Euroopan parlamentti päätti eläinkuljetusten tutkintavaliokunnan perustamisesta. Päätös on työvoitto vihreälle ryhmälle, joka on ajanut asiaa kahden vuoden ajan. Perustamisen puolesta äänesti 605 meppiä, eli selvä enemmistö.
Tutkintavaliokunnan työ koskee eläinkuljetuksia ja niihin liittyviä väärinkäytöksiä. Valiokunnan tehtävänä on lainsäädännön toimeenpanon ja noudattamisen valvonta EU-maissa. Eläinsuojelujärjestöt ovat kertoneet useista järjestelmällisistä rikkomuksista ja laiminlyönneistä.
Eläinkuljetusten laajalle tarkastelulle on nyt oiva hetki, sillä komission Pellolta pöytään – strategia antaa mahdollisuuden vaikuttaa suoraan myös tuotantoeläinten hyvinvointia koskevaan lainsäädäntöön.
EU-alueella sikoja, lehmiä ja muita tuotantoeläimiä kuljetetaan usein suljetuissa kuljetusvaunuissa tuntien ajan, eikä eläimille anneta riittävästi vettä ja ruokaa. Myös kuljetusvaunujen lämpötiloja ja lepoaikoja koskevia sääntöjä rikotaan.
SEY Suomen eläinsuojelun hiljattain julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että laiminlyönnit ovat lisääntyneet etenkin nauta-, sika- ja lammastiloilla sekä eläinkuljetuksissa. Tilannetta tulee parantaa myös Suomessa!
Eläinkuljetuksissa kolmansiin maihin jatkuvia ongelmia
Odotamme komissiolta vastausta kirjalliseen kysymyksen Romanian eläinkuljetuksista. Romania on aiemmin ollut haluton korjaamaan eläinkuljetuksiin liittyviä ongelmia. Tuotantoeläimien kuljetuksiin liittyviä tietoja ei dokumentoida kunnolla eikä tarkastajille anneta vaadittuja asiakirjoja. Puutteita on erityisesti eläinkuljetuksissa EU:n ulkopuolella.
Eläinten kuljetuksista kolmansiin maihin paljastuu toistuvasti vakavia puutteita, joiden korjaaminen on vaikeaa ja valvominen käytännössä mahdotonta. Elävien tuotantoeläinten kuljettaminen EU:n ulkopuolelle tulisi kieltää kokonaan, koska eläinten hyvinvointia kuljetusten aikana on mahdotonta taata EU:n ulkopuolella.