Ylväs ja elegantti, viisas ja huumorintajuinen. Nämä sanat tulivat mieleeni, kun minulla oli mahdollisuus istua samalle sohvalle demokratiataistelijoiden ikoniksikin kutsutun Aung San Suu Kyin kanssa Naipyidaw’ssa. [:]

Vuosien ajan olen seurannut tämän periksiantamattoman naisen työtä Burman – niin kuin hän maataan kutsuu – demokratian ja burmalaisten ihmisoikeuksien hyväksi. Aung San Suu Kyi sai vuonna 1990 EU:n Sakharovin ihmisoikeuspalkinnon ja minun aikanani vaadittiin hänen vapauttamistaan.

Noin tunnin tapaamisen aikana ehdimme puhua monista maan kehityksen kipukohdista kuten edelleen jatkuvista taisteluista armeijan ja etnisten ryhmien välillä. Aung San Suu Kyi korosti moneen otteeseen sitä, että muutoksen on lähdettävä ihmisistä ja tähdättävä tavallisten ihmisten turvallisuuden, oikeuksien ja elinolojen parantamiseen: “En halua rauhaa, joka on ylhäältä pakotettu, vaan rauhan, joka on ihmisten itsensä aikaansaama” Hän piti myös tärkeänä, että kaikki osapuolet oppivat ymmärtämään oikeusvaltion merkityksen: se ei ole väline toista osapuolta vastaan, vaan turva kaikille. En voisi olla tästä kaikesta enempää samaa mieltä.

Samalla oli ilmeistä, että Aung San Suu Kyillä on keskeinen rooli maan parlamentaarisen järjestelmän kehittymisessä. Vuodet ovat koulineet hänestä selvästikin taktisesti taitavan oppositiopoliitikon, joka haluaa johtaa puolueensa vaalivoittoon vuoden 2015 vaaleissa. Hänellä oli myös brittiläisen kuivakka ja erinomainen huumorintaju. Nykyisen pääkaupungin mielipuolisista 20-kaistaisista valtateistä puhuessaan hän naurahti vain: “Kun olen myöhässä töistä, voin lasketella vauhdilla niitä pitkin suoraan parlamenttitalolle.”

Yhtä vaikuttavaa oli tavata U Gambira, yksi vuoden 2008 sahramivallankumouksen keskeisistä henkilöistä. Silloin 68 vuodeksi vankeuteen tuomittu munkki vapautettiin tammikuussa 2012. Vankeuden aikaisen kidutuksen takia hän kärsii muun muassa pahoista jatkuvista pääkivuista. Hän on kuitenkin epäröinyt lähteä hoitoon ulkomaille, koska ei voi olla varma pääsystä takaisin. Hän ei voi myöskään toimia munkkina, koska hallitus on sulkenut hänen entisen luostarinsa eikä vankilassa istuneen ole helppo löytää uutta.

Näiden tapaamisten jälkeen tuntui lähinnä irvokkaalta, että Ilta-Sanomat uutisoi minun kadonneen Myanmarissa. Maailmassa on edelleen kymmeniä maita, joissa ihmiset eivät vain nuku pommiin, vaan katoavat oikeasti. Tämä ei ole kaukaista historiaa Myanmarissakaan – kuten ihmisoikeuksien puolesta siellä taistelleet tuskallisen hyvin tietävät.

(Teksti on ilmestynyt Vihreässä blogissa 23.1.2013.)