EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimusneuvottelut (TTIP) on yksi merkittävimpiä eurooppalaisten elämään vaikuttavista hankkeista tällä parlamenttikaudella. Avoimuuden puute on yksi eniten arvostelua herättäneistä seikoista. Parlamentille ei tähän mennessä ole annettu riittävästi ja oikea-aikaisesti tietoa sopimuksen ja neuvotteluiden sisällöstä ja etenemisestä, vaikka EU:n perussopimus näin edellyttää. Merkittävin parlamentin valtaa kasvattanut muutos onkin Lissabonin sopimuksen takaama oikeus hyväksyä tai hylätä kansainvälisiä sopimuksia. Ennen kuin voi sanoa kyllä tai ei, on tiedettävä, mistä puhutaan.

Parlamentissa on vallalla näkemys, että meidän on itse taisteltava perustamissopimuksen takaamasta avoimuudesta. Olen huolissani Suomen eduskunnan puolesta, sillä se tuntuu olevan pelkästään hallituksen informaation varassa, vaikka sen valiokunnilla on perustuslain takaama rajaton tiedonsaantioikeus. Vielä viime keväänä Suomen hallitus valitti 16 muun jäsenvaltion tavoin, että se ei saa komissiolta tarvitsemaansa tietoa.

Myös kansalaisilla tulee olla oikeus saada tietoa ja vaikuttaa neuvotteluihin. Tämän vahvisti nyt myös EU:n oikeusasiamies. Hän korosti julkistettavien asiakirjojen julkaisemista netissä viivyttämättä, vaati komissiolta kattavaa julkista asiakirjarekisteriä ja kehotti komissiota julkistamaan lobbarien kannanotot tasapuolisesti ja pidättäytymään luovuttamasta asiakirjoja valitsemilleen edunvalvojille tiskin alta. Oikeusasiamiehen mielestä Yhdysvalloille tulisi tehdä selväksi, että neuvottelutulosta ei tule lyödä lukkoon ennen kuin yhteiset tekstit on julkistettu.

Jo marraskuussa kauppakomissaari Cecilia Malmström koki, että laajaan kansalaiskritiikkiin oli vastattava. Hän lupasi komission julkaisevan “merkittävän määrän” EU:n neuvotteluasiakirjoja komission verkkosivuilla sekä avaavan kaikille mepeille aikaisempaa laajemman pääsyn luottamuksellisiin asiakirjoihin.

Vuoden alussa mepit saivat luvan käyttää komission lukusalia siihen saakka, kunnes parlamentin lukusali on turvallisuusjärjestelyiltään valmis. Tutustuttaviksi tulivat keskitason luottamuksellisuutta edustavat asiakirjat eli kategoria “restricted”. Päätin heti tarttua tilaisuuteen.

Valvotusti dokumenttien äärellä

Lukusaliin oli etukäteen varattava aika ja pyydetyt asiakirjat piti yksilöidä. Halusin tutustua marraskuussa Washingtonissa pidetyn 7. neuvottelukierroksen raporttiin, jotta pääsisin kartalle neuvotteluiden tilanteesta.

Ennen käyntiäni parlamentin asiakirjojen turvallisuudesta vastaava henkilö tuli pitämään seikkaperäisen valmennuksen asiakirjojen salassapitovelvollisuudesta. Muuten lukusaliin ei ollut asiaa. Varoitukseksi kerrottiin, että komission virkamiehiä on tuomittu jopa vankeusrangaistuksiin salassapitovelvollisuuden rikkomisesta.

Olin lukusalissa ensimmäinen parlamentin edustaja. Ei edes kansainvälisen kaupan valiokunnan jäsenet, joilla on ollut lupa tutustua dokumentteihin jo aiemmin, olleet käyttäneet oikeuttaan. Vain EU-maiden edustustojen virkamiehiä oli käynyt salissa.

Avustajan oli jäätävä käytävälle odottamaan. Hänelle seuraa pitänyt komission osastopäällikkö hieman värähti kuullessaan, kuka lasiseinän takana istuu. ”Hautalasta” on tullut EU:n oikeuskirjallisuudessa vakiintunut alaviite sen jälkeen, kun voitin EU-tuomioistuimessa neuvoston jäsenvaltioiden asevientiasiakirjoja koskevassa avoimuustaistossa.

Sain eteeni noin nelikymmensivuisen asiakirjan, jonka jokaisella sivulla oli “EU restraint” -leima. Asiakirjojen lukemiseen sai käyttää enimmillään neljä tuntia. Muistiinpanoja oli lupa tehdä, mutta vain vesileimatulle paperille. Sähköiset laitteet oli kielletty, eikä huoneesta saanut ottaa kuvia. Neuvotteluasiakirjojen kappaleet olivat vuotojen varalta jäljitettävässä muodossa. Minua valvoi osastosihteeri, joka liimautui huoneessa olevan näyttöpäätteen eteen. Vaikka oli perjantai, hänellä ei ollut kiirettä. Muistelin viimeistä yliopistotenttiäni, jonka suoritin yksityisesti pienessä karussa huoneessa, ja taisin kaataa vesilasin tenttipapereilleni.

Ei mikä tahansa kauppasopimus

Kauppaneuvotteluiden onnistumisen sanotaan edellyttävän, että neuvotteluja EU:n ja Yhdysvaltojen välillä voidaan käydä luottamuksellisesti. Salailijoiden vankin perustelu on, että omia kortteja ei pidä näyttää vastapuolelle. Sopimusta voidaan kuitenkin pitää onnistuneena vasta, kun myös parlamentti ja kansalaiset voivat hyväksyä sopimuksen, ja ovat voineet osallistua keskusteluun kiistakysymyksistä. Kansalaisten ja meppien tiedonsaanti neuvotteluista ei saa olla pelkkien asiakirjavuotojen varassa.

Jo ensimmäinen silmäys raporttiin vahvisti, että kyseessä ei ole mikä tahansa vapaakauppasopimus. Keskusteluja käydään laajasta kirjosta ihmisten elämään vaikuttavia asioita, kemikaaleista kosmetiikan eläinkokeisiin, telekommunikaatiosta sähköiseen kaupankäyntiin, jopa kansalaisten tiedonsaantioikeuksiin ja liikesalaisuuksiin.

Suurin hyöty sopimuksesta, jopa 70 prosenttia, on määrä saada lainsäädäntöä yhdenmukaistamalla ja purkamalla “turhaa” säätelyä. Tämän pelätään heikentävän eurooppalaista elintarviketurvallisuutta ja ympäristön sekä työntekijöiden suojelua. Komissio ja myös Suomen hallitus vakuuttavat, ettei tällaista vaaraa ole. Päätin kuitenkin lukea neuvotteluraportin erityisesti tutkien, missä riskit ovat epäsuoria ja missä hyvää tarkoittavat julistukset eivät auta. Osa sääntelyn yhdenmukaistamista on varmasti sellaista, ettei siihen ole tarpeen puuttua poliittisesti. Kaikkien aikojen ensimmäinen yhdenmukaistaminen koski muuten ruohonleikkureiden melutasoa ja taisi olla puhdasta virkamiestyötä.

Kosmetiikka voi olla yksi ongelmakohdista. Jotkut EU:ssa tuotetut kosmetiikkavalmisteet (esim. UV-suojat) eivät nykyisellään täytä Yhdysvaltain turvallisuusvaatimuksia ja niiden markkinoille saattaminen edellyttää lisäselvityksiä. Yhdysvaltain turvallisuusvaatimusten täyttäminen saattaa edellyttää eläinkokeita. Euroopassa eläinsuojelijat ovat onnistuneet saamaan aikaan eläinkokeiden kiellon niin kosmetiikalle kuin niiden raaka-aineillekin, mikä oli iso voitto kansalaisyhteiskunnalle. Tilanne on EU:lle kiusallinen, sillä EU ei voine tinkiä eläinkoekiellosta. Yksi ulospääsytie voisi olla, että OECD:n hyväksymiä vaihtoehtoja eläinkokeille otettaisiin käyttöön nykyistä laajemmin myös Yhdysvalloissa.

Hankaluuksia voi olla tiedossa myös kemikaalisääntelyssä. Yhdysvallat on alusta asti pyrkinyt kumoamaan suurin ponnistuksin ja teollisuuden valtaisasta vastustuksesta huolimatta EU:n kemikaaliturvallisuutta koskevan REACH-lainsäädännön. Mitenköhän monta lainsäädäntöesitystä Junckerin komissio on pitänyt turhana ja vetänyt pois siksi, että niistä saattaisi koitua hankaluuksia TTIP-neuvotteluissa?

EU:n nimisuojajärjestelmän osalta Yhdysvallat epäilee samppanjan, fetajuuston ja Lapin puikulan kaltaisten perinteikkäiden elintarvikkeiden maantieteellisesti suojattuja alkuperänimityksiä. EU on esittänyt näyttöä niiden taloudellisista hyödyistä, mutta Yhdysvallat ei ole kuitenkaan toistaiseksi ollut vakuuttunut.

Riskejä liittyy myös riitojenratkaisumenettelyyn (ISDS), jossa yritykset voivat haastaa valtiot välimiesoikeuteen silloin, jos valtion toimet yrityksen mielestä vaarantavat sen investoinnit. Investointiriitojen ratkaiseminen on ollut vaikeaa, koska valtioiden on pitänyt todistaa, että ympäristön tai muun yleisen edun suojelutoimi on ollut välttämätön ja oikeasuhtainen. Käytännössä valtiot ovat päätyneet maksamaan korvauksia sellaisissakin tilanteissa, joissa valtio on kiistatta toiminut kansalaistensa edun mukaisesti. Jos ISDS otetaan osaksi TTIP-sopimusta, siitä on tehtävä aikaisempaa avoimempi ja oikeudenmukaisempi.

Avoimuutta molemmille puolille Atlanttia

Komissaari Malmström on ottanut siinä määrin avoimuusaskeleita, että Washingtonissa ei ehkä katsota niitä suopeasti. Hän saattaa joissain hankalissa asioissa toivoa saavansa tukea Euroopan parlamentilta ja kansalaisyhteiskunnalta. Malmström on korostanut, että kaikki julkistettavat asiakirjat ovat komission omia tuotoksia. Meppinä odotan kuitenkin, että saamme lukusaliin EU:n ja Yhdysvaltojen yhteiset dokumentit, joissa on hakasuluissa myös kiistanalaiset kohdat. Juuri niistä tarvitaan julkista keskustelua Atlantin yli.

Näyttää siltä, että monessa asiassa EU kyllä taistelee puolestamme, mutta taisteleeko se tosissaan ja kuinka pitkälle? Avoimuus on lopulta ainoa keino varmistaa aidosti poliittisten kysymysten pysyminen lainsäätäjien käsissä. Osapuolten tulisikin esitellä kaikki lainsäädäntöerimielisyydet avoimesti lainsäätäjille Atlantin molemmin puolin.

Nyt transatlanttista yhteistyötä näyttää olevan liike-elämän piireissä sekä kansalaisjärjestöjen kesken. Suuri joukko kansalaisjärjestöjä niin USA:sta kuin EU:stakin on ilmaissut pääneuvottelijoille huolensa neuvottelujen luisumisesta demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin.

Neuvotteluasiakirjoja lukiessani ymmärsin paremmin, miten monitahoisia haasteita kahden erilaisen säätely-ympäristön yhteensaattaminen tuo. Herää tunne, että harmonisointi kahden planeetankin välillä olisi helpompaa.