Teidän optioistanne on keskusteltu viime aikoina niin paljon, että minun tuskin tarvitsee täydentää esitettyjä mielipiteitä. Sain kuitenkin aiheen kirjoittaa Teille, kun eräs työtoverini, saksalainen europarlamentaarikko, vieraili äskettäin Elcoteqin tehtaalla Monterreyssä, Meksikossa. [:] Kollegani sai kuulla suomalaiselta johtajalta, että töitä paiskitaan kuusi päivää, 48 tuntia viikossa. Työsopimuksia ei juuri tunneta, vuoden työssäololla ansaitsee yhden lomaviikon. Minkäänlaista ay-toimintaa ei tarvita, koska kaikki ovat yhtä suurta perhettä. Saattaahan olla, että yhtiö, jonka hallituksessa Te nyt olette, on suuri hyväntekijä alueella, joka on päässyt Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueen luomaan imuun. Silti mieleeni tulee, että tässä Teillä olisi suuri yhteiskunnallinen tehtävä, suorana jatkeena presidenttikautenne visioille. Kun ilmeisesti kansalaisten esittämä optiokritiikki ei ole teitä pahemmin häirinnyt, voisitte oikeuttaa toimintanne maailmanlaajuisesti toimivissa yhtiöissä edistämällä reiluja pelisääntöjä, joista yritettäisiin pitää kiinni niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. En nyt tarkoita, että Monterreyssä pitäisi maksaa tismalleen samaa palkkaa kuin Suomessa, mutta jonkinlaista sosiaalireformia tehtaalla tarvittaisiin, jotta toiminta kestäisi päivänvalon. Voisitte antaa raskaansarjan yhteiskunnallisen asiantuntemuksenne suuryhtiöiden käyttöön muillakin tavoin.
Ajattelin tällä kertaa sivuuttaa UPM-Kymmenen Indonesian metsäbisnekset, koska niitä tuli arvosteltua aika reippaasti jo Teidän viedessänne presidenttinä yhtiön miehiä diktaattori Suharton vielä tuolloin hallitsemaan maahan. Kyse on aivan toisenlaisesta asiasta. UPM-Kymmene on nimittäin merkittävä Kemijoki Oyj:n vesivoimaosakas ja Tekin olette varmasti pannut merkille vimman, jolla Lappia hallitseva jokiyhtiö yrittää hukuttaa kaksi ja puoli sataa neliökilometriä veden alle. Vetoankin Teihin, että tekisitte kaikkenne tuon järjettömyyden pysäyttämiseksi. Uskon, että sananne olisi painava, vaikka ottaisitte asian esille pelkästään kabinettikeskustelussa miesten kesken metelöimättä sen kummemmin julkisuudessa. Sivumennen sanoen Vuotoksen allas ei ole suuren metsäyhtiön maineellekaan mikään hyvä asia. Vain harva on vasta huomannut, miten paljon UPM-Kymmenellä on valtaa sen rakentamiseen tai rakentamatta jättämiseen. Te tiedätte hyvin, miten haavoittuvia suuryhtiöt ovat, ja sitä myötä niiden avainhenkilöilleen jakamat optiotkaan eivät välttämättä toteudu odotetunkaltaisina. Teidän kannattaa tutustua shokkihoitoon, jota Shell sai yrittäessään upottaa käytetyn Brent Spar -öljynporauslautan mereen. Kokonaiset teollisuudenalat kertaavat kauhuissaan tuota opetusta – nyt yhä useammat yhtiöt vakuuttavat olevansa osa yhteiskuntaa, josta ne myös haluavat kantaa oman vastuunsa olemalla hyviä “yhtiökansalaisia”.
En malta olla ottamatta esiin vielä yhtä asiaa, johon toivoisin Teidän yhtiöissänne puuttuvan. Niin UPM-Kymmenen kuin Elcoteqin hallituksissa on pelkästään miehiä, ja ilmeisesti tätä pidetään ainakin yhtiöiden omissa piireissä edelleen normaalina. Samoihin aikoihin, kun Teidät valittiin UPM-Kymmenen hallitukseen, oli Nokian hallitukseen ehdolla eräs pätevä taloustieteen tohtori, mutta jostain syystä omistajat luottivat enemmän Iiro Viinaseen, ilmeisesti hänen sukupuolensa takia. Uskon, että Teidän kannattaa suositella omille yhtiöillenne tällaista riskinottoa, vaikka hirviporukat eivät sitten enää olekaan entisenkaltaisia. Hallituksen jäsenenä Te olette ainakin avainasemassa edistämään naisten urakehitystä. Yhtiöillä on maailmassa yhä enemmän valtaa, ja siksiköhän politiikan parista pyritään niiden hallituksiin? Norjan edellinen pääministeri muuten antoi lakiehdotuksen, jonka mukaan yhtiöidenkin johtoelimiin säädettäisiin sukupuolikiintiöt. Ajatus on kauhistuttavan radikaali ja varmaan ainakin EU:n ellei peräti WTO:n vapaan kilpailun periaatteiden vastainen. Onneksi säännöt on luotu pelkästään muutettaviksi sikäli kuin niissä havaitaan yhteiskuntaan sopimattomia valuvikoja. Toiset ovat toisia enemmän avainhenkilöitä tässä maailmanlaajuisessa pelissä, ja heidän on aina tunnettava vastuunsa siitä, että mahdollisuudet voittaa jakautuisivat nykyistä tasaisemmin. Toivotan Teille mitä parhainta menestystä reilumman maailman rakentamisessa.
Turun Sanomien kolumni 28.04.2000