Daniel Cohn-Bendit, Euroopan parlamentin Vihreät/EVA -ryhmän puheenjohtaja oli torstaina 20.2. vieraanani Helsingissä. Dany puhui Helsingin yliopistolla Porthaniassa Euroopan tulevaisuudesta vihreän liiton valtuuskunnan isännöimässä tilaisuudessa, jossa puhetta johti Pekka Sauri. Tässä tiivistettynä Danyn ajatuksia: [:]
Dany aloitti toteamalla, että olemme nyt suursodan edessä. Onko mahdollista luoda maailmaa ilman supervaltaa? Maailman tultua Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta Bushin hallitus on ryhtynyt ajamaan itse asiassa bolševistista politiikkaa: sillä on visio pahasta maailmasta, jonka se tahtoo voimatoimillaan muuttaa. Kun kaikki omaksuvat USA:n järjestelmän ei pitäisi enää olla sotia.
Danyn mukaan kysymys on siitä, kuka säätelee maailmaa. Vihreät kannattavat moninapaista maailmaa, joka perustuu YK:n ja Euroopan unionin vahvistamiseen yhteen valtajärjestelmään perustuvan maailman sijaan.
Irakin sodan kysymyksessä Bryssel on lähempänä sotaa vastustavien kansojen kantaa kuin kansalliset hallitukset. Supervallan onkin vaikeampi vaikuttaa koko EU:hun kuin yhteen hallitukseen.
Onko Euroopan puolustus mahdollinen ilman Yhdysvaltoja? Dany muistutti Bosnian sodan esiin tuomasta pasifismin ongelmasta: pitäisi olla sotaa vastaan, mutta silti auttaa sotilaallisesti. Euroopan pitää olla USA:n kumppani, mutta suhteen tulisi perustua siihen, että molemmat osapuolet voivat tehdä ratkaisunsa autonomisesti.
Keskustelussa tuli esiin myös ylikansallisten yritysten sääntely ja globaalitalouden ongelmat. Dany muistutti, että ylikansallisten yritysten ongelmaan puututaan vain maailman laajuisella sääntelyllä WTO:ssa. Maailmanlaajuisia uusia sääntöjä ei saavuteta pelkästään osoittamalla mieltä kaduilla.