Harva suomalainen käyttää jatkuvasti hyväkseen oikeuttaan kävellä kunnanviraston kirjaamoon tutkimaan, minkälaista postia sinne on saapunut. [:] Kaikki voivat kuitenkin nukkua yönsä paremmin, kun tuollainen avoimuus vallitsee valtakunnassa. Se on perua 1700-luvun Ruotsi-Suomesta. Tieto saavuttaa siten ainakin tiedonvälittäjät ja erityisen aktiiviset kansalaiset, jolloin kaikki kuulevat tärkeistä aikeista – mieluummin ajoissa. No, käytännössä virkamiehet laajentavat usein mieluummin salaisuuksien kuin avoimuuden tonttia, joten jatkuva valppaus on paikallaan. Kenenkään ei kuitenkaan Suomessa tarvitse tyytyä virkamiehen yliolkaiseen vastaukseen, ettei hän voi luovuttaa jotakin kansalaisen havittelemaa asiakirjaa. Jos niin kurjasti käy, on vaadittava kirjallinen vastaus, jotta siitä voi valittaa. Valitusohjeet tulevat kielteisen päätöksen liitteenä. Jos Suomessa ainakin pyritään antamaan kansalaiselle mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin takaamalla laaja oikeus tutustua asiakirjoihin, on EU:n piirissä asiasta aivan vastakkaisia ajatuksia. Eräässä komission selonteossa asia ilmaistiin siten, että kovin laaja ja varhainen julkisuus saattaa tuottaa sellaisen kiusallisen tilanteen, että kansalaiset saattaisivat sekaantua päätöksentekoon. Hyvä Luoja! Komissio on nyt tuottanut esityksen edellytyksistä, joilla kansalaiset voivat halutessaan tutustua unionin asiakirjoihin. Puheenjohtaja Romano Prodi kertoi ehdotusta esitellessään, että jo nyt asiakirjapyyntöihin vastataan 90-prosenttisesti myönteisesti. Tosin juuri tuo jäljelle jäävä kymmenen prosenttia paperivuorien seassa on täyttä asiaa, ja siitä nyt onkin kyse. Prodin erityinen ylpeyden aihe on, että julkisuus ei ulotu vain unionin itsensä tuottamiin, vaan myös toimielimille lähetettyihin asiakirjoihin. Tätä juhlistaakseen hän laittoi oman kirjeenvaihtonsa internetiin. Hän ei kuitenkaan muistanut mainita, että lähettäjällä on oikeus kieltää asiakirjan julkistaminen. Toinen musta aukko syntyy siitä, että avoimuutta voidaan vältellä julistamalla melkein mikä tahansa paperi sisäiseksi asiakirjaksi kaikenkattavan poikkeusluettelon turvin. Kansalaiset eivät totta vieköön pääse sekaantumaan päätöksentekoon, jos asioista ei luovuteta mitään tietoa ennen kuin lopullinen ratkaisu on tehty. Asiakirja on siis julkinen, ellei… Poikkeuksien lista onkin kavala, kruununjalokivenä juuri tuo lähettäjän oikeus kieltää unionin toimielintä julkistamasta asiakirjaa. Mukana on myös kaatoluokkia, joihin mahtuu tarvittaessa ihan mitä vain. Sen ymmärrän, ettei valuuttakurssisuunnitelmia pidä kertoa ulkopuolisille, mutta mitä kaikkea voikaan sisältää yleisen turvallisuuden vaarantaminen perusteena asiakirjan salaamiselle? Kaikkea ei tietenkään ole menetetty. Toivottavasti valistuneet jäsenmaat ja Euroopan parlamentti korjaavat komission esitykset uuteen uskoon. Ei kai tässä voi muuhunkaan uskoa, kuin siihen, että avoimuus kannattaa aina.
Turun Sanomien kolumni 28.01.2000
