// Vihreä lanka 47/08
Maastrichtin sopimuksen kaatuminen Tanskan kansanäänestyksessä vuonna 1992 oli alku EU:n avoimuuskehitykselle. Kansalaiset eivät halunneet
antaa lisää valtaa unionille, jossa vallitsee salailu. Kymmenen vuotta
myöhemmin unioni oli omaksunut pohjoismaisen hallinnon avoimuuden.
Kokkolalaisen vapaakauppa-aktivistin, säätyvaltiopäivämies Anders
Chydeniuksen 1700-luvun lopun perintö oli viety unioniin. Chydenius
taisteli jokaiselle Ruotsin valtakunnassa oikeuden tarkastaa
viranomaisen diaarin, saapuneiden ja lähteneiden asiakirjojen luettelon.
2000-luvun EU:ssa asiakirjarekisterit ovat internetissä, josta voi
klikata itselleen yhä useammat asiakirjat suoraan. Loppuja voi vaatia
nähdäkseen, ja kielteisistä päätöksistä saa valittaa oikeusasiamiehelle
tai EU-tuomioistuimeen.[:]
Kun avoimuudelle raivattiin vuosituhannen taitteessa tietä, se nousi
otsikoihin ja kiinnosti. Oikeusasiamies Jacob Söderman suomi komissiota
ymmärryksen puutteesta, vaikka sen puheenjohtaja Romano Prodi laittoi
jopa oman kirjeenvaihtonsa nettirekisteriin. Södermanin ja Prodin
nauttima sovintoaamiainen oli iso kansainvälinen uutinen.
EU:n avoimuusasetus on toiminut melko hyvin seitsemän vuoden ajan.
Tuomioistuin on tulkinnoillaan vahvistanut sen avoimuusmyönteisen linjan
ja hyväksynyt vain suppeasti poikkeaman julkisuusperiaatteesta.
Näin on käynyt selväksi muutama perusseikka. Asiakirja on asiakirja sen
teknisestä olomuodosta ja virallisuuden asteesta riippumatta. Jäsenmaat
eivät voi noin vain salata unionin toimielimille lähettämiään
asiakirjoja, vaan viimeinen sana on vastaanottavassa päässä. Julkisuus
ulottuu myös oikeusprosesseihin ja tarkastuksiin.
Yksityisyyden suojan varjolla ei saa salata tietoja henkilöistä, joiden
kanssa EU-virkamiehet neuvottelevat.
On vaikea uskoa todeksi, että nyt komissio esittää “uudistusta”, joka
toteutuessaan supistaisi avoimuutta huomattavasti. Asiakirjan
määritelmää muuttamalla halutaan orwellmaisesti sulkea kansalaisten
ulottumattomiin iso joukko asioita. Tuomioistuimen avoimuutta korostavat
ratkaisut halutaan korjata tiukentamalla lainsäädäntöä.
Avoimuuden henki on heikoilla 27 jäsenmaan unionissa. On aivan kuin
silloin joskus, kun komissio pelkäsi kansalaisten sekaantuvan
päätöksentekoon, jos nämä saisivat keskeneräisistä asioista kovin
varhain vihiä.
Onneksi Suomi ei aio antaa periksi. Jopa eduskunta on lähtenyt
epätavallisen aktiivisesti liikkeelle. Neljä valiokuntaa tekee
parhaansa, jotta muiden EU-maiden parlamentaarikot saadaan hereille.
Yhdessä oikeusministeriön kanssa järjestämme joulukuussa Brysselissä
korkeatasoisen seminaarin.
Meillä on missio, ja olen siitä ylpeä.
