Andy Hallin häirintä jatkuu

Bangkokin oikeusistuin on takavarikoinut eilen Finnwatchin tutkijan ja ihmisoikeuspuolustaja Andy Hallin passin ja määrännyt hänet matkustuskieltoon. Hallin matkustusasiakirjojen takavarikoiminen on ilmeisen perusteetonta ja tuomittavaa. Aiempien oikeuskäsittelyjen perustella on selvää, ettei Hall aio paeta, vaan osallistuu häntä vastaan nostettujen syytteiden oikeudenkäynteihin. Bangkokin oikeusistuimen eiliset toimet ovat Hallin häirintää.

Andy Hall osallistui vuonna 2013 Finnwatchin raportin ”Halvalla on hintansa” taustatutkimukseen ja kirjoittamiseen. Se paljasti thaimaalaisen ananasmehutehtaan Natural Fruit Companyn syyllistyneen työelämä- ja ihmisoikeusloukkauksiin. Yhtiö nosti Hallia vastaan yhteensä neljä syytettä. Hallia uhkaa pahimmillaan jopa seitsemän vuoden vankeustuomio.
Parlamentti vaati viime syksynä EU:n Thaimaan edustustoa seuraamaan Hallin tapausta ja osallistumaan edelliseen oikeuskäsittelyyn, koska Hallin ei uskottu saavan puolueetonta oikeudenkäyntiä.

EU:n on tuomittava painokkaasti Hallin painostus ja häirintä sekä vaadittava Thaimaan hallitusta tutkimaan Natural Fruit Companyn raportoidut ihmisoikeusloukkaukset. EU:n tulisi puuttua myös yritysvastuun seurannan kannalta oleellisten tullitietojen läpinäkymättömyyteen. Esimerkiksi Natural Fruit Companyn tuotteiden tuonti Eurooppaan on vain kasvanut, mutta koska tullitietoja ei ole saatavilla, vastuullistenkin ostajien ja kuluttajien on vaikeaa tai mahdotonta välttää ihmisoikeuksia loukkaavien yrityksien tuotteita.

EU:n tulee osallistua Hallin oikeuskäsittelyihin myös jatkossa sekä varmistaa, että oikeudenkäyntien pitkittyessä saatavilla on niin juridista kuin taloudellistakin apua. Eilisessä ylimääräisessä takuukäsittelyssä EU:n edustaja ei ole ollut läsnä. On kuitenkin hyvä, että EU:n ulkosuhdehallinto on ilmoittanut ottavansa oikeuskäsittelyn tarkkailuunsa. Ihmisoikeuspuolustajien hiljentämisyritykset on torjuttava jyrkästi.

Facebook
Twitter
WhatsApp