Heidi Hautalan puheenvuoro, joka luetaan tänään Venäjän suurlähetystön edustalla Helsingissä.

Kolme vuotta sitten, lauantai-iltana 7. lokakuuta 2006 maailmani järkkyi, kun kuulin uutisen Anna Politkovskajan murhasta. Teidän tänään Tehtaankadulle kokoontuneiden kävi samoin. Jokainen meistä muistaa, missä olimme kun kuulimme tuon uutisen, sen hetken, kun ymmärsimme, miten kauhistuttavan hinnan ystävämme Anna oli joutunut rohkeudestaan maksamaan.

[:]

Anna murhattiin, koska hän ei suostunut vaikenemaan. Anna ei jäänyt viimeiseksi. Rohkeat ihmiset Venäjällä ja muissa ihmisoikeuksia polkevissa maissa eivät silti vaikene. Meidän velvollisuutemme on toimia heidän rinnallaan. Jos me vaikenemme, he ovat entistä suuremmassa vaarassa.

Erityisen vaaralliseksi on taas osoittautunut ihmisoikeustyö Pohjois-Kaukasiassa, jossa väkivaltaisuudet ovat levinneet Tshetshenian rajojen ylitse Ingushiaan ja Dagestaniin. Natalia Estemirovan murha herätti uudestaan lännen, myös Euroopan unionin tähän raakaan todellisuuteen. Pohjois-Kaukasian ja Venäjän ihmisoikeuspuolustajat tarvitsevat tukeamme nyt enemmän kuin koskaan.

Venäjän johdonmukaisen politiikan seurauksena hallitsijoita kohtaan kriittiset äänet ja vapaa ajatus ovat himmenneet vuosien saatossa lähes olemattomiksi. Pohjois- Kaukasian väkivaltaisuuksilla on koko ajan vähemmän todistajia. Toimittajia ei päästetä alueelle, kansalaisjärjestöt on karkotettu, avoimia kriitikoita on kadonnut ja lukuisia kidutettu. Kun sananvapaus katoaa, ei ihmisoikeuksia ole enää mahdollista puolustaa.

Eilen illalla Euroopan parlamentti äänesti kolme kärkiehdokasta vuoden 2009 Saharovin palkinnon saajaksi. Memorial-järjestö ja muuta Venäjän ihmisoikeuspuolustajat ovat vahvoilla, kun parlamentin ryhmien puheenohtajat valitsevat palkinnon lopullisen saajan 22. lokakuuta.

Jokainen ehdotettu henkilö tai taho ansaitsisi palkinnon, mutta Memorialin puolesta puhuu Pohjois-Kaukasian ihmisoikeuskatastrofi. Lisäksi koskaan aikaisemmin ei Saharovin palkintoa ole myönnetty Venäjältä tulevalle henkilölle tai taholle. Andrei Saharovin kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Olisi hienoa juhlistaa Memorialin palkintoa niin Moskovassa kuin Strasbourgissakin.

Juuri tänään meidät saavutti uutinen, että Tverskoin alueoikeus Venäjällä on tuominnut Memorialin johtajan Oleg Orlovin kunnianloukkauksesta, kun tämä oli todennut Tshetshenian presidentti Kadyrovin olevan vastuussa Natalian Estemirovan murhasta.

Kolme vuotta Annan kuoleman jälkeen hänen murhaajansa on edelleen vapaalla jalalla. Mikäli Venäjä tahtoo olla kansainvälisesti vakavasti otettava yhteistyökumppani vuonna 2009, Anna Politkovskajan murhan avoimen tutkinnan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin mahdollistaminen on vähintä mitä maan hallinto voi tehdä.

Euroopan unionin täytyy tehdä paljon enemmän henkensä vaarantavien ihmisoikeuspuolustajien eteen. Parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtajana olen jo tarttunut asiaan. Ryhdymme laatimaan ehdotuksia, joilla komissio, parlamentti ja jäsenmaat voivat toimia yhdessä ja aikaisempaa painokkaammin, jotta saadaan aikaan konkreettista edistystä näiden rohkeiden ihmisten suojelemiseksi.

Kansainvälisen yhteisön on lakattava väistelemästä sitä tosiasiaa, että Venäjän hallinto sortaa ihmisoikeuksia ja koettaa peitellä jälkiään. Annan sanoin: “Länsi voi tehdä niin paljon, mutta länsi tekee niin vähän.”