Turun Sanomien kolumni 19.05.1998 Atomipuolue on nostanut viime aikoina profiiliaan. Ydinvoiman lisärakentamisesta näyttää tulevan eduskuntavaaliteema. On vaadittu, että seuraava hallitus kootaan puolueiden ydinvoimakannanottojen perusteella. Tämä on muiden muassa Ben Zyskowiczin ajatus, joskin hän on ilmoittanut, että vaaliteemaa ydinvoimasta ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä. Hoidetaan asia sitten siististi heti vaalien jälkeen. [:] Näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole. Jos seuraavan hallituksen halutaan tekevän miehekkäitä “perusvoimapäätöksiä”, on asia ilman muuta sen arvoinen, että sitä kannattaa mainostaa suureen ääneen. Ydinvoiman vastustajat ainakin ajattelevat näin. Saadaanpahan aikaan kunnon väittely Suomen energiapolitiikasta ja keskeisistä tulevaisuuskysymyksistä. Itse pidän sangen epätodennäköisenä, että yritykset rakentaa ydinvoimahallitusta enää onnistuisivat. Kokemukseni eurooppalaisesta energiakeskustelusta viittaavat aivan toiseen suuntaan. Sähkömarkkinoiden vapautuessa on edullista käyttää olemassa oleva sähköntuotantokapasiteetti täysimääräisesti. Sähköä saadaan myös naapurimaista helpommin, enkä nyt tarkoita Venäjän ydinromusähköä vaan pohjoismaisia energiamarkkinoita. Jos uutta kapasiteettia tarvitaan, on edullisempaa rakentaa jotakin ydinvoimaa nopeammin valmistuvaa ja muuntautumiskykyisempää. Raskasliikkeinen ydinvoima ei toimi nopeasti muuttuvassa maailmassa. On vaikea kuvitella, että ydinvoima muuttuisi poliittisesti kovinkaan suosituksi, vaikka teollisuus yrittää kiinnittää huomion tämän sähköntuotantomuodon ilmastoystävällisyyteen.

Kautta vuosien on ollut helposti havaittavissa, että nämä ilmaston ystävät kokoontuvat vain, kun he haluavat rummuttaa uuden ydinvoimalan tarvetta. Muutoin heille sopii nykymeno vallan mainiosti. Poliittisia ongelmia kuvaa se, että Keski-Euroopassa tarjoutui tilaisuus järjestää Saksan toisen maailmansodan jälkeen suurin poliisivoimien esittely, kun oli turvattava käytetyn ydinpolttoaineen kuljetus. EU:n energiakomissaari kävi talvella Suomessa. Hän ei suinkaan kertonut suurista suunnitelmista rakentaa lisää ydinvoimaa. Ei, hän painotti energian järkevän ja tehokkaan käytön sekä uusiutuvien energialähteiden merkitystä. Hän esitti myös Itämeren alueen energiayhteistyön tehostamista, mikä aivan ilmeisesti parantaa kaasun asemaa tulevaisuuden energiaspektrissä. Sitä parantaa aivan ilmeisesti myös uusi “aivoneste”, jota kansallisen sähköyhtiö IVOn sekä öljy- ja kaasuyhtiö Nesteen sulautuminen tuottaa. Useat tahot arvioivat kaasuvaihtoehdon hyötyvän fuusiosta, kun yhtiöiden Suomen energiapolitiikkaa vaikeuttanut keskinäinen kilpailu lakkaa. Suomessa uusiutuvan energian osuus on jo verrattain korkea, mutta parantamisen varaa on vaikka kuinka paljon. Puuvoiman työllistävyys ja aluetaloudellinen merkitys ovat huippuluokkaa. Ja kunpa Kemijoki Oy lopettaisi haaveilemasta ympäristölle ja paikallisille elinkeinoille tuhoisasta Vuotoksen altaasta ja keskittyisi Lapissakin mahdolliseen tuulivoimaan.

Suurista öljy-yhtiöistä kuuluu kummia. Kioton ilmastokokouksen jälkeen Shell on ilmoittanut näyttävästi sijoittavansa kaksi miljardia markkaa uusiutuvaan energiaan. Äskettäin yhtiö irtautui lähinnä amerikkalaisten öljy-yhtiöiden karavaanista, joka kuluttaa energiansa sen todistamiseen, että ilmastonmuutos on vain kangastus. 1980-luvun alun ympäristöaktivistien iskulauseesta on ehkä tulossa totta. Huokasimme nimittäin raskaasti, että jos Shell omistaisi auringon, meillä varmaan jo olisi aurinkoenergiaan perustuva energiatulevaisuus. Tuulet eivät puhalla ainakaan ydinvoimatulevaisuuteen. Suomen teollisuuden tulisi nyt lakata valittelemasta Kioton ilmastosopimusta ja ryhtyä työhön. Maailman parhaat markkinat kuuluvat niille, jotka osaavat tuottaa älykästä ja kestävää energiatekniikkaa. Luulin, että suomalaiset sen osaavat.