Alin murha on järkyttävä esimerkki siitä, mikä Irakiin palautettuja voi odottaa

Kun vuonna 2015 kielteisten päätösten osuus irakilaisten turvapaikkapäätöksistä oli 15 prosenttia, se oli noussut vuonna 2016 jo 90 prosenttiin. Yhden vuoden aikana. Suomen linja ei ole jäänyt huomiotta Euroopassa.

EU:n Dublin-sopimuksen nojalla turvapaikanhakijat voidaan palauttaa siihen EU-maahan, jonne he ovat todistettavasti ensimmäiseksi saapuneet. Hallinto-oikeus Ranskan Lyonissa päätti alkuvuonna jättää palautuksen Suomeen toimeenpanematta. Syy päätökselle oli, että Suomessa irakilaisia turvapaikanhakijoita uhkaa lähes väistämättä palautus, joka ei olisi kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukainen.

Tällä viikolla julkisuuteen tullut irakilaisen Alin murha on järkyttävä esimerkki siitä, mikä Suomesta Irakiin palautettuja voi odottaa. Murhatun miehen tytär odottaa Suomessa omaa palautustaan kauhulla. Hän on mennyt Suomessa naimisiin irakilaismiehen kanssa, ja heillä on kaksi pientä Suomessa syntynyttä lasta. Silti perhe rikotaan.

Irakin turvallisuustilanne on Suomen ulkoministeriön mukaan erittäin huono. Kaikkea matkustamista on vältettävä – paitsi ilmeisesti niiden irakilaisten, jotka joutuvat palaamaan. Kuten murhatun Alin tyttären ja lasten, jotka Migrin arvion mukaan voivat palata maahan ja “kasvaa ja kehittyä itselleen sopivalla tavalla läheistensä ympäröimänä ja tukemana kotimaassa Irakissa”.

Facebook
Twitter
WhatsApp