, kauan kaivatun luomustrategian. Unionin laajentumisneuvottelut ovat edenneet kriittiseen vaiheeseen, jossa säännöllisesti ministerineuvoston kokouksissa tulee paineita avata keskustelu yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuudesta ja sen suuntaviivoista. Laajentumisyhtälö pitäisi ratkaista siten, että maaseutu säilyy elävänä sekä nykyisissä että tulevissa jäsenmaissa ja ruoan tuotanto suuntautuu määrän sijasta laatuun.

Onkin mahdotonta ymmärtää eurooppalaisesti ajattelevan pääministeri Lipposen ajatusta “epäpoliittisesta” maatalousministeristä, joka ei saa muuttaa hallituksen voimasuhteita sen viimeisen vuoden aikana. Toinen ministeri Hemilän seuraajiksi mainituista ehdokkaista on ministeriön nykyisenä kansliapäällikkönä varmasti asiantuntija, mutta kenelle hän vastaa edessä olevista suurista poliittisista valinnoista? Toinen puolestaan on suuren keskusliikkeen pääjohtaja. Kaupan etujen valvojana hänet pitäisi laittaa vähintään vuoden ajaksi karanteeniin, jotta hänen voitaisiin olettaa vapautuneen kytköksistään. Ministeri Hemilä haluaa itselleen poliittisen seuraajan. Aivan ilmeisesti hän tietää tekevänsä tärkeitä valintoja vailla poliittista vastuuta. Tätä kantaa voi vain arvostaa, samoin kuin hänen ehdotustaan ministeriön muuttamisesta elintarvike- ja maatalousministeriöksi. Hemilän siirtyminen elintarviketeollisuuden ylimmäksi edunvalvojaksi sen sijaan ei suju tyylikkäästi. Hänen olisi toivonut jääväävän itsensä ja asettuvan ministerin tehtävistä vapaaehtoiseen karanteeniin viimeiseksi neljäksi kuukaudeksi. Uusia haasteita on vaikea pitää poissa mielestä. Puhe epäpoliittisesta maa- ja metsätalousministeristä on mitä harhaanjohtavinta kuluttajainformaatiota. Hallituksen ei pitäisi hukata tilaisuutta olla avoimen poliittisin tavoittein mukana uuden elintarvike- ja maatalouspolitiikan muotoilussa, niin Suomessa kuin EU:ssakin. Muu olisi piilopolitiikkaa.

Vihreän langan kolumni 48/01