Hyvä vihreä väki,

Tarkoitukseni on puhua hieman suomalaisen demokratian kehittämisestä.
Hallitusohjelman mukaisesti käynnissä on kansalaisvaikuttamisen
politiikkaohjelma, johon sisältyy hyvin monia eri työryhmiä. Tuija Braxin
johdolla mietitään keinoja vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä.
Itse edustan Vihreää liittoa Pertti Paasion johtamassa Kansanvalta 2007
–komiteassa, jonka tehtävä on auttaa puolueita uudistumaan demokratian
muuttuvassa kentässä. Työ valmistuu kuun lopussa, eikä ole samantekevää, mitä
komitea tulee ehdottamaan.

Sen tehtäviin kuuluu korjata edustuksellista demokratiaa. Kynnyskysymyksenä
pidän sitä, että pienten ja asukkaita valitettavasti yhä menettävien
vaalipiirien kansalaisten ääni kuuluisi. Muiden muassa Pohjois-Karjalassa ja
Lapissa puolue tai vaalilista tarvitsee pitkälti toistakymmentä prosenttia
kansanedustajan paikkaan. Jo edellinen komitea totesi yksimielisesti, että näin
ei voi jatkua. Mitään ei silti tapahtunut. On huolestuttavaa, että halu parantaa
puolueiden välistä suhteellisuutta on kovin vähäistä. Tähän on vaikutettava
nyt.

Komitea tekee myös ehdotuksia kunnallisesta demokratiasta. Siellä näkemykset
ovat paremmin yhteen sovitettavissa. Halutaan vahvistaa vaaleilla valittujen
valtuutettujen asemaa suhteessa virkamiehiin. On korostettu kunnanhallituksen
puheenjohtajan asemaa ja pidetty hyvänä, että laki jo sallii erilaiset
pormestarimallit. Olen ollut hyväksymässä ajatusta, että kunnat voivat tukea –
tarkoin ehdoin – valtuustoryhmien toimintaa myös aineellisesti.

Olisi kuitenkin mahdotonta esittää sellaista, jos samalla ei haluttaisi
yleisesti lisätä vaalirahoituksen julkisuutta ja avoimuutta esimerkiksi siten
kuin esitin lakialoitteella eduskunnassa. Tukisummia, joiden lahjoittaja pitää
julkistaa, pienennettäisiin kautta linjan. Ja ennen kaikkea oikeusministeriön
pitäisi valvoa, että lakia noudatetaan; tällä hetkellä lain vastaisesti usein
jätetään läpivalaisematta ns. tukiyhdistysten tilit. – Olen ollut
havaitsevinani, että lähes kaikissa puolueissa myönnetään  yksityisissä
keskusteluissa, että kilpavarustelu, joka johtaa vaalirahoituksen kasvuun vaali
vaalilta, uhkaa demokratiaa. Varoittavana esimerkkinä mainitaan viime EU-vaalien
pohjanmaalainen ehdokas, joka käytti lähes 300.000 euroa henkilökohtaiseen
vaalikampanjaansa.

Yleisesti tunnustetaan, että jokin on mennyt vikaan, kun osallistuminen
vaaleihin on lähes tasaisesti vähentynyt. Tutkijat ovat osoittaneet
vakuuttavasti, että uusi innostus äänestämiseen ei tapahdu kehottamalla ihmisiä
uurnille, vaan lisäämällä yleistä vaikuttamisen tunnetta, kansalaistuntoa. Siksi
olen hieman hämilläni ehdotuksista, joita Kansanvalta 2007-komiteassa on tehty.
Perustuslakiin on esitetty kirjattavaksi, että äänestäminen on
kansalaisvelvollisuus. Tällainen olisi selvästikin pään pistämistä pensaaseen,
ellei jopa päin prinkkalaa. Olen joutunut myös pyytämään, että komitea luopuisi
puhumasta ”kansanvallan komentoketjusta”. Käskyttäminen kuuluu armeijaan, ei
demokratiaan. 

Komitean asialistalle kuuluu myös kysymys kansalaisten suorien poliittisten
vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä. Tilanne on erittäin heikko. Vaikka on
valmistunut useampiakin selvityksiä ja esityksiä kansanäänestysten lisäämisestä
ja kansalaisaloitteiden luomisesta, puolueet – joiden edustajista Kansanvalta
2007 –komitea koostuu, pitävät niitä pikemminkin uhkana kuin mahdollisuutena
demokratialle. Asiantuntijat ovat kertoneet meille, että nykyään mahdollisten
sekä kunnallisten että valtiollisten kansanäänestysten neuvoa-antavuus on omiaan
hämärtämään demokraattisia vastuusuhteita, epäilen, että poliittista tahtoa
muuttaa niitä sitoviksi tai päättäviksi ei ole.

Puolueiden olemassaolon oikeutus koetellaan siinä, miten ne ymmärtävät jakaa
valtaansa politiikan uusille toimijoille ja kansalaisille. Valta ei ole mikään
nollasummapeli, jos se ymmärretään nimenomaan mahdollisuutena ja oikeutena
vaikuttaa yhteiskuntaan. Suomen perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden
osallistua esimerkiksi elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon, mutta tätä ei
uskoisi siitä lähes vainoharhaisesta keskustelusta, jossa vallanpitäjät
syyttävät kansalaisia kehityksen jarruttamisesta, kun nämä ryhtyvät käyttämään
perustuslaissa taattuja oikeuksiaan.

Demokratian uudistaminen on jäykkää ja hidasta. Puolueissa ei ymmärretä, että
nykyinen osallistumattomuus vain pahenee, ellei haluta ottaa pienintäkään riskiä
ja muuttaa demokratian pelisääntöjä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien
vahvistamiseksi.
Puheenjohtaja,

maailmassa keskustellaan samaan aikaan vilkkaasti myös globaalista
demokratiavajeesta. YK:n pääsihteeri Kofi Annan on tehnyt kattavia ehdotuksia
maailmanjärjestön vahvistamiseksi muun muassa parantamalla sen
demokraattisuutta. Kansalaisyhteiskunta – ja myös parlamentaarikot – halutaan
mukaan globaalipäätöksentekoon. Kehitysmaiden ja muiden marginaalissa olevien
ääntä halutaan vahvistaa. Näin saataisiin uusia välineitä vahvistaa toimintaa
köyhyyden voittamiseksi ja muiden YK:ssa sovittujen vuosituhattavoitteiden
toteuttamiseksi, joka ei nykyisillä ponnistuksilla ja rahoituksella onnistu.

Yksi tärkeä osa pääsihteerin ehdotuksista koskee ihmisoikeuksien huomioimista.
Hän haluaa korvata nykyisen hampaattoman ihmisoikeuskomission neuvostolla, johon
kuuluisi vain 50 maata, joilla on itsellään puhtaat ihmisoikeuspaperit.
Pääsihteeri haluaa myös erityisraportoijan seuraamaan, että kansainvälisen
terrorismin vastainen taistelu tapahtuu ihmisoikeusnormien mukaisesti.

Olemme voineet havaita viime päivinä, että näin ei ole tapahtunut esimerkiksi
Usbekistanissa. Presidentti Karimov on verisesti tukahduttanut mielenosoitukset
leimaten ne ääri-islamilaiseksi terrorismiksi. On vaadittava riippumatonta
kansainvälistä tutkimuskomissiota selvittämään tapahtumien kulku ja syylliset.

Lähempänä Venäjällä tapahtuu koko ajan ihmisoikeusloukkauksia, joista suurvallat
vaikenevat pyrkiessään hyviin väleihin ja taloussuhteisiin presidentti Putinin
kanssa. Alkaa näyttää myös siltä, että Tshetshenian tilanteesta vaikenevat
paitsi Yhdysvallat, häpeällisesti myös Euroopan unioni. Tshetshenian viimeinen
vapailla vaaleilla valittu presidentti Mashadov ehdittiin – ilmeisesti Venäjän
turvallisuuspalvelu FSB:n toimesta – raivata tieltä juuri, kun hän alkoi näyttää
lännen ja myös EU:n silmissä varteenotettavalta neuvottelukumppanilta
rauhanomaisen ratkaisun aikaansaamiseksi. Yleisesti ei ole tiedossa, että
Mashadov ehti ennen kuolemaansa kirjoittaa EU:n korkealle ulkopoliittiselle
edustajalle Javier Solanalle kirjeen, jossa hän pyysi EU:lta apua ja aloitetta
rauhanneuvotteluihin.

Olemme seuranneet toisen maailmansodan päättymisen 60-vuotismuistojuhlia eri
puolilla. On ollut kiusallista havaita, miten presidentti Putin on käyttänyt
muiden maiden johtajia kulissina pyrkimyksilleen rakentaa venäläistä
identiteettiä valheiden varaan. Sen sijaan esimerkiksi Saksan liittopresidentti
esitti liittopäiville erittäin tasapainoisen tulkinnan sodan päättymisestä
muistaen myös kotiseuduiltaan karkotettujen ihmisten ja Baltian maiden
kärsimyksiä.

Toivon, että Venäjän ja Suomen välillä saadaan aikaan vahva naapurien välinen
keskustelu niin menneisyydestä, nykyisyydestä kuin tulevaisuudestakin.
Erityisesti on korostettava historiantutkijoiden ja kansalaisyhteiskunnan
toimijoiden vuoropuhelun tarvetta. Suomessa koettu Venäjän uhka ja
arvaamattomuus voi poistua vain, jos tuossa maassa uskaltaudutaan sen kaltaiseen
menneisyydenhallintaprosessiin, joka esimerkiksi Saksassa on käyty läpi. Suomi
ei ole muille vaarallinen suurvalta, mutta myös Suomessa menneisyydenhallinnassa
on lukuisia haasteita, jotka aion ottaa esiin tulevassa
presidentinvaalikampanjassani.

Puheenjohtaja,

minulle Kokkola on tärkeä kaupunki. Täällä elänyt pappi ja valtiopäivämies
Anders Chydenius on esikuviani. Chydenius taisteli 1700-luvulla Ruotsin
säätyvaltiopäivillä pohjoismaisen hallinnon julkisuusperiaatteen, jonka nimen
mainitsin useamman kerran Euroopan parlamentissa osallistuessani unionin
julkisuusperiaatteen synnyttämiseen. Tämä tuli mieleeni, kun viime päivinä on
sattumalta paljastunut, että Venäjä on loukannut Suomen ilmatilaa useamminkin.
Odotamme valtiojohdon saavan pikaisesti Venäjältä virallisen selvityksen, miksi
näin on tapahtunut. Valtiojohto on todennut, että vuosikymmenet on ollut
”vuosikymmenten perinne”, ettei ilmatilan loukkauksia julkisteta. Tuen
pääministeri Vanhasen ajatusta, että tiedot tulisi vastedes julkistaa.
Kansalaisilla on oikeus tietää näistäkin tapahtumista.

Chydeniuksen esivaltaa pelkäämätön taistelu tuotti 1700-luvun Ruotsi-Suomessa
myös sananvapauden läpimurron.

Chydeniuksen mukaan ”kansakunnan vapaus on aina suhteessa sen painovapauteen,
niin että kumpaakaan ei voi olla olemassa ilman toista. Mikäli kansa on vapaa,
se hankkii itselleen painovapauden, mutta jos painotuotteet kahlitaan
jonkinlaiseen holhoukseen, se on pettämätön merkki itse kansankin kahleissa
olemisesta. Jopa itsevaltiaan hallitsemissa maissa, joissa sallitaan kirjoitus-
ja painovapaus, alamaisten huomataan nauttivan parempia kansalaisoikeuksia kuin
tietyissä maissa, missä ajatukset ja järki sidotaan painorajoituksin, vaikka ne
ovat muuten vapaiden maiden maineessa.” 

Tämä julistus sopii Putinin Venäjään, jossa itsevaltias rajoittaa sananvapautta
ankarasti ja julmasti, mutta myös Berlusconin Italiaan, jossa pääministeri
rajoittaa sananvapautta niin mediaomistuksellaan kuin keskittymistä
pönkittävällä lainsäädännölläkin.